Kävimme Koittankoskella

Oli kaunis toukokuun suvipäivä vuonna 1957. Olimme Esan kanssa matkalla Koittankoskelle Aitasaloon. Pihaan ajaessamme hän katsoi minua sanoen: "Sinua jännittää. Olet vaan oma itsesi. Tapaat miellyttävät ihmiset."

Kättelimme isäntäväen. Kaija-rouvan kaffeepöytä oli katettu. Juhani hymyili. Hän huomasi arkuuteni, myös sen, että teitittelin häntä. "Olemme Antti saman kerhon jäseniä, sinuttele vaan."

Muistan Juhani olleen sota-aikana pommikoneen miehistössä. Kunnioitukseni oli niin suuri, etten voinut sinutella, sama juttu aikaisemmin Ingströmin Lassen kanssa.

Kaija-rouvan nuorekas olemus ja ystävällinen, elämänmyönteinen puhetapa poistivat jännityksen. Kävimme mittaamassa "sullit", sulfaattipuut.

Juhani esitteli samalla metsäautotien suunnitelmat, kustannukset, saatavat hyödyt. Hämmentyneenä kuuntelin, saanko olla mukana tällaisessa.

Veimme isännän kotiin. Kiitimme Kaija-rouvaa kestityksestä. Kerroin hänelle luokkatoverini Salon Laurin asuvan täällä. Hän näytti matikantaitajan kodin.

Esä hymyili kertoessani tunteistani: mikä luonnollisuus, ystävällisyys, hyväksytyksi tuleminen.

Ymmärsin myös, mitä Esa tarkoitti sanomalla aloittaessani mittauksia: "Mittaa samalla tavalla Kaasmannin (Silto) Niilolle ja Aitasalon Juhanille. Niilolla muutama hehtaari, Aitasalossa paljon, paljon enemmän.

Koittankoskella kävimme muutaman kerran myös Korpusen Jussin luona. Hänhän teki pienimuotoista puutavarakauppaa lähiympäristössä. Myi sitten aika usein puut myös Rosenlewille.

Jussihan oli Hakasalon Paavon appi, mukava kansanmies.

Lauttijärven Lukossa oli Korpusia, monen lajin taitajia, joten urheilustakin juttua riitti. Meistä pidettiin talossa hyvää huolta, aina tarjottiin ruokaa.

Jussi sanoikin: "Antti. Täällä mettäkulmilla syödään hirvenlihasoppaa ympäri vuoden."

Hän näki myös asioita eteenpäin: "Teollisuus kehittyy, elintaso nousee. Täältä pitää nuorison lähteä kylille, eteenpäin!" Viisaan puutavaramiehen näkemys.

Lähes kuuden vuosikymmenen takaiset muistot, tapaamiset kulkevat mukana. Sodanjälkeinen kehitysvaihe oli menossa. Kontallaan ollut Suomi seisoi vielä huterilla jaloilla.

Luokkaerot olivat suuret, kohti parempaa oltiin menossa. Koittankoskella koettu lämpö, ystävällisyys, toisesta välittäminen oli se voima, joka antoi tunteen; yhdessä me onnistumme!

Antti