Elettiin vuotta 1946. Kala-astiateollisuus oli vahvoilla kotipitäjässäni, Kouhi ja Salmi suurimpina. Hevoskyydillä ajettiin pytyt Krookkaan, varastoitiin siihen suureen pyttysuuliin.

Kouhin sahalta lähdimme Työlahden Akselin kyydissä satamaan. Olihan meistä purkauksessa apuakin, mutta "kapteeni" suurehkon perheen isänä nautti saadessaan nähdä pojankoltiaisten riemun.

Tullessa pysähdyimme Karin Veikon kaupan luona. Näyteikkunassa olivat Karhun logolla varustetut keihäs, kiekko ja kuula. Sisällä saimme pitää keihästä kädessä, samoin kiiltävää, lakattua kiekkoa. Kauppias nautti poikien riemusta. Veikkohan hukkui myöhemmin. Mukana ollut Salmelan Paavo pelastui.

Vastapäätä Karia oli punainen liikerakennus. Kauppaa ei tainnut enää olla, mutta oven päällä oli kyltti: T:mi T. Lindeman, siirtomaatavarakauppa.

Mikä tommonen siirtomaatavarakauppa on? Kysyttäessä Akseli katseli kylttiä: "Maailma on pojaat täynnä semmosia asioita, joita ei oikein ymmärrä. Joskus kun pääsette käymään Poris, näätte niin paljon asioita, että tuntuu mukavalta päästä ehtoolla Ojalan autos kotio." Siinä se oli, ei tainnu Akselikaan tietää!

Entäs nyt; puolentoista tunnin lentomatkan päässä Krimillä ja Ukrainassa on täysi sota. Puhuvat kaunistellen aseellisesta konfliktista. Israel ja Palestiina käyvät loppumatonta kostonkierrettä. Syyriassa on meneillään täysi hävitys. Afrikan heimoriidat kasvavat. Isis-järjestö surmaa televisiokameran edessä viattomia.


Mikä piru meitä ihmisiä riivaa? Emme ole ihmisinä kehittyneet satoihin vuosiin. Onhan niitä tietokoneita ja kännyköitä. Katsellaan suoraa värilähetystä kuusta, mutta pedon tasolle ihmisenä on jääty.

Korkeassa virassa oleva sosiaalijohtaja kertoi ääni värähtäen omaishoitajien osuuden maailmassa olevan kolme miljardia, luit aivan oikein. Hän sanoi myös, että ellei näin olisi, yhteiskunta ei pystyisi kaikkia hoitamaan.

Täällä suljettiin pari vuotta sitten erittäin toimiva mielisairaala. Puhuttiin "asiakkaiden" siirtymisestä avohoitoon. Heitteille heidät on osittain jätetty. Olen tehnyt vapaaehtoistyötä päihde- ja huumenuorten parissa, nähnyt tilanteen.

Monelle meistä toisen menestys on vaikeampaa kestää kuin omat vastoinkäymiset. Kadehdimme, puhumme pahaa, olemme vahingoniloisia. Korostamme omaisuuttamme, retostelemme lastemme menestyksellä. Koska olemme ojentaneet tarvitsevalle auttavan kätemme?

Angela Merkel toi julki syvän huolensa; natsismi ja juutalaisviha nostavat päätään Saksassa. Ovatko Auschwitz ja Dachau jo unohtuneet?

Olen aiemmin maininnut Leo Tolstoin sanonnan: "Kaikki paha alkoi, kun ensimmäinen mies laittoi peltotilkkunsa ympärille aidan sanoen tämä on minun!" Luotan nuoriin. Toivon heidän tekevän pallostamme paremman paikan. Ei pakotteilla mitään voiteta. Kostonkierre on loputon.

Kouluissa, työpaikoilla, sotaväessä on huomattu; ei pelotteluun perustuva johtaminen, pomottaminen onnistu. Pelkäävä alainen alkaa nopeasti vihata. Viha on pelon veli.

Palaan sinne Akselin kyytiin. Kotikylän rauha, tutun turvalliset ihmiset, Akselin lempeä huolenpito. Ei hajuakaan "siirtomaatavaroista". Meillä oli hyvä olla. Akseli, taisi jotain suurta jäädä matkalle mukaamme...