Soli sitä aikaa:

Metsänhoitoyhdistyksen neuvojia

Poikkeuksen Tarmolle kuului pitäjän pohjoispää. Ensimmäinen kortteeripaikka taisi olla Ylineva. Yhteinen koti Hilkka-vaimon kanssa löytyi Särmen ja Eskon välistä. Talossa asuivat aikoinaan Pekka Kyläkosken sisaret, myös "Poku" ja myöhemmin Rannikon Reino.

Roosenleewillä sain olla Tarmon kanssa tekemisissä. Opin tuntemaan rauhallisen, lupsakan neuvojan. Muutaman kerran mittauksilla hän edusti myyjää. Nuorta poikaa vähän jännitti. Tarmo sanoi leppoisasti: "Mitta näyttää pinon, sakset tukin paksuuden. Me vaan toteamme lukemat." Niinhän se oli.

Hän kertoi nimeensä viitaten olevansa pelastunut. Kirkossa oli pastori julistanut: "Jos tällainen meno jatkuu, niin kadotukseen joudutte muutamaa p o i k k e u s t a lukuunottamatta!

Salmelan Yrjön aluetta oli eteläpää. Muutaman kerran olin leimaamassa, myös mittauksilla. "Ykän" pikkumossella hurjastelimme. Krinni-Antti oli kerran kyydissämme. Pieni auto, isot miehet, moottori huusi kuin tuskissaan.

Kaimalla oli tunnetusti kuuluva ääni. Melun takia hän vielä korotti volyymia. Yrjö kääntyi Anttiin päin: "Jos pelottaa, mä hiljennän." Mentiin ainakin neljääkymppiä.

Yrjö oli sotien jälkeen Innon pesäpallojoukkueen kapteeni, mutta ennen kaikkea laulumies hän oli. Äiti ja Paavo-isä olivat kuorolaisia, joten geeniperimää oli eikä ollut ihme, että hänestä tuli tenorien ykköstykki, voidaan myös sanoa, että kuoron toiminnan yksi kärkimiehistä.

Pankkiala kutsui. Hänestä tuli KOP:n Roope-Ankka. kotipitäjän jälkeen ura jatkui Somerolla, mutta kyllä synnyinseudun kutsu oli voimakas. Sähkötehtaantien varrelta löytyi side kotiseutuun.

Esan kanssa poikkesimme Salmelassa. Ei useinkaan ollut asiaa, mutta Sirkka-Liisan ja Yrjön luona oli se näkymätön, kuitenkin aistittava, kodin henki!

Viimeiset leimaukset on tehty. Leimakirveet ovat kannon päällä. Olen tyytyväinen saadessani kuulua ammattikuntaanne. Opetitte minua katsomaan puiden latvoja korkeammalle, metsää laajemmalle, kohti elämää. Rehdit metsien miehet, kiitos!

Antti