-Thomas (1730-1807) mainitaan Porin Triviaalikoulun oppilaana: ”Thomas Erici Häggroth 13 v., talonpojan poika, Merikarvia”. Opiskeluajan jälkeen Thomasin elämä suuntautuu merelle. Rannikkokaupungeissa purjehdus on vapautunut aikaisemmasta valtiovallan tiukasta kontrollista. Nyt Tukholman matkustajaliikenne on tullut tavanomaiseksi.

Laivanrakentamisen kehittymisen myötä myös merimatkat ovat lisääntyneet Itämeren kauppakaupunkeihin. Kehityksen suunnasta kertoo sekin, että jo vuonna 1658 Ruotsin Kauppakollegio on saanut tehtäväkseen perustaa valtakuntaan perämieskoulu. Se toimii vuodesta 1680 Amiraliteetin alaisuudessa Karlskronassa. Tavoitteena on kouluttaa päteviä perämiehiä laivastolle, yhdessä laivaston tykistökoulun kanssa. 1700-luvulla aletaan kehittää myös Suomen rannikon luotsitoimintaa. On vaikea sanoa, saako Thomas oppinsa koulussa vai ”kantapään kautta” käytännön merenkulkijain henkilökohtaisessa opastuksessa.

Merikarvian kirkonkirjojen merkinnöistä voidaan kyllä seurata, miten Thomas ensiksi perämiehenä on tuttavaperheiden lasten kummina v.1759 Siikaisissa ja Ylikylässä, v.1762 Otamossa ja Gränissä ja v.1763 Stupilassa ja Ylikylässä.

Keväällä 1766 kauppalaivaston merikapteeni Thomas Häggrothmainitaan Merikarvian Ylikylässä kolmen lapsen kummina.

Elokuussa 1766 ”capitain”, merikapteeni vihitään avioliittoon ”jungfru”, neito Elisabeth Rislundin (1730-1818) kanssa Kristiinankaupungissa. Sielläkin Thomaksen kummintehtävät jatkuvat, heti vihkivuotena 1766; ja myöhemminkin, mm.1784.

On traagista, että Thomas ja Elisabeth eivät pitkän elämänsä aikana saa omia lapsia. Kuolema kohtaa heidät – Thomaksen 1807 ja Elisabethin 1818 - Kristiinan kodissa, ja kummankin kuolinsyyksi merkitään ”ålderdom”, vanhuudenheikkous.

-Petrus (1736-1807) kiinnostuu myös merenkävijän elämästä. Vuonna 1762 hän esittää komentajakapteeni Petter Stiernmanin allekirjoittaman valtakirjan. Siinä Petter valtuutetaan vuodesta 1761 alkaen toimimaan luotsina Merikarvian väylillä.

Merikarvialaiset ovat ennakkoluuloisia. Heidän mielestään tavalliset talonpoikaispurjehduksen merimiehet kyllä riittävät reittien luotsaustehtäviä hoitamaan.

Petter Häggroth saa kuitenkin vannoa luotsin valan ja on siten uranuurtaja Porin pohjoispuolen saaristoväylien virallisessa luotsauksessa. Luotsitoimen harjoittajat vapautetaan mm. manttaaliverorahan maksamisesta, ja heillä on muitakin etuja, joilla on haluttu tukea toimen ja kokemuksen siirtymistä suvussa eteenpäin. (MS ss. 285-290)

Petter menee vuonna 1761 naimisiin Anna Erichsdotterin (1739-1809) kanssa. He asuivat Ylikylässä.

Heillä on tytär Maria (1761-1835) ja vävynä tämän puoliso merimies Michel Siöström (1757-1835), josta vuonna 1804 vuorostaan tulee Merikarvian kruununluotsi.

-Eric (1726-1764) Ericssonin erikoinen, jännitteinen elämä on kiinnostanut mieltäni, ja sen selvittäminen on ollut haasteellista. Eric mainitaan ”scholariuksena” vuonna 1738 Porin Triviaalikoulun oppilasluetteloissa. Turun Yliopiston ja Satakuntalaisosakunnan jäsenenä hän on 1746. 1748 hän saa saarnaluvan. ”Studiosus-Eric” mainitaan Merikarvialla kastekummina mm. vuosina 1746 Lautjärvellä, 1748 Ylikylässä, 1753 Riispyyssä ja 1759 Hirvijärvellä. Turun opiskelut hän joutuu kuitenkin varain puutteessa jättämään kesken. Hän palaa Merikarvialle ja antaa sepän näytteet (!) vuonna 1756 ja toimii sitten pitäjänseppänä Ylikylässä vuoteen 1758 asti. (MS s.314)

Huhtikuun 2. päivä hän solmii avioliiton Ylikylän naapurin tytön, talollisen tytär Lisa Österbyn (s.1733) kanssa. Ylikylässä heille syntyy syyskuussa 1759 tytär Anna, joka jo seuraavassa kuussa kuolee. Sitten kirkonkirjoissa kummankin kohdalle merkitään: ”Abiit 1759”.

Merikarvia jää nyt täysin vaille omaa pitäjänseppää. Tässä on tärkeä kiinnekohta, kun sukukronikassamme tulee aika kertoa Fabrin-sukumme kolmannesta juurihaarasta.

Mutta Ericistä vielä: minne hän lähti Merikarvialta vaimonsa kanssa?

Itse pidän mahdollisena, että he lähtevät Kristiinankaupunkiin ja sieltä jatkavat heti Mustasaareen, Korsholmaan.

Kielikysymys ei Ericille merikarvialaisena ole ollut ongelma. Ja niin hän sitten toimii Vaasan ruotsalaisen seurakunnan lukkarina joulupäivään 1764 asti, joka on merkitty hänen kuolinpäiväkseen. Yliopistomatrikkeliin on kirjattu hänen elämäänsä kenties enemmän vaikuttanut henkilökohtainen ongelma: ”Viinaan menevä.”

Vielä Vaasan vuoden 1765 Henkikirjoissa on lukkarin leskeä koskeva merkintä. Hänen ja mahdollisen perheen myöhemmistä vaiheista on vaikea saada selvää käsitystä. Mutta Häggroth-nimisiä asukkaita löytyy Vaasasta vielä 1700-luvun loppupuolellakin.