Tarinoita
Helli Mellanouran (1914-2004) muistelmat
Erkki Nurmi muistelee isäänsä Esko Nurmea
Rovasti Paavo Lehtisen muistelmat (Alexandra Malmgrenin poika)
Lauri Hakosalon juttuja
Mikko Järvenpää muistelee
Juhani Aallon muisteluita
Mikko Salmela muistelee
Pirjo Koivukorven runoja
Torsti Peltoniemi muistelee
Pertti Kohvakka muistelee
Evakko Paula Penttilä muistelee
Erkki Vanhatalon tarinat
Jukka Uusitalon tarinat
Lauri Tuomisen tarinat
Seppo Haukorannan tarinat
Aku Tieran kirjoitukset
Veikko Heikkilä muistelee
Värem päreet ja muita kirjoituksia (Antti Mikonpoika Väre)
Finnish at heart / Arnold Toivosen tytär Karin Bauser
Kaljaasi nimeltään Faakerin Anna
Antti Yliknuussin tarinoita
Matruusi Jukka Anttilan merimiesmuistoja

Haka- Paavo

HakaPaavo, Osku ja minä halkoja ajamassa

HakaPaavo, eli Paavo Hakasalo asui perheineen 50-luvulla meidän naapurissa, nykyisen mieslaulajien talon vieressä ja ajoi taksia.
Hänellä oli aivan tuliterä henkilöauto, Auto oli englantilainen Humber Hawk. Eräänä kauniina talvipäivänä, joskus 50-luvulla Paavo tuli meille ja pyysi minua kaveriksi halkoja ajamaan. Kun tiedustelin, että mistä haetaan hevonen ja reki, hän vastasi: ”Minulle on monta kymmentä hevosta tuossa myllypihassa, tarvitaan vain reki”. Ajoimme Itäkylään ja lainasimme sieltä ”krähjykset”, eli ”lamuskat”. Valjastimme reen lyhyellä ”kättinkillä” Humberin takapuskuriin ja minä istuin rekeen. Istuin reen keskikohdalla siten, että jalkani olivat etureen jalaksilla ja pidin käsilläni kiinni takareen etuosasta. Ajoimme ohi Värenmäen ja Tuulikin kohdalla Paavo vähän ohjasi siksakkia, mutta reki ei heitellyt laidasta laitaan, vaikka Paavo niin odotti. Heittelyn esti se, että pystyin myös ohjaamaan takarekeä käsilläni. Ajoimme heti kuivansillan jälkeen sivutielle ja parkkeerasimme reen halkopinon viereen, auton nokka lähtösuuntaan. Teimme samankokoisen kuorman, kuin mitä tehtäisiin hevosen vetämään rekeen. Laitoimme kuorman etuosaan kolon istumista varten ja tähän sitten istuin selkä halkoja vasten ja jalat tukevasti auton takapuskurissa kiinni.. Kun tulimme isolle tielle, teimme kokeen. Paavo kiihdytti nopeuden lähes viitteenkymppiin ja löi sitten jarrut kiinni. Minä puolestani pidin jalkani jäykempänä kuin koskaan aikaisemmin. Auto liukui nahkoneen lumisessa tiessä. Ei ollut nastarenkaita eikä tietä ollut hiekoitettu. Täten varmistimme sen, että kuorma ei jarrutustilanteessa törmää auton perään. Ajoimme meidän myllylle, jonne oli tullut käymään myös Laaksosen Olavi. Koska Osku oli valmis osallistumaan talkootyöhön, lähti hän mukaan seuraavaa kuormaa hakemaan. Kun sitten tulimme seuraavan kuorman kanssa takaisin, tuli meitä vastaan Vären kaupan kohdalla liikkuvan poliisin auto. Poliisit katsoivat autostaan hyvin pitkään erikoista halkojen kuljetusta. Koska eivät päässeet riittävän nopeasti kääntymään takaisin, pääsimme myllylle häiriöttä. Olivat kuulemma etsineet jotain, ajaen kylän läpi.
Kun halot oli pinottu meidän sirkkelin viereen ja reki palautettu Itäkylään, kutsui Paavo talkoomiehet myllykämppään nauttimaan tarjoilusta. Paavo tuli kämppään mukanaan kanisteri, jonka kyljessä luki ”JARRUNESTETTÄ”. Hän oli saanut äidiltäni muutaman pullon vanhaa mehua, joissa oli oikein kunnollinen hometappi ja vesiastian. Hänellä oli myös tarjoiluastia, johon hän sekoitti mehua, solkattuaan ensin homeet pullon kaulaosasta muun mehun joukkoon, vettä ja jarrunestettä. Tarjoiluastia kiersi sitten mieheltä toiselle. Tarjoilusta pääsi nauttimaan kaikki silloin kämpässä olleet miehet. Siellä oli isäni lisäksi muutama asiakas sekä Tuomisen Vihtori, Katajamäen Vihtori, Halkela, Oksilan Lauri, Kallion Urho ja Yli-Knuussin Jussi. Tietenkin siellä olimme myös me Oskun kanssa. Minä istuin kämpän nurkassa ja kuuntelin miesten puheita, jotka paranivat kaiken aikaa astian kierrettyä mieheltä miehelle. Kun miehet sitten lähtivät kotiin, ei kaikille meinannut myllykuja riittää. Osa jäi lepäämään kämppään ja odottamaan kunnon parantumista. Minä olin tuolloin vielä niin nuori, että sain nauttia vain valtavasta tupakansavusta. Kämppä oli niin täynnä savua, ettei meinannut eteensä nähdä.
Muutaman päivän kuluttua katkoimme halot sirkkelillä ja kuljetimme ne Hakasaloon, milläpä muulla kuin taksilla. Olihan Humberissa kunnon takakontti, johon mahtui valtava määrä klapeja.

Terveisiä Hämeenlinnasta
Jukka Uusitalo
Kirjoittaja ajelee nykyäänkin taksilla, mutta nyt ilman halkoja..
Päivitetty 28.4.2022 - Tulostettava versio -
 
 
Sivuston toteutus: Hakosalo Innovations OyLisätietoa evästekäytännöstä