Tarinoita
Helli Mellanouran (1914-2004) muistelmat
Erkki Nurmi muistelee isäänsä Esko Nurmea
Rovasti Paavo Lehtisen muistelmat (Alexandra Malmgrenin poika)
Lauri Hakosalon juttuja
Mikko Järvenpää muistelee
Juhani Aallon muisteluita
Mikko Salmela muistelee
Pirjo Koivukorven runoja
Torsti Peltoniemi muistelee
Pertti Kohvakka muistelee
Evakko Paula Penttilä muistelee
Erkki Vanhatalon tarinat
Jukka Uusitalon tarinat
Lauri Tuomisen tarinat
Seppo Haukorannan tarinat
Aku Tieran kirjoitukset
Veikko Heikkilä muistelee
Värem päreet ja muita kirjoituksia (Antti Mikonpoika Väre)
Finnish at heart / Arnold Toivosen tytär Karin Bauser
Kaljaasi nimeltään Faakerin Anna
Antti Yliknuussin tarinoita
Tarinoita > Jukka Uusitalon tarinat > Muistikuvia Merikarvian joesta, joen kaloista ja kalastuksesta 60-70 vuotta sitten.

Muistikuvia Merikarvian joesta, joen kaloista ja kalastuksesta 60-70 vuotta sitten.

Muistikuvia Merikarvian joesta, joen kaloista ja kalastuksesta 60-70 vuotta sitten.
Vielä 40- ja 50-luvuilla Merikarvian joki oli joki myös kesällä. Joessa oli vettä ja kaloja koko kesän. Niitä ei tarvinnut tuoda tankkiautoilla, vaan ne uivat jokea pitkin. Joessa kävi kutemassa monta kalalajia. Heti pari viikkoa jäiden lähdön jälkeen keväällä jokeen nousi särki, säynäs, vimpa, lahna ja lohi. Syksyllä jokeen nousi siika, joka kuti loka- marraskuussa. Joessa oli myös ahventa, haukea, madetta, norssia ja nahkiaista. Kalaa oli runsaasti.
Kaloja pyydettiin monella eri tavalla. Keväällä Österbyn lammin molemmilla rannoilla oli onkijoita. Me pikkupojat olimme Hakasalon puoleisella rannalla ja aikuiset miehet Itäkylän puolella. Me pojat teimme onget itse. vapa eli ” onken raaka” tehtiin nuoresta haavan alusta. Kun sen kuori ja kuivasi, oli se kevyt ja kestävä. Siimana oli tapsia, korkki tehtiin itse korkin palasta veistämällä, siihen tehtiin reikä, jonka läpi siima pujotettiin ja linnun sulka laitettiin reikään pitämään korkki oikeassa kohdassa. Korkki myös maalattiin yläosasta punaiseksi, jotta se erottui hyvin vedessä. Pieni pala lyijyä laitettiin painoksi ja koukku siiman päähän. Madot kaivettiin pellosta tai kastemadot noukittiin nurmikolta sateen jälkeen. Onkiminen oli meille varsinaista kilpailua. Kun särki nousi jokeen, alkoi kilpailu. Tarkoitus oli kilpailla, siitä kenen kala lensi vedestä kiskaisun jälkeen pisimmälle pellolle. Kalat jäivät sinne kissojen ruuaksi. Joen toisella rannalla olivat Laineen Huuko, vanha Lintelli, Kuusinen, Salon Jussi ja Jussin vanhempi veli Hermanni. Häntä kutsuttiin yleisesti Mannin Mannikasi, sillä hänen isänsä nimi oli myös Hermanni. Nämä miehet kalastivat säynäitä, vimpoja ja lahnoja. He veivät saaliinsa kotiin ruuaksi. Virvelillä kalastivat Viertolan Julle ja Hemmu, eli Hemminki Hakasalo. He kalastivat pääasiassa lohta. Joesta sai kesän aikana muutaman ison lohen, jotka olivat tulleet kutemaan jokeen. Joen reunoilla oli keväisin ja kesäisin mertatokeita. Pyydykset rakennettiin heti jäiden lähdettyä ja purettiin syksyllä. Mertaa varten tarvittiin kulkusilta ja paikka mertaa varten. Merran molemmin puolin laitettiin pystyrimoitus, jotta kalat eivät uisi merran ohi. Mertatokeet eivät saaneet peittää koko jokiuomaa. Heti Holman sillan alapuolella Kylänkoskessa oli Ala-Knuussin saunan kohdalla Eskon Antin tokeet. Vanhan koulun saunan kohdalla oli Kyläkosken Pekan tokeet. Toisella puolella jokea oli Kallion Urhon ja Viertolan Jullen pyydykset. Meillä oli merrat Molforsissa ja Kalkuttaan sahan takana Tiinukoskessa. Tiinukoskessa oli sahan puoleisella reunalla kaksi pienempää uomaa., joissa oli vettä myös keväällä. Näissä meillä oli jopa kolmekin mertaa. Merroilla pyydystettiin keväällä, mutta jos vettä oli riittävästi, pidettiin mertoja myös kesällä. Kalaa tuli ja montaa sorttia. Syksyllä jokeen nousi siika kutemaan. Sitä pyydettiin lipolla. Pitkän varren päässä oli haavi. Vaikka siika oli rauhoitettu kutuaikana, sitä silti lipottiin salaa. Syyspimeillä lippooja kuulon perusteella löysi kutevat kalat. Kalat kutivat matalassa vedessä niin, että selkäevät olivat veden pinnassa ja kutua laskiessaan ne ravistelivat itseään. Tästä syntyi ääni, jonka kokeneet pyydystäjä tunnistivat. Kun sitten koukkasi lipolla kalojen kohdalta, oli kaksi kalaa lipossa. Meillä oli todellinen pyydys myllyn ja sahan alajuoksulla. Kun vesiturpiini sulun laittoi kiinni eikä vesi enää virrannut alajuoksuun, jäivät sinne eksyneet siiat lähes kuiville. Sieltä oli helppo lipolla ottaa vaikka kymmenen kalaa. Jotkut asiakkaat tiesivät tämän ja lähtiessään myllystä pyysivät isääni sulkemaan veden virtauksen vähäksi aikaa. Sitten he hakivat höyläkopin katossa olevan lipon ja ottivat myllykuormaansa myös tuoretta kalaa. Rahoituksesta huolimatta joen varrella asuvat tulkitsivat rauhoituksen sellaiseksi, että kalaa sai pyydystää omiksi tarpeiksi, mutta ei myyntiin. Parina pulavuotena rauhoitus poistettiin, koska elintarvikkeista oli pulaa.
Sitten tuli aika jolloin joen vesi muuttui huonoksi ja kalat vähenivät, siika loppui lähes kokonaan ja nykyään luonnonkalaoja on enää muutama. Kun vielä veden juoksutusta säännöstellään voimakkaasti, on joki kesällä lähes kuiva eikä kaloille ole enää elinedellytyksiä. Tilanne on todella surkea.
Terveisiä Hämeenlinnasta
Jukka Uusitalo
Kirjoittaja kalastaa nykyään kaupan kalatiskiltä


Päivitetty 28.4.2022 - Tulostettava versio -
 
 
Sivuston toteutus: Hakosalo Innovations OyLisätietoa evästekäytännöstä