Tarinoita
Helli Mellanouran (1914-2004) muistelmat
Erkki Nurmi muistelee isäänsä Esko Nurmea
Rovasti Paavo Lehtisen muistelmat (Alexandra Malmgrenin poika)
Lauri Hakosalon juttuja
Mikko Järvenpää muistelee
Juhani Aallon muisteluita
Mikko Salmela muistelee
Pirjo Koivukorven runoja
Torsti Peltoniemi muistelee
Pertti Kohvakka muistelee
Evakko Paula Penttilä muistelee
Erkki Vanhatalon tarinat
Jukka Uusitalon tarinat
Lauri Tuomisen tarinat
Seppo Haukorannan tarinat
Aku Tieran kirjoitukset
Veikko Heikkilä muistelee
Värem päreet ja muita kirjoituksia (Antti Mikonpoika Väre)
Finnish at heart / Arnold Toivosen tytär Karin Bauser
Kaljaasi nimeltään Faakerin Anna
Antti Yliknuussin tarinoita
Tarinoita > Jukka Uusitalon tarinat > Tarina talvitakista ja siasta

Tarina talvitakista ja siasta

Kun olin lapsi ja nuori, meillä oli aina kotieläimiä. Oli pari lehmää, lampaita, kanoja ja sikoja. Pula-aikana oli kerralla vain yksi sika, jonka setäni Arkka lahtasi meillä kotona. Kun Arkka oli sodassa toimi lahtarina ”Vanha Linteeni”. Tuolloin osa sianruhosta piti luovuttaa kansanhuollolle. Pula-ajan jälkeen pidettiin aina kahta sikaa. Porsaat haettiin Harjusta, eli silloisesta Kunnalliskodista, nykyisestä Merikievarista. Ruokaa sioille saatiin myllyn siivouksesta. Joka lauantai kello kaksi iltapäivällä aloitimme myllyn viikkosiivouksen. Asiakkaat tiesivät tämän käytännön, joten siivous voitiin suorittaa rauhassa. Myllyn kaikki neljä lattiatasoa lakaistiin ja näin saadut jauhot ja jyvät jauhettiin sekajauhoksi. Jauhoa saatiin nätti säkillinen. Tästä saatiin kuuman veden kanssa jauhopuuroa, johon lisättiin ruuantähteet ja muut sialle kelpaavat ravintoaineet. Kun siat sitten kasvoivat sopivan kokoisiksi, myytiin ne Satakunnan Osuusteurastamolle. Joskus rahan lisäksi otettiin valmista lihatuotetta, kuten kyljyksiä tai kasleria.
Kun rippikoulun käytyäni aloin käydä tansseissa, tuli tarve saada uusi talvitakki. Takin hankinnasta neuvoteltiin ja äitini ehdotti, että kasvamassa olevista sioista toinen on minun sikani. Kun siat sitten myydään, saan ostaa itselleni takin saamillani rahoilla. Syksy eteni, talvi lähestyi ja siat kasvoivat. Toiveet uudesta takista olivat korkealla. Eräänä aamuna äitini ilmoitti, että minun sika on sairastunut. Äiti käski hakea isä antamaan sialle lääkettä. Isällä oli myllyn sähkökopissa pari kolme pulloa paikallista pontikkaa, jotka hän oli saanut näytteeksi niiltä asiakkailta, joiden jyvät piti jauhaa ”erityiskarkeiksi”. Isä otti yhden puolen litran pullon mukaansa ja niin mentiin parantamaan sairasta sikaa. Isä otti sairaan sian pään kainaloonsa ja asetti pullon suun sian torahampaiden takaosasta sian kurkkuun ja valutti kokonaisen pullosen lääkettä sian mahaan. Tämän tehtyään isäni totesi, että aamulla sika on terve, ellei sitten ole kuollut. Kävin myöhemmin katsomassa sikaa, joka makasi röhisten pahnakasassa, kärsässä onnellinen hymy. Oli kännissä kuin sika. Aamulla äitini ilmoitti, että minun sikani on kuollut. Sikavainaa meni minkin ruuaksi, enkä saanut siitä markkaakaan. En saanut myöskään talvitakkia. Minua kyllä jo tuolloin ihmetytti, että mistä äitini tunnisti tuon sairaan sian juuri minun siakseni, sillä eihän sikoja oltu mitenkään merkitty. Ihmettelen sitä vieläkin.
Äideillä on ihmeellinen kyky tehdä nopeita johtopäätöksiä.

Terveisiä Hämeenlinnasta

Jukka Uusitalo
Kirjoittajalla ei ole vieläkään sikarahoilla ostettua talvitakkia.

Päivitetty 28.4.2022 - Tulostettava versio -
 
 
Sivuston toteutus: Hakosalo Innovations OyLisätietoa evästekäytännöstä