Lauri Hakosalo
Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1960, sisältöselostus

Merikarvian Metsänhoitoyhdistys täytti 25 vuotta. Merikarvialle perustettiin kunnallinen metsälautakunta vuonna 1918, jonka puheenjohtajana alusta lukien 30 vuotta toimi taloustirehtööri T.J. Veikkola. 10.12.1934 pidettiin kunnanhuoneella metsänhoitoyhdistyksen perustava kokous, jossa valittiin hallituksen puheenjohtajaksi maanviljelijä Oskari Pitkäranta ja jäseniksi maanviljelijät Väinö Kallio, T.J. Pitkäranta, Vihtori Tarkkio, Frans Peltola ja Paul Ingström sekä varalle Kalle Kantola, J.O. Rikalainen ja Frans Pitkäranta. Johtokunta totesi vuonna 1935, että jäseniksi liittyneiden metsäpinta-ala oli 6.500 ha ja päätettiin periä yksi markka hehtaarilta jäsenmaksua. Samalla päätettiin palkata työnjohtaja yhdistykselle, joka saa palkkaa 559 mk kuukaudessa, päivärahaa 30 mk ja talosta ruoan sekä ne rahat, mitä valtiolta saadaan avustusta. Virkaan valittiin metsätyönjohtaja Kustaa Sulander. Alkuvuosina käytiin lähinnä halkokauppaa. 15.2.1939 tehtävään saatiin metsäteknikko Veikko Hakosalo, joka hoiti tehtävää seitsemän vuotta. Hänenkin toimintansa keskeytyi monta kertaa sotien vuoksi, jolloin toiminta muutoinkin oli lamassa. Vuonna 1945 yhdistyksen puheenjohtajaksi tuli Oskari Pitkärannan jälkeen taloustirehtööri Väinö Kallio, joka oli puheenjohtajana vielä vuonna 1959, jolloin yhdistys siis täytti 25 vuotta.
1.7.1947 neuvojaksi tuli metsäteknikko Martti Pietilä ja vuonna 1953 toiseksi neuvojaksi palkattiin metsäteknikko Tarmo Poikkeus ja vuonna 1955 jo kolmas neuvoja metsäteknikko Yrjö Salmela. Yhdistyksen talousarvio vuonna 1937 oli 19.000 mk ja vuonna 1958 jo yli kolme miljoonaa markkaa. Vuonna 1959 yhdistyksessä oli 240 jäsentä ja heidän omistamansa metsäala 15.500 ha. Hallituksessa ovat vaikuttaneet Julius Aitasalo, Leo Salokanta, Frans Purosalo ja Juho Länsitalo. Valistustoiminnan ansiosta ovat metsien omistajat nyt metsiensä hoitajia.

Kouhin saha aloitti sahauksen vuonna 1960. Miltei ainoa paikallinen teollisuuslaitos, joka on huomattavimmin ollut torjumassa työttömyyttä omin voimin paikkakunnallamme. Koko syyskesän ja syksyn kestäneissä uudistuskorjauksissa on sahassa uusittu mm molemmat pikakehyssahat, rakennettu kuorimo siihen kuuluvine laitteineen. Uudistus tuli maksamaan noin 10 miljoonaa markkaa. Saha käy kahdessa vuorossa ja molemmissa vuoroissa on työssä 28 miestä.

Köörtilän Kirin vuosikokous pidettiin seuran omassa talossa tammikuussa 1960. Seuran puheenjohtajaksi valittiin Antti Koivula ja jäseniksi Mikko Santanen, Eino Suonpää, opettaja Pekka Alastalo, Pentti Ylitalo, Erkki Vanhatalo. Kisapirtin talonmieheksi valittiin Antti Alanko.

Merikarvian Marsin vuosikokous pidettiin 31.1.1960. Seuran puheenjohtajaksi valittiin Lauri Lehtonen, sihteeriksi Osmo Tähtinen, rahastonhoitajaksi Pentti Tähtinen ja jäseniksi Lasse Tuominen, Eero Nurmi, Olavi Laaksonen ja Erkki Kotikumpu sekä kolme varajäsentä: Jaakko Laine, Veikko Pohjola ja Pauli Tähtinen. Seuran kalustonhoitajaksi valittiin Lauri Lehtonen.

Reserviupseerikerhon vuosikokous pidettiin Aitasalossa helmikuussa 1960. Kerhon puheenjohtajaksi valittiin majuri Martti Piri ja johtokuntaan edelleen yliluutnantti K.G. Häyrinen ja uutena yliluutnantti P.E. Huhtinen paikkakunnalta muuttaneen nimismies Tauno Hallikaisen tilalle. Jäseninä hallituksessa ovat vielä luutnantti R Niemi ja luutnantti Leo Veromaa sekä rahastonhoitaja luutnantti Martti Pietilä.

Merikarvian Naisvoimistelijat ry:n vuosikokous pidettiin 1.2.1960 yhteiskoulussa. Johtokuntaan valittiin Leila Sipilä, Aili Lammi, Hilkka Ojala, Leila Säynäjärvi, Maija-Liisa Vesanen ja Helli Ojala varalla Helena Lehtinen ja Laura Koskenkorva. Voimisteluillat pidetään yhteiskoululla maanantai-iltaisin. Voimisteluohjaajina toimivat Aihe Lastu, Leila Sipilä, Maija Avela, Margit Rosqvist, Tuija Vuorela, Anneli Nurminen ja Salli Korpela,

Köörtilän Kiri ry:n johtokunta järjestäytyi helmikuussa 1960. Varapuheenjohtajaksi tuli Mikko Santanen, sihteeriksi Pentti Ylitalo ja rahastonhoitajaksi E. Suonpää.

Ouran Poikien vuosikokous pidettiin keskuskansakoulussa 9.2.1960, jossa oli läsnä 40 partiolaista, yksi vanhempainneuvoston jäsen ja kolme muuta asiasta kiinnostunutta henkilöä. Lippukunnanjohtaja hammaslääkäri Aarno Stauffer avasi kokouksen. Kokouksen puheenjohtajana toimi Juhani Aitasalo ja sihteerinä Jorma Venho. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Heikki ja Lauri Hakosalo. Sihteeri luki vuosikertomuksen vuodelta 1959. Lippukunnassa on nyt 5 vartioita ja eräpoikaosasto. Lippukunnan johtajaneuvosto on kokoontunut kaksi kertaa kuukaudessa, vartiojohtajaneuvosto 21 kertaa ja 7-jäseninen vanhempainneuvosto kolme kertaa. Vartioiden kokouksia on ollut 152, päiväretkiä 24, yöretkiä 39 ja urheilukilpailuja 28. Eräpojilla oli 10 kokousta ja yksi retki. Ensiapukurssille osallistui 17 poikaa, kurssin veti rouva Elvi Yli-Kerttula. Partiolupauksen on antanut 37 partiolaista. Lippukunta osti itselleen oman saaren ns. Partiokarin Alakylän vesialueelta. Ouran Pojat päätettiin rekisteröidä ja tehtävä annettiin rahastonhoitaja Erkki Näsille. Lippukunnan johtajaksi valittiin edelleen Aarno Stauffer ja johtajaneuvoston jäseniksi partiojohtajat Heikki ja Lauri Hakosalo, Jorma Venho ja Erkki Näsi sekä varalle Raimo Nurminen ja Pekka Vihervuori.

Yhteiskoulun teinit kunnostautuivat Kokemäellä Satakunnan teinien kulttuurikilpailuissa, joissa koulun 20-jäseninen nokkahuiluorkesteri johtajanaan koulun opettaja kanttori Reino Rannikko saavutti ensimmäisen sija. Antti Meura voitti väriliitutöiden sarjassa ensimmäisen sija. Erikoisen taitava värien käyttö oli voiton avain. Teuvo Leutonen saavutti laulusarjassa toisen sijan 10 laulajan joukosta.

Yhteiskoulun Tuki ry vuosikokous pidettiin 10.1.1960 yhteiskoululla. Ompeluseuroja oli pidetty 17 kertaa ja jäsenmäärä oli 91. Tuki ry:n puheenjohtajaksi valittiin edelleen pankinjohtaja Martti Piri ja jäseniksi rehtori Leila Säynäjärvi, rouva Aili Lammi, emäntä Kaija Aitasalo, opettaja Erkki Näsi ja tohtori Jarkko Vaahtoranta. Kokousta jatkettiin ompeluseuralla ja nimilaattojen naulaamisella entisten ja nykyisten oppilaiden ja muiden koulun ystävien lahjoittamiin tuoleihin.
152 oli lahjoittanut kukin 2.000mk, joilla hankittiin juhlasaliin yhteensä 152 tuolia.

Nuorisoseuran esimieheksi valittiin Aarne Uusitalo 16.2.1960 Mieslaulajain talossa. Samalla pidettiin myös sekakuoron kokous. Toimintakertomuksesta selvisi, että sekakuoro oli kesällä 1959 osallistunut Sulasolin koko maata käsittävään kilpailuun sijoittuen Hämeenlinnassa neljännelle sijalle. Kokemäellä kuoro sai ensimmäisen palkinnon ja palkittiin parhaaksi kuoroksi. Torvisoittokunta palkittiin Pomarkussa ensimmäisellä sijalla ja Kokemäellä toisella sijalla. Esimieheksi valittiin Aarne Uusitalo, varaesimieheksi Matti Koskenkorva ja jäseniksi Maija Heinänen, Toivo Lehtinen, Leila Säynäjärvi, Helli Ojala, Reino Rannikko ja Erkki Itäkylä. Sekakuoron puheenjohtajaksi valittiin Leila Säynäjärvi ja varapuheenjohtajaksi Yrjö Salmela ja sihteeriksi Maija Heinänen sekä rahastonhoitajaksi Hilkka Ojala, kuoron johtajaksi kanttori Reino Rannikko, varajohtajaksi Tuija Vuorela, ja jäseniksi kuoron emäntä Senja Kouhi, kuoron isäntä Paavo Juhala, sopraano Ester Vihervuori, altot Margit Rosqvist, ja Aihe Lastu sekä basso Erkki Itäkylä. Lipunkantajaksi Antti Salmi. Sekakuoro oli voittanut Satakunnan Laulujuhlilla kiertopalkinnot omikseen, joten sen oli lahjoitettava uudet niiden tilalle. Päätettiin kääntyä asian johdosta paikkakunnan liike-elämän puoleen uuden kiertopalkinnon hankkimisessa.

Kansakoulujen hiihtomestaruudet ratkaistiin Lankosken koulun järjestäminä. Kansalaiskoulun poikien paras oli Pentti Rikalainen Alakylän kansakoulusta, toinen Onni Rantasalo Peippu, kolmas Tauno Salmi Satama. Kansalaiskoulun paras tyttö oli Helena Kotipihlaja Ylikylä Pohjoinen, toinen Kirsti Pajamäki Köörtilä, kolmas Arja Holmi Ylikylä Pohjoinen. Vanhempien poikien paras oli Jaakko Grönlund Lankoski, toinen Matti Ylinen. Tyttöjen paras oli Helena Kotipihlaja Ylikylä Pohjoinen, toinen Kirsti Pajamäki Köörtilä, kolmas Arja Holmi Ylikylä Pohjoinen. Vanhempien poikien paras oli Jaakko Grönlund Lankoski, toinen Matti Ylinen Ylikylä Pohjoinen ja kolmas Pekka Rajajärvi Lankoski. Vanhempien tyttöjen paras oli Maiju Laine Ylikylä Pohjoinen, toinen Eeva Alinen Ylikylä Pohjoinen ja kolmas Liisa Rantamaa Satama. Nuorempien poikien paras oli Rauno Paasikoski Ylikylä Pohjoinen, toinen Tapani Tuomela Ylikylä Ahlström ja kolmas Osmo Välikangas Kuvaskangas. Nuoremmista tytöistä paras oli Margit Kuusela Satama, toinen Tarja Rajasaari Tuorila ja kolmas Terhikki Aulu Peipusta. Tyttöjen kiertopalkinnon sai Satama, poikien kiertopalkinnon Ylikylä Pohjoinen ja sekä poikien ja tyttöjen yhteisen kiertopalkinnon sai Ylikylä Pohjoinen.

Reserviupseerien ja reservinaliupseerien ampumahiihdon voitti luutnantti Erkki Näsi, toinen vänrikki J. Uusitalo ja kolmas alikersantti Antti Mäkipuro.

Kunnan hiihtomestariksi sivakoivat Köörtilän koulun maastossa Unto Kunnasmaa, Arvo Hirvonen, Pentti Tiittanen, Aimo Juhola, Marja-Leena Kalaranta ja Kirsti Palomäki.

Ukko-Pekka hiihdot suoritettiin 26.6.1960. Yli 300 hiihtäjää osallistui kilpaan. Jouko Elevaara oli paras, toinen Erkki Santala, ja kolmas Antti Ala-Knuussi, neljäs Kosti Sundelin, viides Jorma Salonius, kuudes Tapani Hänninen, seitsemäs Altti Leutonen, kahdeksas Jorma Venho, yhdeksäs Jouko Stenvall ja 10. Olavi Rikalainen. Tyttöjen paras oli Anita Westerlund, toinen Marja-Leena Kalaranta, kolmas Kaisu Sohlström, neljäs Ritva-Liisa Uusitalo, viides Anneli Ylitalo, kuudes Anna-Liisa Pajamäki, seitsemäs Mirja Viitanen, kahdeksas Mirja Siltanen, yhdeksäs Kirsti Penttilä ja kymmenes Ritva Venho.

Ensimmäiset mäkikilpailut Merikarvialla pidettiin maaliskuussa 1960. Lajeina olivat 5x1 km hiihti ja mäenlasku haastekilpailuna. Viestinhiihdon paras joukkue oli mieslaulajilla, toinen reservinupseerit ja kolmas reservinaliupseerit. Joukkuekisan mäenlaskussa voitti Opettajayhdistys, toinen mieslaulajat ja kolmas reservinupseerit ja neljäs reservinaliupseerit. Mäenlaskun voitti Erkki Näsi opettayhdistyksestä 132,5 pisteellä, toinen Toivo Hirvonen Mieslaulajista ja kolmas Pentti Väkinen reserviupseereista ja neljäs Pekka Alastalo opettajayhdistyksestä 10 osanottajaa uskalsi hypätä mäestä.

Koittankoskelaiset voittivat ”Hirvenhiihdon”.
Maaliskuussa 1960 suoritettiin jo kolmannen kerran metsästysseurojen välinen hirvenhiihto Koittankoskella. Koittankoski I voitti ja sai kiertopalkinnon nyt omakseen. Joukkueita oli 11 ja osanottajia kaikkiaan 57. Kolme vuotta sitten, jolloin kisat alettiin oli kolme joukkuetta ja osanottajia 17. Joukkueissa oli viisi osanottajaa, joista kolmen tulos otettiin joukkuetulokseen. Koittankosken I joukkueessa olivat Olli Korpunen, Kauko Nummelin ja Juha Lähteenmäki. Toinen oli Koittankosken II joukkue ja kolmas Merikarvian itäinen metsästysseura. Mieskohtaisesti paras oli Olli Korpunen, toinen Kauko Nummelin, kolmas Eino Koskinen.

Tehtailija J.A. Salmi kuoli.
Johan Arvid Salmi kuoli 20.3.1960. Hän oli syntynyt 14.9.1878. Hän kuoli pitkään sairastettuaan. Sisukas yrittäjä Salmi aloitti yrittäjän uransa käsityönä valmistamillaan puukala-astioilla. Taitavana liikemiehenä Salmi laajensi ja koneellisti yritystään. Myöskin vastoinkäymisiä Salmi kohtasi. Tulipalo tuhosi hänen sahansa ja astiaverstaansa. Uusi kivinen saha ja kala-astiatehdas valmistui satamaan hyvälle paikalle. Sahalla sahattiin ulosvientiin sahatavaraa ja siellä valmistui kala-astiat nyt täysin koneellistetussa tuotantolaitoksessa. Vuonna 1946 hän muodosti perheyrityksen J.A. Salmi Oy:n ja siirtyi vähän sivummalle liiketoiminnasta omistamalleen tilalle Alakylän Salmelaan.

Porin opettajayhdistyspiirin henkiset kilpailut kansakoululaisille pidettiin Porissa huhtikuussa 1960. Yksinlaulun B-sarjassa sai Marianne Heikkilä I palkinnon. Samoin Jukka Vuori voitti soittimien B-sarjan. Yksinlaulun A-sarjassa Teppo Koivisto oli kolmas yksinlaulussa.

Kunnallismies Lauri Laurila:
Esitelmä Merikarviasta. Esitetty Merikarvialla pidetyillä kunnallispäivillä 30.3.1960.
Merikarvian kunta sijaitsee Turun ja Porin läänin luoteiskolkassa, joka kuuluu Ulvilan tuomiokuntaan, Merikarvian käräjäkuntaan sekä Merikarvian-Siikaisten nimismiespiiriin. Merikarvia ja Siikainen muodostavat yhteisen veropiirin.
Pohjoisessa on Merikarvian naapureina Sideby ja Isojoki Vaasan läänistä, Siikainen idässä ja Etelässä Ahlainen. Lännessä on laaja Pohjanlahti, jonka rannikkoa kuuluu Merikarviaan. Rantaviiva on hyvin rikkonainen, monine lahtineen, niemineen ja lukuisine saarineen. Sataman edustalla noin 10 km etäisyydellä mantereesta on Ouran saaristo, jonka uloimmilla saarilla on Ouran Luotsiasema. Sataman läheisessä niemessä on merivartioasema.

Kunnan pinta-ala on ilman vesialueita 428 km3. Peltoa on 4051 ha, niittyä 359 ha, laidunta 445 ha, puutarhamaata 4ha, metsää 30122 ha, tontti-, jouto- ja tiemaata 7835 ha. Joutomaista suurin osa on rahkasoita, varsinkin pohjoisosassa kuntaa.
Kunnassa on asukkaita noin 15 henkeä 1 km3 kohti. Asukkaita viimeisen henkikirjoituksen mukaan 6713. Vuonna 1952 asukkaita oli 7340. Muuttoliike vie Merikarvialta pois väkeä.
kunnassa asuva väestö saa toimentulonsa pääosassa maataloudesta ja metsätöistä.

Kun kunnassa ei ole jatkuvasti työnsaantimahdollisuuksia, monet käyvät työssä Porissa ja Mäntyluodossa tai muuttavat Ruotsiin työhön.
Kesäisin satama tarjoaa työtä.

Luonnonolosuhteista johtuen peltoalat ovat täällä pieniä ja kivisiä. Yli 20 ha pellot ovat harvinaisia. Viljan suhteen ollaan alituotantoaluetta. Soitten läheisyydessä halla haittaa viljasatoa. Metsä on tärkeä, ilman siitä saatavaa tukea ei maatalous olisi kannattavaa.
Meri on aina ollut tärkeä tekijä toimeentulon antajana rannikon asukkaille. Vielä vuosisadan 1900 tienoilla oli merikarvialaisten omistuksessa purjelaivoja, jotka purjehtivat kaukaisillakin merillä. Laivat olivat täällä rakennettuja ja noiden aikojen perintönä on veneenrakennustaito täällä korkealla tasolla. Niinpä merikarvialaismalliset kalastajaveneet ovat merikelpoisuudessaan tunnettuja.

Vielä pari vuosikymmentä sitten antoi kalastus toimeentulon noin 200 perheelle. Silakkaa pyydettiin ajoverkolla. Viime vuosina on ajoverkkopyytämisestä ollut pakko luopua, koska silakka ei mennyt enää verkkoihin. Viime kesä 1959 teki poikkeuksen, sillä syyskesällä saatiin melko hyvin erinomaisenmaukasta, rasvaista syyssilakkaa. Kesäisin pyydetään silakkaa suurilla merirysillä, jotka ovat niin kalliita laitteita, etteivät läheskään kaikki voi niitä hankkia. Moni kalastaja onkin joutunut luopumaan ammatistaan ja etsimään elatuksensa muulla tavalla ja muualta.
Kalastuksen rinnalle on kehittynyt noin 50 vuotta sitten huomattava kala-astiateollisuus, joka antoi kautta vuoden työtä noin 200 työntekijälle. Huomattavimmat kala-astioiden valmistajat olivat Salmen ja Kouhin astiatehtaat, joista ensin mainittu lienee ollut pohjoismaitten suurin ja se saattoi valmistaa toistatuhatta erikokoista astiaa päivässä. Nykyisin tämä teollisuus on supistunut miltei olemattomiin, kun kalastuksen tuotto on vähentynyt ja pelti- sekä muoviastiat ovat tulleet markkinoille.

Nykyisin täällä ei ole mitään suurempaa teollisuutta, joka antaisi työtä kautta vuoden. Huomattavin on Kouhin saha, joka on vuosittain käynnissä noin 6 kuukautta. Tänä vuonna se sahaa noin 3500 standardia. Myös Salmen saha on tällä hetkellä käynnissä sahaten noin 1000 standardia.

Edellä esittämistäni seikoista suurelta osin johtuen kunnassamme esiintyy työttömyyttä, varsinkin syksyisin ja talvisin. Kortistossa on ollut kuluvana talvena 287 miestä, jotka kaikki on voitu sijoittaa töihin. Kunnan omiin töihin yli 30 miestä.

Kunta on viime vuosina hyvin kiinteästi toiminut sataman kehittämiseksi. TV-hallituksen toimesta on satamaan johtava väylä ruopattu ja otetaan käyttöön heti jäiden lähdettyä. Kunnan työttömyystöinä on laitureita ja varastoalueita kunnostettu.

Kun eduskunta vuonna 1958 muutti kunnallislain ao. kohtaa siten, että maalaiskunnat ovat oikeutetut hallitsemaan satamia on Merikarvian satamaa varten laadittu satamajärjestys ja satama- ja liikennemaksutaksat ja ne ovat sisäasianministeriön vahvistettavana, joten on todennäköistä, että Merikarvia tulee ensimmäisenä satamana saamaan satamaoikeudet.

Kunnan keskustaa ja sataman seutua varten on suunnitteilla rakennuskaava, jossa tullaan varaamaan tarpeelliset alueet satama- ja teollisuustarkoituksiin. Maaseudun teollistamisliitto suorittaa paraillaan tutkimusta teollisuuden sijoitusmahdollisuuksista.
Yhteistoiminnassa toisten Pohjois-Satakunnan kuntien kanssa on kiinnitetty viranomaisten huomiota sisämaasta Merikarvian satamaan johtavan maantien rakentamisen tarpeellisuuteen; asiassa ei ole vielä päästy alkua pitemmälle.

Merikarvian kunta on jaettu 15 koulupiiriin, joista 14ssa toimii täydellinen ja yhdessä supistettu kansakoulu. Osa kunnan eteläkulmaa kuuluu kuntien yhteiseen koulupiiriin, jonka koulu sijaitsee Ahlaisten kunnassa. (Pirttijärven koulu?)
Kansalaiskoulua varten on opetustilat varattu keskuskansakoulussa, joka valmistui syksyllä 1957. Kansalaiskoulua ei ole vielä voitu aloittaa täydellisenä.
Kunnassa on myös ruotsinkielinen, Kasalan koulupiiri, jossa toimii yksityinen ruotsinkielinen kansakoulu.
Kunnan kouluissa oli viime syyslukukaudella oppilaita 1106, joista 123 kansalasikoulussa ja opettajia on 47 eli kesimäärin 21,6 oppilasta opettajaa kohtaan, kun ei kansalasikoulua niissä huomioida.

Kunta on sotien jälkeisenä aikana rakentanut 4 uutta koulutaloa sekä perusteellisesti on korjattu ja laajennettu useita kouluja. Varoja on näihin käytetty noin 180 miljoonaa markkaa, joista yli puolet eli 97,5 milj.mk keskuskoulun rakennuskustannuksiin.
Parhaillaan on rakenteilla Lammelan 2-opettajainen koulu. Kustannukset ovat noin 14,5 milj.mk. Useissa kouluissa olisi vielä suoritettava peruskorjaus.
Pohjois-Satakunnan ammattikoulussa on Merikarvian kunnalla 12 oppilaspaikkaa.

Merikarvialla on 8 luokkainen yliopistoon johtava yhteiskoulu.

Kantakirjastolle on varattu tilat keskuskoulussa. Kantakirjaston lisäksi toimii 5 pirikirjastoa.

Kunnassa on yksi kunnanlääkäri, joka toimii kunnansairaalan-, kunnalliskodin ja koululääkärinä sekä äitiys- ja lastenneuvolan lääkärinä.
Kunta on jaettu 2 terveyssisarpiiriin ja 2 kätilöpiirin.

Kunnansairaalassa on 12 hoitopaikkaa. Lisäksi kunnalla on 15 hoitopaikkaa Harjavallan parantolassa, 8 paikkaa Harjavallan sairaalassa, 2 paikkaa Porin Diakonissalaitoksella.
Merikarvian ja Siikaisten kunnilla on yhteinen eläinlääkäri.

Kunnalliskodin yleisellä osastolla on 48 ja mielisairasosastolla 24 hoitopaikkaa. Mielisairasosasto on toistaiseksi hyväksytty B-mielisairaalahoitolaitokseksi Merikarvian kuntaa varten ja on sille saatu lain edellyttämä valtionapu.
Kunnalliskodoin maatilalla on peltoa 25 ha.
Kunnan omistamien metsien pinta-ala on 502ha ja vuotuinen lisäkasvu on noin 1300m3. Kunnan eri laitosten polttopuutarve on noin 3800 pm3. vuodessa.

Kunnalla on noin 60 km teitä, joita ehdotetaan paikallisteiksi ja joiden asianmukaiseen kuntoon saattaminen kysyy varoja niin paljon, ettei tällä hetkellä ole aavistustakaan, mistä tarvittavat miljoonat saadaan.

Yhteenvetona Laurila toteaa, että kunnan talouden hoitaminen ei ole helppoa. Kun parasta työvoimaa jatkuvasti muuttaa pois, verotulot vähenevät. Saman aikaan uudet lait asettavat kunnille uusia velvoitteita, jotka tietävät myös uusia menoja. Veroäyrin hinta pyrkii kasvamaan ja menot kasvavat.

Oma tulli ensi kesäksi
Merikarvian satamaan saapuvien ja sieltä lähtevien laivojen on tähän saakka pitänyt poiketa mennen tullen Mäntyluodossa tullitarkastuksessa. Sitä on monelta taholta pahoiteltu. Tullihallitus antoi päätöksen anomukseen, jossa Merikarvian kunnanhallitus on anonut, että sille vuoden 1960 purjehduskautena myönnettäisiin vientipuuntavaran lastauslupa Merikarvian satamasta siten, että laivat saisivat purjehtia suoraan Merikarvian lastauspaikoille ja sieltä pois tarvitsemasta poiketa Mäntyluotoon tullitarkastusta varten. Annettu Helsingissä 7.10.1959.
Tullihallitus on käsitellyt asian ja katsoo hyväksi suostua siihen seuraavilla ehdoilla:
että satamaan ajaksi 1.5.-31.10.1960 asetetaan yksi ylitullivartija ja yksi tullivartija.
että hakija Porin tullikamarin kassaan suorittaa kuukausittain etukäteen 1.5.1960 lähtien yhden 16 palkkaluokkaan kuuluvan ylimääräisen tullivartijantoinen kulloinkin voimassaolevan kuukausipalkkauksen säädettyine lisineen ja mahdollisine palkankorvauksineen sikäli kuin ne kohdistuvat tässä päätöksessä mainittuun purjehduskauteen sekä huolehtii edellä mainittujen tulimiesten kuljettamisesta virantoimituksissa edellä mainitun purjehduskauden aikana. että hakija luovuttaa sanotuille tullimiehille lastauspaikan läheisyydestä kunnollisen, kalustetun puhelimella varustetun asunnon polttopuineen ja valoineen sekä sopivan partioveneen ja suorittaa kaikki puhelinkustannukset.
että hakija korvaa sanottujen tullimiesten virkamatkoista aiheutuvat matkakustannukset matkustussäännön mukaan ja mahdollisesti muut sataman käytöstä tämän päätöksen johdosta valtiolle koituvat kustannukset.
että laivojen tulo – ja menoselvitykset toimitetaan Porin tullikamariin
että mikäli tulotarkastusta ei aluksen koon vuoksi voida suorittaa edellä mainitulla tullikielillä, tulee laivan varustajan suorittaa tilapäinen lisähenkilöstön komentamisesta Porista tai Mäntyluodosta aiheutuvat matkakustannukset päivärahoineen sekä että tämä purjehdushelpotus voidaan väärinkäytön sattuessat ai jos syytä muuten ilmaantuu heti lakkauttaa.

MePa, eli Merikarvian Pallo pelaa nyt myös koripaloa. MePa voitti koripallo-ottelussa yhteiskoululla maakuntasarjan ottelussa Kankaanpään Urheilijat pistein 55-45. MePan paras pistemies oli liikunnanopettaja Esa Avela 27 pisteellä.

Sataman koululla oli kevätkonsertti 29.4.1960, jossa Sataman kansakoulun kuoro ja nokkahuiluorkesteri esiintyivät opettaja Jussi Pitkärannan johdolla. Ohjelma oli monipuolinen, kun kuultiin Sibeliuksen, Brahmsin, Mozartin ja Sonnisen sävellyksiä, lisäksi suomalaisia kansanlauluja. Solisteina esiintyivät Vesa ja Marianna Heikkilä laulu ja Jukka Vuori trumpetti.

Marssin punttikerho kokoontuu tästä lähtien joka maanantai- ja perjantai-iltoina entisellä Uudella koululla. 21.4.190 kerrotaan seuratoimintapalstalla.

Satamalalaiset suunnittelevat ryöstöretkeä entisille eräalueille vanhan kirkon hyväksi.

Mahtavan, vanhan Suursastamalan emäkirkko, nykyinen Karkun vanhaksi kirkoksi kutsuttu kirkko on jäänyt autioksi ja se uhkaa rappeutua kuten hälyttävät lehti-ilmoitukset kertovat. Vanhan kirkon katto tulisi nostaa 16 kyynärää eli muinaiseen komeaan harjakorkeuteensa saakka. Se tulisi myös kattaa paanuilla, koska nykyinen pärekatto vuotaa. Kirkko on arvokas kulttuurimuistomerkki ja matkailunähtävyys. Tiedot varhaiskeskiajan eräretkistä, jotka ulottuivat sastamalaisten kotikylistä Kuloveden, Rautaveden ja Liekoveden rannoilta Laviaan, Siikaisiin, Noormarkkuun ja Merikarvialle asti.

Merikarvia, ruotsiksi Sastmola, Sastamala? oli sastamalaisten muinainen kalastusranta. Heidän ”miehenmetsiään” oli mm Karhijärven rannoilla. Otamossa, Arvejärven vaiheilla, saanut nimensä todennäköisesti Karkunkylän Arven talon mukaan ja monissa muissa paikoissa.
Professori H. Ojansuu olettaa Karvia nimen johtuvan karkkulaisesta talonnimestä Karva ja muitakin todisteita on Sastamalasta tapahtuneen asutusvirtauksen puolesta.
Näille vanhoille erämaille joko kotikylistä tai muualta muuttaneita uudisasukkaita oli entisenä aikana tapana käydä verottamassa tai suoraan sanoen ryöstämässä. Yhteisen kirkon kunnostamiseksi päätettiin silloin tällöin käydä kantamassa veroa.
Merikarvialla suunniteltiin lähteä eräretkelle helatorstaina 26.5.1960 ja se suuntautuu aina Merikarvialle saakka. Retkeläiset tulevat silloin perimään silakkaveroa. Merikarvian satamassa on ajateltu pitää kotiseutujuhla asian merkeissä klo 18. Samana päivänä tapahtuu Noormarkussa Kaharilla toinen välikohtaus ulkomuseolla. Retkeläiset pukeutuvat keskiaikaisiin asuihin ja varustautuvat muinaisilla eränkäyntivälineillä ja asuilla. Ryöstösaaliina saadut silakat, voi ym. myydään Sastamalassa kirkon entisöintirahaston kartuttamiseksi. Eräretkeen liittyy mainoskulkue. Tyrvään seudun Museo- ja kotiseutuyhdistys vastaan käytännön järjestelyistä. Tilaisuudesta on olemassa hienoja kuvia Krookan satamasta.

Lammelan koulun harjannostajaiset
Lammelan koulun uuden koulurakennuksen harjannostajaisia vietettiin toukokuussa 1960. Koulusta tuli 2060 m3 suuruinen ja talousrakennuksen tilavuus 200m3. Kouluun tulee kaksi luokkaa, käsityö-ja voimisteluluokka, opetuskeittiö, kaksi opettajan asuntoa, vahtimestarin asunto ja kellarikerrokseen lämpökeskus, kellarit, sauna , peseytymistilat ja pukuhuoneet.
Koulun rakensi rakennusliike Lahtinen Parkanosta 14.170.000 mk hinnalla. Vastaavana mestarina oli Uuno Tyrkkö Parkanosta ja töitä valvoi rakennusmestari Reino Niemi. Koulu valmistuu 15.8.1960.

Sälttöön luoto liitettiin Merikarvian kuntaan valtioneuvoston päätöksellä 7.4.1960 Ulvilan kunnasta. Se on ammoisista ajoista saakka kuulunut Ulvilan kuntaan, vaikka saari sijaitsee Merikarvian rannikon edustalla.

MeLun eli Merikarvian Lukon maastojuoksut pidettiin 15.5.1960 eri sarjojen voittajat olivat Juha Lähteenmäki, Antti Mäntylä, Hannu Puistonen, Jouko Elevaara, Matti Uusitalo, Jouko Lahtinen, Pekka Rajajärvi ja Kari Tarkkio.

Kevätmatinea yhteiskoululla toukokuussa 1960. Koulun kuoro ja nokkahuiluorkesteri esiintyivät. Lisäksi nähtiin tyttöjen keilavoimistelua ja poikien rekkivoimistelua. Koulun 30 oppilaasta koottu lauluryhmä sekakuoro esitti kolme laulua, joista soolon esitti Raimo Inkinen. Jorma Venho esitti huilusoolona suomalaisen kansantanssin. Opettaja Maija Avela johti tyttöjen keilavoimisteluesityksen. Poikien rekkivoimistelus esittivät Teuvo Leutonen, Jorma Venho ja Tapio Juutilainen. Teuvo Leutonen ja Raimo Inkinen esittivät Steinbergin Mustalaisromanssin ja Riitta Nummelin yksinlaulua..

Sataman kansakoulun koulusoitinyhtye voitti kansakoulujen Suurjuhlilla Porissa alle 25000 asukkaan sarjan mestaruuden. Sarjaan osallistui kaikkiaan 11 koulusoitinyhtyettä eri puolelta Suomea. Johtajan toimi opettaja Jussi Pitkäranta.

Silakanryöstäjät olivat satamassa helatorstaina. Satamaan oli kokoontunut aikamoinen armada Brändön niemen suojaan. Parituhatpäinen yleisö seurasi tätä kotiseutunäytelmää. Silakkaveneiden saapuminen oli sykähdyttävä näky. 60 nelikkoa saivar ryöstäjät saaliikseen 1000 nelikon saaliista.

Yhteiskoulun lukuvuosi päättyi ja keskikoulutodistuksen saivat Tarja Aalto, Marja-Leena Alen, Pekka Grahn, Sirkka Haukijärvi, Alko Heikkilä, Marja-Terttu Heino, Marja-Liisa Holmi, Aarno Huhtien, Harri Huhtinen, Toini Jalonen, Anja Kalliovuo, Heikki Kiskonen, Marja-Liisa Koivunen, Risto Kouhi, Pirjo Källi, Antti Majanen, Tuulikki Majanen, Sakari Marjasalo, Erkki Nevala, Sirkka Niemi, Kirsti Penttilä, Ritva Piri, Seija Pöysti, Irma Rajasaari, Hilkka Renfors, Tellervo Riihiaho, Liisi Salminen, Paula Sevio, Tuula Vesanen, Marja-Terttu Vidlund ja Eila Österman.

MePan D-juniorit voittivat ensimmäisen sarjaottelunsa helluntaina 1960 Reposaaren Kuntoa vastaan 1-0. Ei pelattu aikaa eikä laiskoteltu, vaan jokaisesta pallosta taisteltiin, hyvä yritys palkittiin kahdella sarjapisteellä. Maalissa Jorma Salonius pääsi vähällä, puolustuksessa esiintyivät uudet pelaajapojat Antti Aitasalo ja Reijo Rantala. Antin peliesitys oli yllättävän hyvä, huomioiden että hän vasta tänä keväänä alkoi harjoitukset joukkueen mukana. Vain yhden kerran vastustaja pääsi irti, muulloin Antti nopeudellaan ja varmoilla potkuillaan selvitti tilanteet. Avan yhtä hyvä oli Reijon suoritus ja varsinkin hänellä oli hyvät syötöt. Tukilinja Seppo Ruoho, Osmo Marjamäki ja Seppo Koivisto on aina ollut joukkueen lukko, niin nytkin. Eturivin muodostivat Tauno Vienonen, Raimo Ruoho, Raimo Lemmenranta, Matti Salmi ja Risto Ranta. Mielikuvitusrikasta ja taitavuutta osoittava hyökkäysryhmä. Ensikertalainen Risto Ranta viiletti vasemmassa laidassa kuin myrskytuuli kirjoitti Antti Yli-Knuussi otteluselostuksessaan.

Merikarvia tarvitsee kalastusmuseon
Viime kesänä 1959 vieraili kunnassamme Satakuntalaisen Osakunnan ylioppilaita maisteri Unto Salon johdolla kansanperinnettä keräten. K. V. Lehtojoki kertoo Unto Salon esittäneen kalastusmuseon perustamista Merikarvialle.
Merikarvia oli vielä muutama vuosikymmen sitten Suomen suurin kalastuskeskus, mistä noin 200 venekuntaa harjoitti kalastusta. Kalastusvälineistö on häviämässä. Se tulisi säilyttää kalastusmuseoon. Se olisi ainutlaatuinen museo. Kirkkoherra Teuvo Innola oli innokas sen kannattaja. Seurakunnan satamapalsta voitaisiin saada museota varten.

MePan C-nuoret voittivat Niittymaan joukkueen 7-1 ja D-nuoret hävisivät Rosenlewin joukkueelle 2-1.

MeLun piirikunnallisissa kisoissa 10.7.1960 Kuvaskankaan kentällä saavutettiin mm seuraavia tuloksia: Kilpailijoita oli yli 50. Olavi Jakonen oli toinen seipäässä hypäten 370. Olavi oli kuulassa toisena ja kiekossa kolmantena. 18-20 v. kolmiloikassa paras li MeLun Kari Vihervaara 13,20, toinen saman seuran Lauri Hakosalo 12,86 ja kolmas Jouko Elevaara 12,70. Saman sarjan korkeuden voitti Kari Vihervaara 179, toinen Jouko Elevaara 168 ja kolmas Jorma Venho 165. 16-17 v pituushypyssä Jouko Elevaara oli kolmas tuloksella 584.

Kunnan yleisurheilun kunnanmestaruuskilpailut pidettiin Lukon kentällä elokuussa 1960. 100m voitti Kalevi Liutala hienolla ajalla 11,6, toinen Altti Välimaa 11,6 ja kolmas Jorma Venho 11,6. Pituudessa Jorma Venho hyppäsi 610, Touko Kylvö 590 ja kolmas Altti Välimaa 544. Kolmiloikassa Kalevi Liutala oli paras 13,01, toinen Kari Vihervaara 12,55.Alle 16v pituudessa Aimo Juhola hyppäsi 562, toinen Pentti Tiittanen 549 ja kolmas Ari Elovaara 519. Alle 14 v. pituuden voitti Heikki Vanhatalo 471.

Tekniikan yo Uolevi Juhani Varheenmaa kuoli 10.8.1960 Porissa. Hän jäi auton töytäisemäksi ja kuoli. Urheilutoverien toimesta perustettiin Uolevin muistorahasto yhteiskoulun vähävaraisten ja lahjakkaiden oppilaiden opintojen tukemiseksi.

Kontion laituri-nimestä
Vieraalle tuntuva nimi laiturilla kirjoittaa vanha merikarvialainen 22.9.1960. Ehdotan, ettei tuota Kontion-nimeä, turkulaisen silakkaparoonin nimeä kotiutettaisi merikarvialaisiin alueisiin, vaikka se tilapäisesti pienen ajan toimikin täällä eikä nykyistä laituria edes silloin ollut.
Satamalautakunta voisi antaa kullekin laiturille omat nimensä: Pikinokka, Krakanokka, Varvimäki, Manulanmäki, Brändö ym. Kontio&Kontio toimi kyllä täällä.
Merikarvia-seura toteutti tämän toiveen muuttamalla alueen nimeksi Kouhin plassi.

Teuvo Innola kirjoittaa 22.9.1960 lehteen: Valoa muinaisuuteen?
29.2.1916 kertoi Roslin-Kalliola ruustinna Vegeliukselle tämän muistiinpanojen mukaan:
Nykyinen kirkonpaikka oli muinoin Näsiholma-nimisenä, Näsholmen saarena. Saarella eleli hyvin kauan sitten mökissään muuan mies perheineen. Näsholma ostettiin hautauspaikaksi sitten kun saatiin lupa haudata vainajat tänne, eikä vainajia tarvinnut enää viedä Ulvilaan saakka. Mökissä asui vaimo vielä silloinkin, kun vainajia alettiin haudata mökin ympärille. Vaimo ei ollut halukas luopumaan mökistään. Lopulta hän muutti pois.
Saarelle rakennettiin aikanaan kappeli. Se oli pieni huone, jonka ovi oli vastapäätä nykyistä kirkkoa. Siinä oli yksi ikkuna ja alttarikehä. Myös rippituoli ja Marian kuva kuuluivat sen esineistöön. Kappelissa kastettiin lapsia ja nautittiin ehtoollista.
Tämän kappelin jälkeen rakennettiin ns. Kalastajain kirkko, joskus 1600-luvun puolivälin vaiheilla. Sofia Magdaleenan kirkko 1776 ja nykyinen kirkko 1899.
Vaatimattomassa kirkkomuseossa kellotapulissa on neitsyt Mariaa ja Jeesuslasta esittävä ikivanha veistos. Huomiota herättää myös Pyhää Birgittaa esittävä veistos. Se on tavattoman kovasta puusta tehty. Nuo esineet lienevät katoliselta keskiajalta, viimeistään 1500-luvun alkupuolelta.
Alakylässä lienee ollut ikivanha satama- ja kauppapaikka, jonka muistona on Kuggi-nimi eräällä talolla ( nykyään Viertomaa).

Köörtilän Kirin seuramestaruudet ratkaistiin yleisurheilussa 18.9.1960. Mestareina olivat Anneli Ylitalo, Rauha Hänninen ja Sirkka Kumpuselkä, Poikien parhaat olivat Risto Vesa, Aimo Juhola, Pentti Hill ja Pentti Vainio.

Ouran Pojat menestyivät partiokilpailuissa.
Raumalla pidettiin syyskuussa 1960 Satakunnan Partiopoikien partiotaito mestaruuskilpailut. Osanottajia oli varsin runsaasti mm Merikarvialta kolme vartioita, jotka osallistuivat nuorimpien eli vihreiden sarjaan. Ouran Poikien Kettu vartio sijoittui raumalaisten partiopoikien jälkeen toiseksi. Kolmanneksi sijoittui Ouran Poikien Orava vartio ja neljänneksi Ouran Poikien Näätä vartio. Ouran pojat siis menestyivät peräti mainiosti, joten työtä taitojen kehittämiseksi on hyvin tehty.
Kettu vartioon kuuluivat: Vartionjohtaja Harri Huhtinen, Tapio Blomberg, Tapio Juutilainen, Matti Koivisto ja Kalle Aitasalo. Orava vartioon kuuluivat: vartionjohtaja Teppo Innola ja Aarno Huhtinen, Pekka Piri, Jukka Vesanen ja Einari Anttila. Ketut ja Oravat selviytyivät koko maata käsittävään partiotaitokisaan.

Kunnan kantakirjasto 100 vuotias 1960

Epäilemättä vanhin ja alkuperäisenä edelleen toimiva laitos kunnassamme on kantakirjasto. Varsimaisena puuhamiehenä kirjastoasiassa toimi kirkkoherran apulainen Joh. Anton Forss, jonka toimesta lienee perustava kokous kutsuttu koolle lokakuun 30 päivänä 1860. Paikalla olivat Forssin lisäksi maanmittari Karl Sourander, kirkkoväärtti Johan Norrgård ja talolliset Anders Ahlström, Israel Ahlström, Johan Tuorila, Matts Iso-Näsi ja Frans Liljeblad. Nämä miehet päättivät kokouksessaan perustaa kuntaan kantakirjaston ja yrityksen rahoittamiseksi pantiin tietysti toimeen vapaaehtoinen keräys. Kaikki, jotka lahjoittivat 2 ruplaa taikka enemmän pääsivät mukaan kirjaston johtokuntaan. Näitä vähintään 2 ruplaa lahjoittaneita ja ensimmäiseen johtokuntaan tulivat Joh. Anton Forss, Karl Sourander, Joh. Norrgård, Matts Iso-Näsi, Erik Mellin eli Holmström, A. Ahlström, Frans O. Liljeblad, Erik Ahlström, Erik Herman Stark, Joh. Tuorila, E. Kellander pruukin omistaja ja Johan Norrgård. Kaikkiaan saatiin kirjastoa varten kokoon 61 ruplaa 25 kopeekkaa. Kirjasto saatiin alkuun.
Kirjaston tilat saatiin aluksi Iso-Näsin talosta, jonka isäntä Matts lupasi tarvittavan huoneen ilman vuokraa vuodeksi kirjaston käyttöön. Ensimmäiseksi kirjastonhoitajaksi valittiin varamaanmittari Karl Sourander, mutta hänen jouduttuaan kirjaston avaamisen aikoihin 6.1.1861 toimensa takia pitkälle matkalle, otti kirjaston hoidon huolekseen kirkkoherranapulainen Joh. Anton Forss.
Kirjasto on toiminut sadan vuoden aikana lukuisissa paikoissa. Keskuskoulun valmistuttua vuonna 1958 pääsi kirjasto omiin tiloihin koululle. Kirjaston käytössä oli 129,5 m2 laajuinen kirjastohuoneisto ja pieni varasto -työhuone. Vuonna 1960 kirjastossa oli noin 100 000 sidosta kirjoja. Vuonna 1960 kirjastonhoitajana toimi neiti Impi Kutvonen. Kirjaston 100v juhlaa vietettiin 20.11.1960. Seppele laskettiin Anton Forssin haudalle. Juhla oli keskuskansakoulussa. Tervehdyssanat esitti Hanna Alho. Historiikin esitti Leila Säynäjärvi. Juhlaesitelmän esitti kirjailija Martti Santavuori. Lapsille esitettiin Meri-Kinossa ilmaisena esityksenä Suomisen Ollin tempaus.
Santavuori oli juuri saanut valmiiksi Merikarvian historia -teoksen. Hän mainitsi, että väestö tänne siirtyi 1300-luvulla silloisesta Sastamalasta. Näiltä ajoilta Merikarvia on saanut nimensä perusteena nahkain pyynti, jota silloin on sanottu karvoiksi. Kun niitä pyydettiin meren rannikolta, nahkoja sanottiin tällöin merikarvoiksi.
Vanhempien talojen sijainti on ollut silloisen meren rannalla ja vasta myöhemmin on asutus levinnyt nykyisen Pori-Vaasan tien varteen ja siitä pohjoiseen.
Vuonna 1639, joka on tarkka seurakunnan perustamisvuosi, täällä oli 299 asukasta.

Jorma Kalevi Rinne palkittiin 50 000mk palkinnolla Teknillisessä korkeakoulussa maanmittausosastolta valmistuneena diplomi-insinöörinä, joka valmistui ammattiinsa opintonsa erinomaisesti suorittaneena.

Vassalla oli jälleen vedenpaisumus
Viiden vuoden tauon jälkeen Merikarvianjoki alkoi joulukuun alussa 1960 näyttää jälleen huonoja puoliaan paisuen iltaan mennessä laajalle alueelle Vassalla ja Lindellin mutkassa. Samoin pursui joki yli äyräittensä useissa kohdin alajuoksulla.
Sunnuntaina alkanut lumisade pani aavistelemaan jo pahaa ja hyydettä pääsi syntymään. Pian joki paisui vuoden 1955 suunnilleen samaan tilaan, ehkä vähä laajemmallekin alueelle. Iltaan mennessä Lindellin puusepänverstas oli motissa, kirkkotie oli veden alla, Rantalan kasvitarha uhattuna ja Vassa laajana järvenä. Yhteiskoulun luona olevan riippusillan yli virtasi vesi, samoin Alakylässä olevan Salmelan sillan yli. Vassan alueeella voitiin liikkua vain ruuhilla ja vesi nousi edelleen. Tilanne oli tukala.
Vassalta jouduttiin karja siirtämään pois, sillä vesi oli ulkosuojissa ja navetoissa sekä kellareissa. Rantalan pannuhuoneesta pumpattiin vettä pois. Kurikanniskan patoa vaadittiin suljettavaksi. Siihen suostuttiin, mutta pato oli niin jäässä, että kesti tovin ennen kuin pato saatiin lopullisesti suljettua. Tulvasta aiheutui melkoiset vahingot. Alettiin puhua uuden tulvaväylän rakentamisesta Lankoskelta Harvalaan ja sieltä Peipunlahteen.

Merikarvian Partiotyttölippukunnan perustava kokous pidetään 2.10.1960 kello 17.00 yhteiskoululla. Asiasta kiinnostuneet tervetulleita.

Yhteiskoulun historianopettaja Heikki Anttilaa kiinnosti myös Merikarvian entisyyden tutkiminen ja siitä kertominen oppilaille.
Merikarvian sotamiehistä
Paikallishistoria ei juuri pääse 1700-lukua pidemmälle. Iso Vihan, Suuren Pohjan Sodan, Kuningas Kustaan Sodan, Suomen Sodan 1808-1809 sotamiehistä on jo tietoja. Tiedot supistuvat kuitenkin vain pelkkiin nimiin, mutta kun tuomme ne nimet nykypäivien valokeilaan, voi osoittautua, että niissä on jotain tuttua. Nimet ovat saattaneet säilyä kyläkunnissa asumusten, entisten torppien, jopa joidenkin sukujen nimissä.

Seurakunnan arkistojen tiedot 1700-luvun alkupuolelta ovat vielä varsin hatarat mutta Suomen silloisen sotalaitoksen organisaatio tunnetaan, joten se tieto voi olla runkona. Suomessahan oli 1600-luvun lopulta alkaen ns. ruotujakolaitos. 2-3 taloa asetti yhden sotamiehen ja luovuttivat sille kuuluvan maa-alueen. Merikarvia, johon Siikainen kuului vuoteen 1774, asetti noin 20-25 sotamiestä 1700-luvulla. Esimerkiksi vuonna 1750 sotamiehiä asetti Merikarvia 14 ja Siikainen 9. Tämä järjestelmä oli sikäli epäonnistunut, että miesluku pysyi vähäisenä jatkuvasti, sillä se koski vanhoja kantataloja, joiden lukumäärä ei kameraalisesti juuri ole muuttunut; talot ovat määrätyllä numerolla edelleenkin, vaikka yksi numero saattaa käsittää kymmeniä taloja.

Ensimmäisistä Merikarvian sotilaista on tietoja 1600-luvun lopulta, juuri Pohjan Sodan alkaessa. Vuonna 1694 mainitaan Yli-Kylän vaiheilta sotamies Tuomo ja vuonna 1697 sotamies Juho sekä Leväsjoelta sotamies Matti Braaf ja Hirvijärveltä sotamies Erkki. Erkki niminen sotamies on ollut vuonna 1703 myös Pooskerissa ja vuonna 1704 on Lautjärveltä mainittu sotamies Markku Heikinpoika. Koska ainoatakaan näistä ei mainita sodan jälkeen, on se merkki Pohjan Sodan ja Iso Vihan ajan tuhoavasta vaikutuksesta.

Varsinaisen Ison Vihan (1710-1719) ajalta on vain viisi nimeä: Kasabölestä eli Kasalasta kaksi ratsutalonpoikaa – Kasabölessä oli kaksi ratsutilaa jo 1600-luvulla. Rytter Anders vuonna 1711 ja Rytter Johan vuonna 1712. Stupilasta on mainittu sotamies Samuli vuonna 1713 ja Pooskerista sotamies Jaakko Simonpoika vuonna 1712 sekä Otamolta sotamies Jaakko vuona 1716.

Pohjan Sodan ja Ison Vihan ajan miehiin voidaan lukea vielä vuosien 1720-1729 välillä mainitut nimet: Ylikylässä on asunut kapteeni Paalm, sotamiehet Sijkberg, Olaf Wahlman vuosina 1722-1723, joista kaksi viimeksi mainittua on nähtävästi asunut Stupilan alueella.

Ylikylään ilmestyy sitten sotamies, jonka nimi esiintyy aina 1700-luvun loppupuolelle saakka, sotamies Henrik Kaasman s. vuonna 1700, jonka asuinpaikka vielä tänäänkin kantaa hänen vanhaa, historiallisesti arvokasta nimeään (Silto). Kaasman on ollut useissa luottamustoimissa myöhemmin erikoisesti seurakunnan. Merikarvian Krookassa on asunut sotamies Johan Rikberg. Vuodelta 1724 mainitaan sotamies Matti Stensiö Hirvijärveltä, s. v. 1700, Abraham Sijkström Lautjärveltä (asunut aikaisemmin Riispyyssä, Michael Elg Kasabölestä, s 1699, jossa myös on asunut rakuuna Korström.

Alakylässä on asunut sotamies Björnkloo, jonka sukua vielä asuu Lankosken Rajajärvessä. Björnkloo on siksi vanha, että hän on voinut osallistua ainakin Ison Vihan sodan loppuvaiheisiin. Sotamies Olavi Korsman näyttää asuneen Stupilassa tai Alakylässä. Siikaisten kylässä on asunut ratsumies Gustaf Bäckström, s. 1694. Edellä mainitun kapteeni Paalmin puustellista ei ole varmaa tietoa, mutta se on saattanut olla siinä, missä Puustelli-niminen paikka on Ylikylässä, koska Merikarvialla ei ollut muuta sotilaspuustellia kuin yksi.

Pikku Vihan aikaisen sodan (1741-43) sotamiehet löydämme lähinnä 1730-40 luvulla mainittujen sotamiesten joukosta. Edellä mainituista Kaasman, Stensiö, Sijkström, Backström ja Elg mainitaan 1730-luvullakin, heistä Elg on muuttanut Otamolle. Lisäksi mainitaan Ylikylän vaiheilla Olavi Korsman, ja Mickael Råberg, Leppijärvellä Gustaf Clementson, Otamolla Erik Moberg. Aikaisemmin mainittu Björnkloo on asunut Köörtilässä 1730-luvulla.

Kun ottaa huomioon, että esimerkiksi Suomen sodassa v. 1808-09 oli sotamiesten keski-ikä noin 40 vuotta, ovat kaikki tässä 1730- luvulla mainitut saattaneet osallistua vv. 1741.43 taisteluihin. Lisäksi tulee 1740-luvulla mainittuja: Leväsjoelta reserviluutnantti Simo Yrjönpoika ja vanhan Matti Braafin poika, myös Matti Braaf, s. 1702, Hirvijärveltä Johan Öfvermann, s. 1699 ja E. Wingelfycht. Lautjärvellä on isä ja poika Erkki Sijkström, Tuorilassa Erik Kaasman, Köörtilässä on Bjönkloon jälkeen sotamies Matti Björn (Björnkloon poikaJuho Björn tulee vasta myöhemmin, s. 1734).

Stupilassa on aikaisemmin mainitun Olavi Korsmanin lisäksi Erkki Korsman, s. 1722, Otamolla Michael Elgin ohella poikansa Matti Elg, s. 1715. Vielä voidaan mainita todennäköisesti sotaan osallistuneen: Ylikylästä Matti Martinpoika, s. 1715, Hirvijärveltä Erik Mark, s. 1700 ja Vuorijärveltä Erik Kankberg, s. 1689. Viimeksi mainittu oli ilmeisesti kotoisin Alakylän Kankulta, kuten Elgit Kasabölestä ja Sijkströmit nähtävästi alkuaan Siikaisista.

Usein virka siirtyy isältä pojalle kuten edellä on jo todettu. Hirvijärvellä on Matti ja poika Heikki Stensiö, s. 1733. Kaatuneen tilalle astuva sai aina edeltäjän sukunimen (vertaa vänrikki Stoolin N:o 15 Stolt). Kun Björnkloon jälkeen tulee poika Juho Björn. s. 1731 ja kun tämän elinaika on lyhyt, astuu tilalle toinen Juho Björn, s.1731, joka ei ole samaa sukua. Pitkänä rauhankautena 1743-1788 ehtivät sotamiehet vaihtua jo useampaakin kertaan. Stupilassa on Rickbergit ja Flodströmit, Köörtilässä Björnit, Kasabölessä on edelleen ratsumiehiä, 1750-luvulla talon poika Iisak Isakson, s. 1712, Alakylässä on Råbergit ja kaksi korpraalia Erik Råberg, s, 1723 ja Jacop Reinvalla, s, 1742. Lautjärvellä on Sijkströmit, Juho s. 1730, Otamolla ja Leväsjoella Mobergit ja korpraali Erkki Mikonpoika. Pyntäisten kylässä on sotamies Jaako Heikinpoika, s.1735. Leppijärven kylään ja sieltä Siikaisiin, lähdettyään v. 1763 Alakylästä on asettunut Petter Winberg, s. 1738, reservinsotamies, joka sitten näyttää asettuneen Siikaisiin, koska siellä on tätä sukua vieläkin mm kauppias Peltonen.

1770-luvulla, Kustaa III:n tultua Ruotsi-Suomen kuninkaaksi, pantiin armeijassa toimeen järjestelyjä: määrättiin, että oli vakinaisten ruotusotamiesten lisäksi asetettava varamiehiä, joiden luku teki noin ¼ koko sotaväestä. Tämän johdosta sotilaiden luku onkin vuonna 1788 eli Kustaan sodan aikana kasvanut 14 sotamiehen lisäksi on Merikarviakin antanut 6 reserviläistä. Muutenkin on sotaväki vuonna 1788 ollut paremmassa kunnossa kuin koskaan Ruotsin vallan aikana. Niinpä sotamiehen keski-ikä, joka oli ollut 32-33 vuotta aleni 29 ikävuoteen. Suomen Sodassa 1808-09 sotilaiden keski-ikä oli noin 40 vuotta.

Kustaan sodissa palveli: Köörtilän alueelta sotiin lähti kolme: Matti Björn, s.1755, Matti Grönfors, s.1746 ja korpraali Simo Björn, s. 1752, joka osallistui myös 1808-09 sotaan. Peipun kylästä samoin kolme: sotamies Jaako Björn, s. 1747, kuoli 1793 sekä reservisotamiehet Simo Hjerpe, s. 1759 ja Adam Hjerpe, s. 1761, joka myös li 1808-09 sodassa. Alakylän alueelta: sotamies Mikko Sköld, s. 1769, kuoli 1791 ja Yrjö Sköld, joka oli seuraavassakin sodassa.

Stupilan ja Kränin alueelta oli kaksi sotamiestä: Juho Flod, s, 1762 ja Antti Rikberg, s. 1751. Ylikylän alueelta kolme sotamiestä: Matti Färdig,s. 1758, kuoli 1790 sodassa., korpraali Karl Malmi, s. 1760 ja sotamies Juho Stöör, s.1765, joista kaksi viimeksi mainittua olivat myös seuraavassa sodassa.

Kasabölestä oli kaksi sotilasta: reserviläinen Johan Palm, s. 1764 ja sotamies Samuel Kihl, s. 1764, jotka olivat seuraavassakin sodassa.

Lautjärveltä oli 3 sotilasta: reserviläinen Erkki Matinpoika,s.1757 ja ruotusotamiehet Kustaa Sijkström, s.1755 ja kuoli sodassa 1790 ja Mikko Gmista, s. 1764, joka oli myös seuraavassa sodassa.

Lankoski asetti kaksi reservisotamiestä: Jonas Svensk, s. 1757 ja Yrjö Elf, s. 1760.

Tuorilasta oleva Martti Kempe, s. 1730 kuoli juuri sotaan lähtiessään 16.4.1788, eikä ole mainittu hänen sijaistaan ilmeisesti ei ollut Merikarvialta.

Tappiohukka ei nykyaikaisittain katsoen ole ollut kovin suuri. Neljä sotamiestä on kuollut sodassa tai sodan aikana. Mutta monetkin kuolivat sittemmin sodissa saamiinsa vammoihin tai olivat työkyvyttömiä koko loppuikänsä. Myöskään seuraavan eli 1808-09 sodan tappiolista ei näytä suurelta: Varsinaisesti sodassa kuoli kaksi miestä: Ylikylästä oleva aikaisemmin mainittu korpraali Karl Malmi ja Kasabölestä oleva sotamies Markus Panter. Muuten tarjoaa vuoden 1808 sotilaitten luettelo juuri sotaan lähdettäessä verrattain murheellisen kuvan. Kuten historia puhuu Suomen armeijan silloisesta huonosta kunnosta, sen huomaa jo yhdenkin pitäjän osalta. Verrattuna 1788-1790 sotaan on esim. sotilaitten lukumäärä paljon pienempi: ruotusotilaita oli vuonna 1788 neljätoista, 1808 vain kahdeksan, reserviläisiä 6 vuonna 1788 ja vain 5 vuonna 1808. Värvättyjä sotilaita oli vuonna 1808 vain kolme, joten yhteensä saatiin sotaan lähtemään 16. Sitä paitsi oli vakinaisista sotamiehistä kuusi edellisen sodan veteraaneja, kuten on mainittu ja joiden ikä oli 43-49 vuotta. Täten sotilaiden keski-ikä oli 1808-09 sodassa oli poikkeuksellisen korkea, lähes 40 vuotta. Vuonna 1788 se oli ollut puolestaan 29 vuotta eli tavallista alempi.

Kaikesta huomaa, ettei jälkikasvusta ollut huolehdittu eikä kankean ruotujakosysteemin aikana ruvettu perustamaan uusia sotilastorppia, joiden perustamista monestakin syystä vastustettiin. Täten sotalaitos oli suureksi osaksi miehistöltään sama kuin Kustaan sodassa. Onhan vänrikki Stoolin tarinainkin kuva Suomen armeijasta tuollaisten ikämiesten joukko, sillä jos asiankaita oli näin yhdessä pitäjässä, oli se luonnollisesti niin kautta koko maan. Jälkikasvu oli luonnollisesti heikoimmin hoidettu syrjäseuduilla ja kun Merikarvialla ei asunut yhtään upseeria vain kaksi korpraalia, joista toinen Köörtilän Björnin sotilastorpassa ja toinen Ylikylän Malmin sotilastorpassa. Vuodelta 1750 oleva luettelo kertoo, että ns. vanhojen sotilaiden lukumäärä oli pitäjässämme 6, joista Siikaisissa asui 5.

Vuosien 1808-09 sotiin osallistui Merikarvialta: Köörtilästä korpraali Simo Björn, s. 1759, Peipusta reservisotamiehet Aadam Hjerpe, s. 1761 ja Mikko Matinpoika, joka on asunut Erkki Buondin luona Kankun talon alueella. Alakylästä sotamies Juho Sköld ja reserviläinen Yrjö Starek, s. 1766. Stupilasta sotamies Isak Flodig, s. 1783 ja sotamies Heikki Flodig, s. 1775, Ylikylästä korpraali Karl Malm ja sotamies Heikki Stör sekä 2 värvättyä sotamiestä Juho Stör ja Isak Duktig. s. 1775. Riispyystä res.sotamies Matti Palm, s.1780 ja Kasabölestä edellä mainittu Samuel Kihl ja sotamies Markus Panter, s. 1764 ja kuoli vuonna 1809.

Lautjärveltä oli sodassa sotamies Mikko Gnista, vanha Kustaan sodan veteraani. Tuorilasta värvätty sotamies Juho Erkinpoika, s. 1771 ja Lankoskelta reservisotamies Juho Rikberg, s. 1778.

Mitä sotilaitten taloudelliseen asemaan tulee, oli se luonnollisesti vakinaisilla ruotumiehillä vahvin. He saivat sodan loputtua palata torppiinsa ja asua niissä elämänsä loppuun asti. Sitä vastoin on ilmeistä, että kaikilla reservisotamiehillä ei ole ollut torppaa, kuten edellä on mainittu Buondin torpassa asuneelta reserviläiseltä –kuvaavaa muuten, että reserviläiset sijoitettiin talon alueella sijaitsevaan torppaan, eikä itse taloon, vaikka torpassa ennestäänkin oli asukas. Tosin sotilaita asetettiin taloihinkin. Näin oli laita esim. värvättyjen sotilaitten, joiden taloudellisen aseman kruunu pääsi määräämään. Niinpä vuonna1808 on asetettu eräs värvätty sotamies Heikki Juhonpoika Stupilan taloon. Tästä on muuten maininta: tässä asuu värvätty sotamies kuninkaallisesta Adlerkreutzin Hämeenlinnan komppaniasta N:0 136. Huomataan, ettei värväyspiirejä aina tarkemmin jaettu. Merikarviahan kuului vuonna 1808 Porin rykmentin alueeseen ja oli sen täydennysaluetta, joka alue käsitti jotenkin tarkkaan Satakunnan maakunnan alueen. Näin oli jalkaväen osalta. Hämeenlinnan rykmentin raja taas kulki Tampereen kohdalta etelään ja käsitti alue lähimain Hämeen maakunnan lukuun ottamatta lounaista aluetta. Ei ole tietoa, olivatko Merikarvian värvätyt sotamiehet jossakin tuollaisessa täydennyskomppaniassa, mutta ainakin se on mahdollista, koska kerran asuinpaikka täällä on ollut.

Värvättyjä sotamiehiä on joitakin jo ollut 1760-luvullakin, esim. Kasbölen kylässä yksi. Kasabölessä on vielä 1700-luvun alussa ollut yksi ratsumieskin (cavallerist) ja aikaisemmin ratsupalvelusta suoritettiin kahdesta talosta kuten edellä on mainittu. Mutta ne olivat ratsumiestalonpoikia, joiden luone pohjautuu 1500-luvulta asti alkaneeseen järjestelmään. Cavallerist ei ole enää tällainen sopimuksen kautta saatu, jonka talonpojat ovat suostuneet asettamaan, vaan lähemmin rakuunan luontoinen, kruunun määräämä. 1700-luvun alkupuolella Merikarvia kuului vielä ratsuväkikomppanian alueeseen, jonka keskus oli vielä Porin seudulla, mutta Kustaa III aikana raja tuli kulkemaan Ahlaisten ja Merikarvian välistä ja Ahlainen täten kuului Suomen 1808-09 sodan aikana Porin rykmentin ratsutilapataljoonaan, mutta Merikarvia ei. Ratsutilapataljoonat otettiin vain Etelä-Suomesta.
Merikarvian joukot ovat sodassa tiettävästi kuuluneet 1. prikaatin Porin jalkaväkirykmenttiin. Tämä prikaati oli sodan alkaessa Hämeenlinnassa, kun taas 2. prikaati, jonka komentaja aluksi oli Adlerkreutz, myöhemmin Döbeln, oli Lahden-Kouvolan seuduilla. 1. prikaatin komentaja oli eversti A. Palmfelt. Tämä prikaati joutui ratkaisevasti vaikuttamaan Siikajoen taisteluun suorittamaan vastahyökkäyksen venäläisten joukkojen keskustaan. Mutta muuten oli Prikaatin asema edettäessä vasta viimeisenä, mistä myös johtunee, että se oli vähemmän kosketuksissa vihollisen kanssa kuin sen edellä ollut v. Döbelnin 2. prikaati sekä 3. ja 4. prikaati. Suuriin ratkaisutaisteluihin se on joutunut toisten mukana esim. Lapualla ja erikoistehtäväkseen sai mm vallata Salmin ja Ruoman tärkeät asemat. Oravaisten ja Juuttaan taistelujen aikana 1. prikaati taas oli Uudessa-Kaarlepyyssä, koska sen asema oli pohjoisin. Kun sodan loppuvaiheissa jouduttiin käymään Ruotsin puolella, oli 1. prikaati kurjimmassa kunnassa ja sen menetykset suhteellisesti suurimmat, sillä Luulajan seudulla kevättalvella siinä oli vain 500 tervettä miestä ja 650 sairasta, kun esim. 2. prikaatin luvut olivat päinvastaiset. 1. prikaati ei enää joutunut ottamaan osaa kesällä 1809 Ruotsissa käytyihin taisteluihin vaan pääsi Kainuun sopimuksen jälkeen maaliskuun lopulla palaamaan kotiseuduilleen. Minkä verran tässä prikaatissa on lopulta Merikarvian miehiä ollut ei luonnollisestikaan mistään asiakirjoista ilmene.

Venäjän vallan ajan Merikarvialaisista sotamiehistä:
Porvoon valtiopäivillä 1809, jolloin Suomi liittyi Venäjään, oli päätetty, että Suomen armeija saisi olla toistaiseksi hajallaan. Armeijan rauhanaikainen vahvuus oli ollut lähes 15 000 miestä. Suomen asiainkomitean johtajan, Kustaa Mauri Armfeltin toimesta oli kuitenkin alettu puuhata uutta kansallista armeijaa, johon aluksi saatiin varoja kansalaiskeräyksellä; muodostettiin värväämällä 3 jääkärirykmenttiä, 6 pataljoonaa, joissa kussakin oli 600 miestä. Vuonna 1827 rykmentit muodostettiin tarkkampujapataljooniksi, jokaisessa 400 miestä, yhteensä 3 600 miestä. Tärkein yksiköistä oli Helsingin opetuspataljoonasta muodostettu Suomen kaarti.

Vuonna 1831 kuitenkin jalkaväkimuodostelmat lakkautettiin ja perustettiin Suomen ensimmäinen meriekipaashi, johon kuului 1 100 miestä, ja jonka upseeristo oli suomalainen. Tämä meriekipaashi olikin sitten täytenä vuoteen 1852 ja supistettuna kaaderikomppaniana vuoteen 1880, jolloin Suomen meriväki lakkautettiin ja uusi asevelvollisuuslaki tuli voimaan.

Näihin uusiin muodostelmiin on täältä Merikarvialtakin varmaan otettu miehiä, vaikka tiedot näistä eivät olekaan niin varmoja.
Täällä oli 1820-30-luvuilla vanhoista Suomen sotien aikaisista miehistä enää elossa kuusi miestä: sotamies Samuel Kihl Kasabölestä ja Johan Stör Riispyystä, kumpikin olleet kahdessa sodassa sekä res.sotamies Matti Palm Riispyystä, varvätty sotamies Sköld Stupilasta, s. 1760 ja värvätty jalkaväen sotilas Isak Duktig Ylikylästä. Sotamiesten leskiä oli vielä elossa useita.

Kun Suomen ensimmäinen meriväki ns. meriekipaashi perustettiin vuonna 1831, sen alukset olivat ensin venäläisiä, mutta upseeristo suomalainen ja komentokieli suomi. Tähän liittyneitä oli Merikarvialta vuosilta 1931 ja 1832 seuraavat: Gränin kylästä Hiidenkallion torpasta Kustaa Aadolf, s. 1804, Kuggin Härkelistä Jaako Isakinpoika Sjöström, s. 1799, Ylikylän Kasan talosta (Mellin) Peltomaan torpasta pojat Heikki ja Juho Erkinpoika, s. 1802 ja 1904 sekä Jumpin Östermanin talosta renki Matti Mikonpoika, s. 1807.
Suomen kaartinpataljoonaa ei oltu lakkautettu ja Itämaisen (Turkin) sodan 1853-56 edellä v. 1845 perustettiin 1 000 mihinen krenatööritarkkampujapataljoona ja itämaisen sodan alkaessa vielä 7 pataljoonaa, joista 54 tarkkampuja pataljoonaa.
Yhteensä teki Suomen sotaväen kokonaisvahvuus meriväen kanssa silloin 8 900 miestä, siis noin puolet, mitä se oli ollut v 1808-09 sodan alkaessa.

Merikarvialta näihin sotajoukkoihin ovat kuuluneet itämaisen sodan alkaessa:
Honkajärveltä talollisen poika Iisak Jaakonpoika Heikkilä, s. 1822, Ylikylän Ahlströmin renki tarkkampuja Enok Erkinpoika Pelto, s. 1826, Ylikasan Kennon torpasta tarkkampuja Juho Juhonpoika Kenno, s. 1824, Ylikylän Heikkilän talon renki sotamies Fredrik Mikonpoika Lagerberg, saanut nimen Frisk, s. 1832 ja astunut palvelukseen 17.8,1854. Hänen vaimonsa oli Kaasmanin Kaisa Ylikylän Österbyn talon torpasta. Friskistä muutamat Alakylässä olevat, jossa Friski lienee suurimman osan ajastaan ollut, vielä tietävät kertoa, että Ylikylästä sotamies Elias Kivelä, s. 1837, astui palvelukseen 16-vuotiaana, mutta joutui palaamaan takaisin jo 18.2.1854, siis ennen sotaan lähtöä. Keski-Gränistä talollisen poika sotamies Isak Erkinpoika Rantala, s. 1837, joka on liittynyt Porissa olevaan tykistöön, mainitaan olleen kanonstupare 30.4.1854. Alakylän Tavastlandin torpasta tarkkampuja Frans Henrik Linja, s. 1835, joka on pitänyt Tavastland-nimisen torpan toista osaa, toista ent. sotamiehen poika Sköld, s. 1818.

Kaartiin on kuulunt Alakylästä oleva Johan Sjö, s. 1809, joka on jäänyt kaartin palvelukseen ja siellä kuollut. Pohjanmaalta, Isosta-Kyröstä kotoisin oleva renki Juho Kristola, s. 1819 on tullut Merikarvialle v. 1851 Siikaisista ja asunut Alakylässä sekä olut sotamiehenä. Vielä on Alakylästä ollut tarkkampuja Jaako Gyll, s. 1828, jonka torppa on nähtävästi ollut siinä, missä Strikan tie yhtyy valtatiehen, ja josta Jyllilä-nimi on saanut alkunsa. Lammelan kylästä on kaksi sotamiestä itämaisen sodan miehiä: renki Heikki Mikonpoika Silver, s. 1829 ja kuoli1876 ja tarkkampuja Juho Fredrik Fred, s. 1825. Viimeksi mainittu on ainoa, jonka eläkkeestä on maininta. Se on ollut 40 ruplaa vuodessa, siis 160 silloista Suomen markkaa eli vuoden 1960 rahassa noin 100 000 mk vuodessa.

Itämaisen sodan päättyessä Suomen kaarti jäi, muut lakkautettiin. Kaarti joutui osallistumaan Turkin sotaan 1877-78, missä sen menetykset olivat huomattavat koska Suomi myönsi haavoittuneiden hoitoon ja eläkkeisiin vajaa yli miljoonan silloista markkaa. Eläkettä myönnettiin myös elossa oleville Suomen sodan veteraaneille, joita sodan 1809 jäljeltä oli elossa. Turkin sotaan 1877-78 Merikarvialta ei ole jouduttu osallistumaan.

Uusi asevelvollisuuslaki tuli ja ensimmäiset kutsunnat pidettiin 1880. Tämä ns. vanha väki oli voimassa parikymmentä vuotta. Se lakkautettiin lopullisesti vuonna 1905. Ratsuväki lakkautettiin jo 1900, oli olemassa vain 1888-1900. Viimeiset vanhan väen kutsunnat pidettiin vuonna 1903. Ikäluokista 1859-1881 monet joutuivat suorittamaan sotapalveluksen. Suurin osa palveli reservissä ja vakinaiseen palvelukseen otettiin arvalla miehet. Kun yhden ikäluokan vahvuus Merikarvialla oli noin 60-70 miestä ja heistä taas hylättiin monet, sillä hylkäysprosentti oli suuri noin 52% sotapalvelukseen kelpaavia oli 30-35 miestä. Muiden kohdalle merkittiin kelvoton. Keskimäärin oli kelpaavia tai hyväksyttyjä 33. Osa oli ainaiseksi vapautettuja. Noin 1/3 Merikarvialta siis joutui vakinaiseen palvelukseen ja loput reserviin.

Kuten olet jo huomannut, vuosi 1960 oli mienkiintoinen vuosi, joka sisälsi vaikkapa Heikki Anttilan tekemän Merikarvialaisia sotamiehiä koskevan ainutlaatuisen historia osion.