Tarinoita
Helli Mellanouran (1914-2004) muistelmat
Erkki Nurmi muistelee isäänsä Esko Nurmea
Rovasti Paavo Lehtisen muistelmat (Alexandra Malmgrenin poika)
Lauri Hakosalon juttuja
Mikko Järvenpää muistelee
Juhani Aallon muisteluita
Mikko Salmela muistelee
Pirjo Koivukorven runoja
Torsti Peltoniemi muistelee
Pertti Kohvakka muistelee
Evakko Paula Penttilä muistelee
Erkki Vanhatalon tarinat
Jukka Uusitalon tarinat
Lauri Tuomisen tarinat
Seppo Haukorannan tarinat
Aku Tieran kirjoitukset
Veikko Heikkilä muistelee
Värem päreet ja muita kirjoituksia (Antti Mikonpoika Väre)
Finnish at heart / Arnold Toivosen tytär Karin Bauser
Kaljaasi nimeltään Faakerin Anna
Antti Yliknuussin tarinoita
Matruusi Jukka Anttilan merimiesmuistoja
Tarinoita > Lauri Hakosalon juttuja > Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1961

Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1961

Lauri Hakosalo

Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1961

Päätoimittaja Esko Sipilä
Kunnanlääkäri Jarkko Vaahtoranta
Hammaslääkäri Aarno Stauffer
Eläinlääkäri V. Kiianmies

Asianajajia Porissa mm lainopin kandidaatti Martti Ojala ja varatuomari Tauno Asmala, molemmat merikarvialaissyntyisiä lakimiehiä. Mainostivat tässä lehdessä.

Eläkkeellä oleva entinen kunnansihteeri Hemminki Hakasalo ilmoitti avustavansa tili- ja kirjanpitoasioissa.

Kansaneläkelaitoksen piiriasiamies oli Lasse Järvenpää oli tavoitettavissa Brandissa asunnossaan.

Turun maakunta-arkistossa on 1,1 miljoonaa mikrokuvaa. Arkisto aloitti vuonna 1932.

Meri-Kinossa näytettiin elokuvia mm kolmella Oskarilla palkittu Päivien kimallus, William Holden ja Jennifer Jones.

Väki vähenee jatkuvasti. Nyt väkiluku väheni 114 vuonna 1960.

Voimistelu- ja Urheiluseura Mars r.y. piti vuosikokouksensa Sataman Kansassa myymälänhoitaja Pentti Tähtisen luona.

Yhteiskoulun historianopettaja Heikki Anttila oli Saarisen Heikin puheilla:

Heikki Saarinen kertoi, että hänen isänsä oli Varsamäen talosta. Kauan sitten tuli sinne mies kaukaa Sastamalan emäpitäjästä, nykyisestä Karkusta, ikään kuin Sastamalan asutusvirran viimeisenä jäsenenä.
Hän rakensi tuon Lautjärven ensimmäisen torpan. Oikeastaan se oli kruunun uudistila ja käsitti, enemmän kuin yksikään muu tila Lautjärvellä ja ehkä koko pitäjässä. Siihen kuului koko se Puskakappeliksi
nimitetty alue, mikä ulottuu Isojoen rajalle. Aitasalot, Korpuset, Koittankosket, Heitot ja monet muut. Nämä kaikki olivat alkuaan torppia ja Varsamäki sai itsenäisen tilan kirjat siinä 1830 vaiheilla.
On sanaparsi: kolme taloa komiaa, Lammasten Laurila Harjavallassa, Leväsjoen Soini ja Lautjärven Varsamäki.

Varsamäen vanha talorakennus oli linnoituspiha, kaikilta sivuilta rakennusten sulkema, pihaan johti rautaportti, muualta ei pihaan päässyt. Talon vaurautta osoittaa sekin, että sieltä on tavattu
vanha Könniläiskello. Saarisen isä oli joutunut Vanhan-Juholan isännäksi naimalla talossa olevan lesken. Aika oli silloin sellaista, että esimerkiksi Mikkolan talo myytiin 800 mk.
Vanhan Juholan talon luona oli ennen kylä: 5 taloa. Vasta kun torppia muodostui, alkoi asutus siirtyä - lähinnä kuitenkin Isonjaon johdosta- talojen takamaille Taipaleen, Riihiahon, Aitasalon ja Koittankosken kulmille.

Varsamäen talon vaurautta osoittaa, että siellä pidettiin 8 hevosta. Ne oli tapana viedä jo kevättalvella hankikelien aikaan, kun pälviä oli muodostunut takamaiden laidunmaalle koko kesäksi.
Saarisen lapsuuden aikana liikkui paikkakunnalla usein susia, etenkin talvisaikaan. Susia pyydettiin Lautjärvellä sudenkuopilla. Siinä oli kevyt olkikatto ja sen yläpuolella lava, johon sidottiin koira kiinni.
Koira oli syöttinä. Susi joutui kuoppaan pettävän olkikaton johdosta.
Ikivanhaa Lautjärven sillikalastusta vanhalla Pohjarannalla ei Saarisen aikana enää ole tunnettu. Pirtin edessä, kun avautui järvi, josta sopi kalastaa. Kalaa oli paljon, jota kutuaikana saattoi lipota.
Verkoilla saatiin haukea, ahventa, lahnaa ja särkiä. Suurin hauki oli painanut noin 7 kiloa.

Ensimmäinen niittokone hankittiin Pitkärannalle. Heinät tehtiin luonnonniityiltä. Kynnöt tehtiin vielä puuauroilla. Kaksi Lautjärven talollista osti yhdessä rautavältin.
Risukarhia ei ole käytetty, mutta puupiikkisiä päällä seisottavia kyllä. Viljan leikkuu tapahtui sirpillä. Viikatteeseen siirryttiin puimakoneiden tultua.

Saarisen Heikki muisti paikallistarinoita. Lautjärvellä oli eräs Teijun Kalleksi nimitetty mies. Oli tiedossa, että hän oli osallisena Westerholmin ja Fieandtin kanssa, suurvarkaitten, ja hyysäsi varkaita.
Kalle oli karunnäköinen, rokonarpinen mies. Kuoltuaan hänet haudattiin ensin Merikarvian kirkkomaahan. Mutta pappilan vinttikamarissa asuva apulaispappi rupesi näkemään kummia: hautausmaahan
siunatut vainajien henget alkoivat häntä ahdistaa ja ilmoittivat, ettei heillä ole ollut kirkkomaassa ollut rauhaa sen jälkeen, kun Teijun Kalle sinne haudattiin. Asia tutkittiin ja seuraus oli, että Teijun Kallen
ruumis arkkuineen kiskottiin kirkkomaasta ja kuljetettiin pää edellä Kalbackan mäkeen, nykyisestä riippusillasta ylöspäin lähelle nykyistä Hakosalon huvilaa. Paikka oli eräänlainen paikkakunnan kauhu
pitemmän aikaa, sillä vielä noin 50 vuotta sitten peloteltiin kodeissa valattomia lapsia:” Viedään Teijun Kallen tykö Kallbakan mäkeen”.

Valtakunnallisessa tietokilpailussa loppiaisena 1961 Merikarvialla kilpaili neljä henkilöä. Sulevi Aalto Turun opettajakorkeakoulussa opiskeleva Lauttijärveläinen sai 60 pisteestä peräti 56 pistettä,
siis oiva suoritus. Ritva Piri sai 50 pistettä. Heikki Taimi oli kolmas ja nuori Aarno Huhtinen neljäs 39 pisteellä.

Arkka Uusitalo täytti 60 vuotta 14.1.1961. Arkka oli nuorisoseuran torvisoittokunnassa alusta alkaen eli vuodesta 1915 Soittokunta perustettiin kuitenkin vasta 1919, jolloin Arkka liittyi siihen Es-kornetin soittajana.
Arkka lähti suorittamaan asevelvollisuuttaan vuonna 1921 ja pääsi Ratsuväkiprikaatin soittokuntaan. Kapellimestari Huttunen opetti Arkkaa taidoissa ja tiedoissa. Kotikunnan soittokunnassa Arkka soitti tenoritorvea.
Hän osallistui myös kuoroihin, mieslaulajiin ja sekakuoroon sekä harrasti voimistelua ja urheilua Innossa. Merikarvian Työväenyhdistys oli vuonna 1938 ostanut torvet Siikaisista ja se pyysi Arkkaa johtajakseen.
Uusi soittokunta esiintyi Arkan johdolla vappuna 1948 nykyisessä kanttorilan puistossa suurelle yleisölle. Se sai erinomaisen vastaanoton ja hyvän vastaanoton.
Vanhat nuorisososeuralaiset innostuivat nyt myös uudelleen soittamisesta. He etsivät Näsin vanhat soittimet ja pyysivät Arkan johtajakseen. jonkin ajan kuluttua nämä soittokunnat yhtyivät.
Vuodesta 1950 lähtien on soittokunta esiintynyt Pohjois-Satakunnan ja Satakunnan laulu- ja soittojuhlin ja kilpailuihin, Nyt palkintokaapissa on 14 ensi palkintoa ja tietysti 6 toista palkintoa.
Viisi kiertopalkintoakin on saatu omaksi. Sulasolin ansiomitalin Arkka sai Porissa 2.12.1952 Talvisotaan Arkka otti osaa Ilomantsin suunnalla taistelleessa vapaaehtoispataljoonassa ja jatkosodassa
JR 15 riveissä kuten niin monet muutkin merikarvialaiset.

Ruopataanko joen alajuoksu?

Partiojuhla Mieslaulajien talossa.

Hakelämmitys yleistyy.

Paavo Lehtinen valittiin valtuuston puheenjohtajaksi. I vpj. Erkki Juhola ja II vpj. Vieno Aalto. Eino Siltanen johtaa kunnanhallitusta, vpj. Toivo Kuusinen.

Petteri: Varasammutuspäällikkö evp. Haikea muistelma.

Ouran Pojat järjestivät tammikuussa Mieslaulajain talossa partiojuhlan soveltaen iltanuotiotunnelmia. Nuotiomenoja näytettiin suurelle yleisölle.

Merikapteenin ruumis löytyi Ouran edustalta. Saksalainen.

Köörtilän Kirin edelleen Anti Koivulan johtoon 22.1.1961 pidetyssä vuosikokouksessa Kisapirtillä. Jäseniä oli paikalla 19. Sihteeriksi valittiin Pentti Ylitalo. Muiksi johtokunnan jäseniksi valittiin
Pekka Alastalo, Eino Suonpää rahastonhoitajaksi, Mikko Santanen varapuheenjohtajaksi, Antti Alanko ja varajäseniksi Heikki Vanhatalo ja Erkki Vanhatalo.

Merikarvian Marsin vuosikokous pidettiin 22.1.1961. Puheenjohtajaksi valittiin Lauri Lehtonen, sihteeriksi Osmo Tähtinen ja rahastonhoitajaksi Pentti I. Tähtinen. n en. Lisäksi valittiin johtokuntaan Lasse Tuominen, Väinö Sundelin, Erkki Kotikumpu ja Eero Nurmi sekä varalle Veikko Pohjola, Pauli Tähtinen ja Jaakko Laine.
Kalustonhoitajaksi Lauri Lehtonen.
Voimistelunohjaajiksi edelleen Lasse Tuominen ja Pauli Tähtinen ja pojille Osmo Tähtinen ja Erkki Kotikumpu. Harjoitukset pidetään keskuskoululla.
Keskusteltiin painiharrastuksen elvyttämisestä ja valitaan sitä varten toimikunta, johon tulivat Lauri Lehtonen ja Reino Eronen. Ostettiin sekuntikello ja volttivyö.

Merikarvian Lukon vuosikokous pidettiin Pohjoisen Maamiesseuran talossa tammikuun lopulla 1961. Seuran puheenjohtajaksi valittiin Jouko Kunnasmaa ja jäseniksi
Vilho Pihlava, Lea Nummelin, Antti Karipalo, Voitto Tarkkio, Raimo Lehtimäki, Ilmo Kalliovuo, Hannu Peltola, Jaakko Lehtonen ja Heikki Mattila. Valittiin eri jaostoihin jäsenet.

Elokuvalippujen hinnat olivat Meri-Kinossa 140mk ja 60mk.

Merikarvian Marttain vuosikokous pidettiin 25.1.1961. Puheenjohtajaksi valittiin edelleen Anni Raitala, sihteeriksi Terttu Koskenniemi, rahastonhoitajaksi Maija-Liisa Vesanen,
ja jäseniksi Irja Huhtinen, Suoma Lehtinen, Kerttu Koivisto ja Lea Viikilä. Martta emännäksi tuli Irja Huhtinen. Ompelukerhoemäntänä Suoma Lehtinen, astiaston hoitajana
Aini Ojala ja mehustimen hoitajana Lea Viikilä. Anni Rantala sai puheenjohtajan hopeisen pienoisnuijan, joka tulee aina kiertämään puheenjohtajilla. Onko vieläkin niin, kysyy Lauri Hakosalo 2020.

Merikarvian Lukon vuosikokouksessa puhetta johti Antti Karipalo ja sihteerinä toimi Heikki Mattila. Kokous pidettiin Maamiesseuran talossa. Seuran puheenjohtajaksi valittiin Jouko Kunnasmaa.
Lukolle kolme seuraottelua ja jäsentenväliset kilpailut olivat tärkeät tapahtumat Kuvaskankaan kentällä.

MePan vuosikokous pidettiin keskuskoululla. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Risto Lehtonen uudelleen, varapuheenjohtajaksi Eino Kanerva, sihteeriksi Arvi Salo,
rahastonhoitajaksi Jaakko Mäkinen, ja jäseniksi Väinö Sundelin, varalle Pekka Salmi ja Kosti

Merikarvian reserviupseerikerhon vuosikokous pidettiin tammikuussa 1961 yliluutnantti Martti Pietilän kotona. Puheenjohtajaksi valittiin majuri Martti Piri, rahastonhoitajaksi yliluutnantti Eira Koskenniemi, ja jäseniksi luutnantit Leo Veromaa ja Reino Niemi, yliluutnantti P.E. Huhtinen, varalle luutnantti Lauri Anttila ja luutnantti Torsti Lassila. Ampumaupseeriksi valittiin vänrikki Olvi Tiitinen ja vänrikki P. Viertola. Jaettiin ammunnassa voiton saaneelle Olavi Tiitiselle kiertopalkinto.

Karjalaseura kokoontui Lankoskella Edvard Anttalaisella.

Toivo Tuuli johti aliupseerikerhoa.

Taloustirehtööri Väinö Kallio menehtyi autokolarissa ns. Mäntylänahteella Viisarissa.

Yhteiskoulun Tuki ry:n päivällisistä tuloa 91.000mk.

Lauri Laurila valittiin edelleen manttaalikunnan puheenjohtajaksi.

Köörtilän Kirin hiihtokisoissa sivakoi 36 hiihtäjää.

Ensi kesäksi anotaan jälleen omia tullimiehiä Krookkaan.

Merikarvian teinit olivat voitokkaita Satakunnan kulttuurikilpailuissa. Antti Meuran piirustukset olivat parhaat sarjassa grafiikka ja piirrokset.
Merikarvia Yhteiskoulun nokkahuiluorkesteri voitti sarjansa Reino Rannikon johdolla. Pikku Pelimanni ja kaksi muuta olivat Rannikon sovituksia.
Kuorosarja myös voitettiin Reino Rannikon johtaessa kuoroa. Teuvo Leutonen voitti yksinlaulusarjan. Kisasta kirjoitti Pännä.

Miksi hevoset vähenee? kirjoitus oli lehdessä.

Merikarvian yhteiskoulun ensimmäiset penkinpainajaiset pidettiin helmikuun lopulla 1961. Edellisenä iltana oli seitsemännen luokan järjestämä ”potkiaiskonventti” kahdeksasluokkalaisille. Opettaja luokanvalvoja Helvi Paasiolle pidettiin laulutervehdys aamutuimaan hänen asunnollaan. Traktorilla ja sen heinäkrinnillä kuljettiin läpi kylän. Tytöt olivat lapinneitoina ja pojat olivat yrittäneet kasvattaa partaa koko kevään, kuka mitenkin onnistuen. Penkinpainajaisia abit viettivät Siikaisissa pankinjohtaja Luoman huvilalla.

Pooskerintie annetaan urakalla tehtäväksi.

Korpimatille metsästysmaja. Ennestään Merikarvian metsästysseuralla on maja jo Arvejärven rannalla.

Nimismies vaihtuu, kun Eero Koivisto jää eläkkeelle. Erkki Kalervo Lakari Isojoelta uusi nimismies.

Kalastaja ja venemestari Selmi Renlund hukkui kevätjäihin 8.3.1961. Hän oli syntynyt 15.2.1895.

Kunnan historia on painokunnossa. Marrti Santavuori.

Kunnan viiri Eero Koivistolle.

Heikki Anttila jatkaa kuntahistoriaansa:

Lautjärven asutusta vv. 1670-1900

1. Vanhat kantatilat
Lautjärven asutus on eräs Sastamalaisen eränkäynnin loppuvaihe. Kylän kohdalla seurakunnan asiakirja ulottuu sen alkuvaiheisiin asti. Niistä ilmenee, että asutusta on Lautjärvellä ollut jo 1600-luvun puolivälistä lähtien.
Vuonna 1670 oli kylässä kaksi taloa, joissa asuivat veljekset Urpo ja Heikki Mikonpoika.
Urpon taloa on sitten pitänyt poikansa Erkki, s. 1679. Tämä talo on sittemmin tunnettu Vanhatalon nimellä. V 1750 on siinä asunut edellä mainitun Erkin poika Erkki, s. 1751, vaimo Anna Heikintytär.
Tähän aikaan on Vanhatalo jakautunut kahtia, toista osaa on pitänyt em. Erkki Erkinpojan veli Juho Erkinpoika, s.1703, vaimo Maria Erkintytär Alakylän Rogelilta, s. 1711. Tämän talon nimeksi tuli Hamppula.

Hamppula näkyy taas jakaantuneen v. 1790 vaiheilla, joista toisen osan nimeksi tulee Peltomäki. Nähtävästi Hamppula on oikeastaan joutunut luovuttamaan Peltomäki-nimisen osan kruunun liikamaana.
Tätä osoittaa se, että talot ovat jälleen yhtenä aina 1820 vaiheille asti, jolloin taloista käytetään yhteistä nimeä Peltomäki. Peltomäen ensimmäisinä isäntinä mainitaan Juho Erkinpoika, s. 1763,
Hamppulan talon poika, vaimo Leena Mikontytär.
Vanhempi veli Erkki, s. 1757 on taas ollut Hamppulan isäntänä. Entisestä Urpon talosta oli täten muodostunut 3 taloa: Vanhatalo, Hamppula ja Peltomäki.

Urpon veljen, Heikki Mikonpojan taloa on hänen jälkeensä pitänyt Jaakko Heikinpoika, s.1689, vaimo Susanna Matintytär, s. 1689, Jaakon jälkeen sen sai hänen poikansa Sakari Jaakonpoika, s. 1711,
jonka vaimo oli Maria Heikintytär Ylikylän Knuussin talon tytär, s. 1713.
Hänen poikansa ovat sitten jakaneet talon. Vanhin poika Sakari, s. 1739, sai nähtävästi kantatilan, joka tunnetaan Sakarintalo-nimisenä siitä lähtien 1770-luvulta, jolloin jako tapahtui.
Toinen poika Heikki, s. 1741, sai talosta osansa ja se talo sai nimen Mäkelä. Kolmas poika Juho, s. 1744 antoi talolleen nimen Juhola. Nuorin poika Matti, s. 1750, sai neljännen ja talo sai isännästä nimen Mattila,
myöhemmin jakaantui Storgårdiin eli Isoontaloon, Norrgårdiin ja Heikkilään.

Vuoden 1780 vaiheilla on Lautjärvellä ollut siis seuraavat vanhat kantatalot: Vanhatalo, Hamppula, Sakarintalo, Mäkelä, Juhola ja Mattila.
Hamppulan jakautumisesta kahtia on jo mainittu edellä ja v. 1820 vaiheilla on myös Juhola jakaantunut kahtia, Vanhaan- ja Uuteen Juholaan.

Samoin Vanhatalo on jo kahtena 1820-luvulla, joista toisen nimenä on Nygård. Mutta 1830-luvulla siitä irtautuu vielä kolmaskin talo,
Taipale, mikä kuitenkin vasta lopullisesti mainitaan omaksi taloksi muodostuneen v 1874 vaiheilla, sillä se on ollut torppana noin 40 vuotta.

Myös Mattila on jo 1810-luvulla jakautunut kahtia, Antti Matinpojan, s.1779, ja Heikki Matinpojan, s.1782, kesken.
Sitä ennen on Mattilan talosta käytetty nimeä Storgård ja käytetty aina 1820 luvun loppupuolelle saakka kummastakin talosta.

Vuoden 1825 vaiheilla on kuitenkin omistajissa tapahtunut se muutos, että Heikki Matinpojan talon on saanut nuorempi veljensä Isak Matinpoika, s. 1800.
Tämä on ns. Isotalo. Toista osaa pitää edelleen veljensä yllä mainittu Antti Matinpoika ja tätä nimitetään 1820 luvulta alkaen Norrgårdiksi.
Tätä taloa pitää isänsä Antin jälkeen Heikki Antinpoika, s. 1805, kuollut 1832, vaimo Kaisa Franssintytär Siikaisista, s. 1800.
Mutta Heikki Antinpojan kuoleman jälkeen tulee Norrgårdiin Riispyyn Holmilta isäntä, Heikki Josepinpoika Holm, s. 1803 naimalla edeltäjänsä lesken.
Tähän aikaan on Norrgårdin talosta ruvettu käyttämään nimeä Heikkilä. Mutta tämä talo on jakaantunut jo 1840 luvulle tultaessa kahtia:
Norrgård- nimistä osaa on tullut pitämään uusi isäntä Juho Antinpoika, s.1809, vaimonsa Liisa Samuelintytär Rågeli Alakylästä, s.1809.
Heikki Joosepinpoika Holmille on jäänyt Heikkilä niminen osa.
Täten on Mattilan talo tultaessa 1840-luvulle jakaantunut kolmeen: Isoontaloon, Norrgårdiin ja Heikkilään.
1850-luvulla joutuu Heikkilän talo vävylle, sillä isännäksi tulee silloin Salomon Erkinpoika Kallio, s. 1826. Vävylle joutui myös Mattila-Nygård, sillä siihen tuli
isännäksi Frans Iisakinpoika naimalla talon tyttären Wilhelmiinan, s.1849.

2. Kruunun torpat ja uudistilat

Lautjärvelle on ominaista kruunun laaja asutustoiminta, sillä noin 40 km2 kylän noin 70 km2 käsittävästä alueesta on joutunut kruunun asutettavaksi.
Tämä tapahtui 1780-luvulla, jolloin kantatiloilta ns. liikamaa otettiin kruunulle. Kutakin taloa kohti jätettiin alue, joka vaihteli 300-600 hehtaariin.
Niinpä Lautjärvellä on Vanhatalolle jäänyt, mikäli Taipaleen talo ei ole kruunulle erotettu, vaan jäänyt kantatalolle – n. 600 ha, Hamppulalle ja Sakarintalolle n. 350 ha kummallekin,
Juholalle n 400 ha ja Mattilalle n 420 ha.
Kruunun asutettava alue on sijainnut vanhasta kylästä pohjoiseen käsittäen alueen, mikä on myös tunnettu puskakappelin nimellä ulottuen Isojoen-Siipyyn rajalle pohjoiseen
ja Honkajärven kylän rajalta Siikaisten pitäjän rajalle.

Useimmat näistä tiloista ovat alkuaan olleet kruunun torppia. Perimätiedon mukaan Peltomäki ja Varsamäki olisivat näistä vanhimpia.
Varsamäen merkintä kruunun torpaksi v, 1780 vaiheilla ilmenee seurakunnan kirjoista, kun sen sijaan Peltomäestä on merkinnät hämärämmät.
Se vain näkyy, että Peltomäki on alkuaan kuulunut Hamppulaan, minkä nuorempi poika Juho Erkinpoika, s. 1763, näkyy olleen Peltomäen ensimmäinen asuja.
Mutta kun Peltomäki ja Hamppula v. 1780 vaiheilla mainitaan yhtenä talona, tavataan Peltomäki lopullisesti erillisenä vasta 1820 vaiheilla.

Hamppulasta erotetulle Peltomäki–nimiselle liikamaalle näkyy asettuneen siis ensiksi asumaan Hamppulan talon poika. Liikamaalle ei nähtävästi ole aluksi muodostunutkaan
asuntoa, rakennukset kun oli kylästä myös siirrettävä uudistilalle.
Täten on Hamppula-Peltomäki- tila merkitty yhdeksi vielä 1820 luvulle asti. Peltomäen ns. kylään kuuluva alue on käsittänyt 120 ha,
kun taas pohjoinen uudisasutusosa on noin 220 ha.
Sitä paitsi on tähän kuulunut Peltomäen talon numeroon kuuluva alue eteläosassa kylää tehden n. 300 ha, mm Pitkäranta.

Kun Hamppula jaon jälkeen käsitti n. 350 ha, on Hamppula ennen jakoa liikamaineen käsittänyt n. 1 000 ha nousevan alueen, josta uudisasutukseen mennyt alue on otettu
Honkijärven kylän rajalta.

Vanhatalosta, jonka alue näkyy käsittäneen lähes 1.300 ha, on liikamaana otettu Koittankosken lähes 500 ha käsittävä alue.

Eteläosassa oleva Taipale on mahdollisesti myös talolta silloin mennyt, n. 350 ha., joten taloon olisi jäänyt n. 480 ha käsittävä alue, mutta Taipale näkyy olleen talon torppana myöhemmin,
mutta säilyneen talon hallussa, sillä siinä on talon poikia asunut pitemmän aikaa.

Sakarintalo, Juhola, Mattila ja Mäkelä ovat sittemmin käsittäneet 350-460 ha välillä kukin, joista Sakarintalo on pienin ja Mäkelä suurin. Missä näiden mahdolliset liikamaat ovat olleet,
ei seurakunnan kirjoista ilmene, mutta todennäköisesti niillä on ollut liikamaita, mitkä sittemmin tunnetaan nimillä Varsamäki, Tuorinkalli, Aitasalo, Myllykallio ja Rantala.

Vanhimpia kruunun asutustiloja on Varsamäki, alkuaan lähes 600 ha tila. Torppa mainitaan jo 1784, ensimmäisenä asukkaana Jaakko Heikinpoika, s. 1756, vaimo Maria Erkintytär, s. 1752.
Nämä asukkaat ovat jostakin muualta tulleita, ei Merikarvialta. Torppa mainitaan kruunun uudistalona, nybygge, vuodesta 1812 ja itsenäisenä talona vuodesta 1818, No 8.
Tällöin tilaa piti Heikki Jaakonpoika, s. 1787, joka on vielä elossa olevan Heikki Saarisen isän isä.

Perimätiedot Varsamäestä, sen linnoituspihoista ja rautaporteista antavat tukea arvelulle, että kruunulla on saattanut olla näin laajalla asutusalueella jonkinlainen keskus, josta se on suorittanut määrättyä valvontaa.
Näin yhtenäistä ja suurta kruunun asutusaluetta, n. 40 km2, ei ainakaan lähialueella tunneta. Pitäjässä mainitaan 1790-luvulla asuneen kruunun vouti, kronfogde, Mikko Mellin, mutta hänen asuinpaikkansa on ollut Peipussa.
Nimismiehen asuinpaikka Kuvaskankaalla1800-luvun loppupuolella taas lienee lähinnä johtuneen kulkuyhteyksistä sekä Kuvaskankaalla olevasta lasipruukista.

Seuraava kruunun uudistorppa on ollut Lagergvistin, nykyisin Rantala, torppa, jossa ensinnä asui entinen räätäli Heikki Jaakonpoika Lagergvist, s. 1747. Hän oli Sakarintalon vävy, vaimonsa Maria Sakarintytär, s.1745.
Torppa on jo 1780-luvulta. Rantala tunnetaan kruunun verotorppana aina 1900-luvulle asti ja sen alaisena on vielä ollut muutamia pienempiä torppia. Se käsitti alkuaan n. 500 ha.

Vuodesta 1794 mainitaan kolmas, Heikki Laurinpoika Törngvistin, s. 1754 asuma torppa, tunnetaan sittemmin vuodesta 1826 nimellä Kallio ja se on sama kuin nykyinen Myllykallio.
Vuodesta 1826 se on uudistila ja itsenäiseksi taloksi se tuli v. 1846 vaiheilla käsittäen silloin yli 600 ha.

1810 –luvulla kruunun uudistaloksi on merkitty Tuomikoski- nimine tila, sitä ei siis mainita kirjoissa torppana,. Sen ensimmäinen asuja on ollut Sakarintalon poika Heikki Sakarinpoika, s. 1779.
Tuomikoski on itsenäistynyt 1840-luvulla, Nro 9.

Vuonna 1821 mainitaan Aitasalo-niminen torppa. Sen sijoittaminen silloin kirjoissa Mattilan, Isontalon, perään ei kuitenkaan merkinne sitä, että se olisi ollut talon torppa, koko talon myöhempi historia,
maarekisteri nro ym. osoittavat, että se on ollut kruunun maata, olipa asunto sitten kenenkä maalla tahansa.
V. 1821-32 välillä on asujana ollut siinä Antti Kustaanpoika Aitasalo, s.1778, jonka kuoleman jälkeen tähän on tullut uusi asuja, joka sittemmin on ostanut torpan itsenäiseksi ja mahdollisesti laajemman alueen.
Mikäli siihen alkuaan olisi kuulunut Isotalon maita, ei kunnollisesti pitäjän arkistosta ilmene.

Aitasalo mainitaan itsenäisenä talona vuodesta 1833, jolloin siihen on mainittu uusi isäntä Joachim Simonpoika, s. 9.5.1797 Vesilahdella, tullut Sidebystä, vaimonsa on ollut Kaisa Juhontytär, s. 21.3.1800.
Heidän pojan poikansa on Julius Aitasalo, kuoli v. 1959 ja taloa sen jälkeen piti hänen poikansa Juhani Aitasalo. Nykyisin sen omistaa Antti Aitasalo, joka on insinöörinä Brasiliassa.

Jo samoihin aikoihin, kun Aitasalo muodostui itsenäiseksi tilaksi, oli kruunulla kaksi uutta uudistilaa: Hannunkoski ja Neva, jotka on mainittu 1826-1832 välillä muodostetuiksi.
Hannunkoskea asui ensin Isak Juhonpoika, s. 1800 ja tämä uudistila mainitaan talona v. 1850 vaiheilla.

Aitasaloon kuuluvana N:lla 10, mutta ei näytä vielä silloin ollen varsinaisen Aitasalon, 1/12 manttaalia käsittävään tilaan kuulunut, vaan nähtävästi kruunun uudistilan luontoinen edelleen.
Vuodesta 1853 alkaen on Hannunkoskella jo oma manttaali, 1/12. Kummankin tilan nimi on Aitasalo ja numero 10, mutta Hannunkosken nimeä on käytetty kuitenkin toisesta Aitasalon rinnalla.
Uutta numeroa ei Hannunkoski ole saanut ja näyttäisi, että aikaisemmin on ollut laaja Aitasalo-niminen kruunun asutusalue, joka maarekisteriin on merkitty numerolla 10, ja johon sitten on muodostettu jälkeenpäin
kruunun uudistiloja kuten Hannunkoski.

Koko Aitasalon numeroon kuuluva alue on ollut vähän yli 1 000 ha eli noin neljäsosa koko kruunun asutusalueesta. Kahtena tilana Hannunkoski ja Aitasalo, on Aitasalo N:10, kunnes v. 1870-luvulla
veljekset Erkki ja Juho jakavat varsinaisen Aitasalon tilan kahtia. Juho, s. 1841 on nykyisen isännän isänisä, vaimo Edla Maria, s.1844. Lapsista kuoli 6 vuosina 1874-1883 ja neljästä eloonjääneestä
Frans Julius, s. 1876 jäi isännäksi. Hannunkoskessa taas isännät ovat niihin aikoihin vaihtuneet, siinä ovat ollut mm Parman Kristiinasta ja Savon.
Hannunkoski onkin v 1885 vaiheilla jakaantunut kolmeen osaan, yhdenosan saanut Juho Viktor Salo, eli Salonen, s. 1861, toisen Isak Edvard Antinpoika Pohjola, s. 1862.
Vielä kolmaskin 1/36 mantalin käsittävä Hannunkosken tila, omistajana Juho Viktor Aho.

Vuosisadan vaihteessa on toisen veljen Aitasalo pienentynyt, tehden sen manttaali vain kolmannen osan Frans Juliuksen talosta. Salon ja Pohjolan talot, Hannunkoskesta, ovat edellä mainituilla omistajilla,
mutta Ahon omistamaan tilaan on tullut isännäksi Iisak Heikinpoika oivunen, s.1856. Tämä viimeinen tila näyttää olleen riidanalainen, sillä siitä on merkintä ”isäntä väittää asuvansa Varsamäen maalla,
Heikkilä ottaa veron”. Tämä vain kuvastaa sitä, kuinka epäselvät näillä kruunun entisillä alueilla omistus- ja verosuhteet ovat olleet.

Aitasalon numerolla on vielä ollut Hannunkosken entinen torppa nimeltään Perähannu. Se on mainittu torppana ensi kerran Hannunkosken torppa v. 1870 vaiheilla ja itsenäisenä talona vuodesta 1894,
jolloin isäntänä on Frans Oskar Perähannu, s. 1854, jonka isä Esaias Erkinpoika, s.1824 oli ollut torpan ensimmäinen asuja.

Aitasalon tilan verrattain monimutkaista historiaa selvitettäessä on jo jouduttu itsenäistyneiden talojen historiaan. Kuitenkin on huomattava kruunun uudistila Koittankoski, joka mainitaan ensi kerran
v. 1835 vaiheilla, ensimmäisenä asujana Juho Juhonpoika, s. 1806. Tämä mainitaan itsenäisenä tilana n. v. 1870 vaiheilla ja on siitä silloin merkintä: aikaisemmin kuulunut Vanhaantaloon.
V. 1874 on sen manttaalilukua muutettu, joten se on saattanut olla itsenäinen jo 1860 luvulla. Se on kuulunut Vanhaantaloon, vaikka se on aikaisemin ollut kruunun tila.
Selvitystä tähän antanee Lautjärven isäntien Koittankosken Saha, joka oli aloittanut toimintansa v. 1852 ja johon osakkaina kuuluivat Erik Myllykallio, Juho Koittankoski, Joakim Aitasalo, Eerik Vanhatalo
ja torppari Isak Rantala. Sahahanke oli vaatinut sopimuksia ja kauppoja ja siinä yhteydessä mainitaan, että Vanhatalo omisti osuuden Koittankosken uudistilasta ja ¼ siitä omisti Juho Norrgård.
Muuten mainitaan, että Aitasalo oli myynyt koskiosuutensa sittemmin Juho Peltomäelle.

Tässä sahassa sanotaan olleen verrattain yksinkertaiset laitteet. Rakennuksessa oli kolme kerrosta, ylimmässä raami, keskimmäiseen koottiin lastut ja alimmassa olivat vesirattaat. vanhin verosaha Lutjäevellä mainitaan jo 1739.

Paitsi yllä mainittuja kruunun uudistiloja, on lisäksi näillä uudistiloilla itsenäistyttyään ollut paljon torppia, vuosisadan vaihteen tienoilla yhteensä kolmisenkymmentä ja muutamia palstatiloja.
Näistä on Varsamäellä ollut kymmenkunta mm: aasimäki vuodesta 1846, Kalliomäki vuodesta 1853, Mäntylä vuodesta 1860, Lähteenmäki vuodesta n. 1850, Marjamäki vuodesta 1867, Lahnaviiki vuodessta 1870, itsenäistyi jo 1884,
kuten Lähteenmäkikin, Haapala 1870, Haanpää 1880, Hakala 1880 ja Krinnilä 1890.

Aitasalolla: Keitaanpää 1833, Kallträsk 1840, Perähannu 1846, Uusi-Palomäki 1853, Rajamäki 1853, merkitty myös Myllykallion perään, Luotomäki 1860, Kujanpää 1874, Niittyniemi 1894 ja Peltoniemi 1894.
Myllykalliolla: Koivuniemi 1826, Korponen 1826 ja Huhtamäki 1840.
Tuomikoskella: Heitonkorpi 1826, Perälä 1884, joista kummastakin muodostui palstatila vuosisadan vaihteessa. Samoin Kuusisaaren torppa, josta palstatila samoihin aikoihin.
Rantalalla on ollut ainakin Hautala 1826, Myllykoski 1840 ja Mahlamäki 1860.

Kantatilojen torpat:

Vanhojen kantatilojen torpista on vanhin Riihiaho, jonka ensimmäinen asukas oli Juho Juhonpoika, s. 1771 Honkajoella ja hän on tullut torppaan v. 1808. Vaimonsa Justiina Juhontytär, s. 1782 Siikaisissa.
He asuvat aluksi vuodesta 1807 Vanhatalon alueella.
Riihiaho mainitaan Mattilan torppana ja esiintyy itsenäisenä Mattilan numeron 6 ohella talona jo 1870-luvun alussa. Sukua asuu edelleen Riihiahossa ja Heikkilästä erotetussa Ekmanin talossa, mahdollisesti muuallakin.
Sillä yhteen aikaan esiintyy 1850-luvulla kaksi Riihiaho-nimistä torppaa, toinen Mattilan ja toinen Heikkilän maalla., joissa aluksi ovat veljekset, edellä mainitun Juhon pojat Heikki Juhonpoika, s. 1812 ja Isak Juhonpoika, s. 1817.

Isak Juhonpojan Mattila, Isontalon, maalla olevaa torppaa on sitten asuttanut poikansa Juho, s.1847. Hänen aikanaan torppa itsenäistyi käsittäen toisen puolen Isontalon kantatilasta.
Toisen veljen Heikin torppaa on pitänyt poikansa Juho Heikinpoika, s.1833. Tämä suku näyttää väistyneen, vaikka hänet mainitaan vielä torpassaan Heikkilän alueella 1890-luvulla, mutta torpparikin näkyy
kuten sen asukaskin hävinneen vuosisadan vaihteessa.

Tällä välin on Heikkilän talon kohdalla tapahtunut muutoksia. Talo on jakaantunut kahtia Heikkilän omistajan Erkki Salomoninpojan, entinen Kallio, ja uusien omistajien välillä. Ensin näkyy, tähän Heikkilän talon osaan,
joka on ollut 1/3 koko tilasta, tulleen Viktor Juhonpoika Mikkola Pomarkusta v 1887, s. 1861 Noormarkussa, joka on käyttänyt nimeä Riihiaho, mikä nimi näillä paikoin olevalla Heikkilän torpalla on ollut.
Tämä osoittaisi, että olisi tapahtunut torpan itsenäistyminen. V. 1893 on tilalle tullut uusi asukas Oskar Antinpoika Lampikoski l Ekman, s. 1866 Kankaanpäässä; vaimo Emilia Kustaantytär Lindgren, s.1870.
Talossa on myös asunut vaimon kasvatusisä Aleksander Daavidinpoika Ekman, s. 1832, joka tuli Tuorilan Ekmanin torpasta v. 1893.
Talossa on vielä ollut emännän sisar kasvattitytär Ida Josefina Lindgren, s. 1873 talon nimenä on ollut siitä lähtien Ekman, Riihiahon sukua ei siinä silloin ollut.

V. 1812 mainitaan Pitkärannan torppa, ensimmäisenä asujana Fredrik Heikinpoika Pitkäranta, s. 1774, tullut Siikaisista, vaimo Briita Erkintytär, s. 1786, Pitkäranta mainitaan aluksi Peltomäen torppana,
mutta itsenäistyi jo v. 1830.
Samalta vuodelta 1812 mainitaan myös Kortesniemi-niminen torppa, ensimmäisenä asujana Juho Yrjönpoika, s. 1768, vaimo Liisa Erkintytär, s. 1762, ovat muuttaneet myös muualle.
Torppa on samoin ollut Peltomäen alueella ja häviää myöhemmin.

V. 1820 vaiheilla on Paulakankaan torppa, asukkaina silloin Mikko Juhonpoika Hämeenkyröstä, s. 1777 ja vaimo Maria Jaakontytär, s. 1780, hekin muualta muuttaneet. Se mainitaan olleen uuden Juholan torppa ja se
itsenäistyi v 1870 vaiheilla.

Samanaikainen on Hamppulan torppa Haanpää, mainitaan jo 1819, ensimmäisenä asujana Erkki Jaakonpoika, s.1792.

Seuraavan neljännesvuosisadan aikana 1825-1850 muodostuu kantatiloille 8 uutta torppaa: Vuosien 1826-1832 välillä Hamppulalle: Paasimäki, Peltomäelle Haapala, Vanhatalolle Antila ja Rikalaisenaho,
viimeksi mainitun asujana Yrjö Juhonpoika, s. 1790.

Rikalaisenaho itsenäistyi v 1880 vaiheilla. Vuosien 1840-50 vaiheilla muodostui v 1840 Viitalähde; torppa on ollut Mäkelän alueella ja sen ensimmäinen asuja onkin ollut Mäkelän talon poika Heikki Juhonpoika, s. 1802.;
vaimo Saara Simontytär Isojoelta, s. 1808, Juholan tilan alueella mainitaan Kertunlahti-nimiset torpat, joita on ollut kaksi, toinen Liisa Juholan ja toinen Anna Juholan maalla- nähtävästi tyttöjen myötäjäisiä.
Tyttöjen miehet nämä torpat sitten ovat saaneetkin. Tältä ajalta on vielä mainittava Juholan torppa Kärrimäki ja Mattilan Rajamäki.

Vuosisadan loppupuoliskon aikana v. 1850-1900 välillä muodostuu kantatiloille torppia, kaikkiaan lähes parikymmentä. Vuosien 1850-1860 välillä Vanhatalon torppa Taipale, mikä sitten itsenäistyy v 1874,
Mattilan torppa Ollila, ensimmäinen asuja Isak Antinpoika, s. 1819; vaimo Kaisa Joosepintytär, s. 1820, Heikkilälle torpat Matalalaakso ja Kuusisaari vuosina 1860-1866.
Vanhatalolle Hakaharju. Uusi-Juholalle Välisalo ja Mattilalle Lahnajärvenaho. Vuosina 1867-74 Mäkelälle Järvenpää ja Kuninkaanmäki. Näistä Lahnajärvenaho ja Viitalähde mainitaan jo itsenäisinä tiloina v. 1880 vaiheilla.
Kuninkaanmäen torppa häviää myöhemmin.
Vuosien 1874-1883 välillä muodostuu Vanhatalolle Pihlajamäki, Norrgårdille Lamminpää, Uusi-Juholalle Lepistö ja Mäkelälle Liitteenkangas Vuosina 1884-1893 Norrgårdille Niemistö ja Gummerrus.
Vanhatalolle Marjamäki ja Heikkilän Ekmanille Jaakola ja Källi. osa näistä myöhemmin muodostuneista torpista näyttää olleen yhä pienempiä ja ensimmäisinä juuri osa näistä on hävinnyt, kun taas mitä vanhempia torpat ovat,
sitä paremmin ne ovat säilyneet, joista olemme huomanneet osan itsenäistyneen jo vuosisadan puolivälissä, jopa aikaisemminkin.

Tilojen pirstomista ja vaihtoa, 1850-1900

1800-luvun puoliväliin mennessä oli jo tapahtunut kuuden vanhan kantatilan jakaantumista erikseen kahtia tai kolmeen osaan. Vain Sakarintalo oli jälleen yhdistynyt. Näiden tilojen lukumäärä oli vuoden 1859 mennessä
lisääntynyt halkomisten johdosta puolella tehden 12: Vanhatalo, Norrgård. Hamppula, Peltomäki, Sakarintalo, Vanha- ja Uusi Juhola, Mattila-Isotalo, Mattila-Norrgård ja Heikkilä.

Tällaisinakin tilat olivat vielä verrattain suuria, sillä yhtä tilaa kohti tuleva pinta-ala oli n 150 ha. On kuitenkin huomattava, että torpat olivat tällöin jo ottaneet omansa ja niistä oli muodostunut suuriakin taloja,
Kantatilojen osien veroisia, kuten Pitkäranta, Riihiaho, Taipale, Kortesniemi, Viitalähde ym. Kantatiloillahan oli v. 1850 jo yhteensä 19 torppaa ja
entisillä kruunun uudistiloilla Varsamäellä, Tuomikoskella, Aitasalolla, Myllykalliolla ja Rantalalla yhteensä 12.

Tiloilla jatkuu jonkin verran pirstominen, mutta huomattavana piirteenä vuosisadan loppupuoliskolla on tilojen siirtyminen vieraisiin käsiin. niinpä esim. Vanha-Juhola, joka v. 1858 oli joutunut vävylle Heikki Heikinpoika Varsamäelle, s. 1831,
joutuu 1870-luvulla jaettavaksi kahtia ja toinen puoli joutuu Siikaisista tulleelle Jaakko Erkinpojalle, s.1832 ja vaimolleen Kristiinalle, os. Mikkola, s. 1849.
1880-luvulla syrjäytyy Heikki Varsamäki kokonaan ja hänen talonsa saa Aleksander Heikinpoika, sukunimi Weräjäsund,, s. 1858, joka näkyy olleen pitemmän ajan Amerikassa.
Talossa on ollut kaksi syytinkivaaria, entinen talollinen Heikki Varsamäki ja Juho Weräjäsund, s. 1827 Siikaisissa.

Uuden Mäkelän talossa ovat olleet kahden polven isännät eläkevaareina samanaikaisesti 1880-1890-luvuilla.: Enok Mäkelä, s. 1808 ja poikansa Juho, s. 1831. Talon on ottanut Juhon poika Viktor, s. 1855.

Varsamäen talo on joutunut kauppataloksi parinkymmenen vuoden ajaksi, mikä on aiheuttanut sen pirstomiseen eri osiin. Viimeinen vanhaan sukuun kuuluva isäntä oli Frans Henrik Juhonpoika, s. 1843, vaimo Edla, os. Tuorila, s. 1844.
jo 25-vuotiaana hän oli luopunut isännyydestä v. 1868. Hänen aikanaan talossa oli eläkeläisenä äitinsä Maria, s. 1821 Siikaisissa,
Juho Varsamäen leski ja isänisänsä Heikki Jaakonpoika s. 1787. V. 1868 tuli talon isännäksi Frans Erik Åsten, s. 1823 Siikaisissa, Siikaisista. Mutta jo v 1873 talo taas sai uuden isännän: Enok Kustaa Inbergin Noormarkusta, s. 1825 Noormarkussa.
Hän kuoli 1878 ja taloon tuli uusi isäntä 1881, Siikaisten Leppijärveltä Juho Erkinpoika, joka näyttää käyttäneen myös Inberg-nimeä, oli syntynyt Merikarvialla 1838 ja vaimonsa Adolfiina Juhontytär, s. 1856 Siikaisissa.
Miehellä on ollut edellisestä avioliitostaan kolme lasta.

Mutta Varsamäki on 1880 vaiheilla jakaantunut kahtia, toisen isäntänä aluksi Juho Juhonpoika Isostrikka, s. 1823 ja sitten jo 1880-luvulla poikansa Iisak Isostrikka , s. 1846, jonka vaimo on ollut Gustava Fransintytär, s. 1856 Siikaisissa.
Myös edellä mainittu Inbergin omistama puoli on vielä jaettu samaan aikaan kahtia, jonka isännäksi on tullut Isak Heikinpoika Lahnaviiki. talo on täten jakaantunut kolmia, joissa eläkeläisiä: Josef Inbergin talossa edellä mainittu
Frans Erik Åsten ja Isostrikan talossa Juho Isostrikka vaimoineen sekä Varsamäen vanhaa sukua oleva entinen isäntä Frans Henrik Juhonpoika Svanström, s. 1843.

Inbergin Varsamäen isäntä Josef Erkinpoika on kuollut v. 1890 ja sen jälkeen siihen on taas tullut uusi isäntä Siikaisista. Sakarias Fransinpoika Inberg, s. 1853 Siikaisissa, jolla mainitaan pojat Frans, Oskar, Matt ja Vihtori.
Vuosisadan vaihteessa muodostuu tälle numerolle vielä neljäs talo, kun Lähteenmäen torppa itsenäistyy, isäntänä Juho Juhonpoika Lähteenmäki, s. 1850, jolla pojat Juho, Viktor ja Frans.
Varsamäen vanhaa sukua oleva entinen isäntä Frans Henrik Juhonpoika Svanström on sittemmin asunut renkinä edellä mainitun Isak Juhonpoika, Isostrikka, Varsamäen talossa ja käyttänyt nimeä, sukunimeä Venäjä.
Lähteenmäen tilasta on eronnut tällöin palstatila, jossa on asunut räätäli Ahlsten, 2. 1849, johon sitten on tullut Nestor Kallioinen, s 1870 ja poikansa Frans, s. 1902.

Perimätiedon mukaan Peltomäki on ollut alkuaan kruunun torppa. Tämän perusteella myös Pitkäranta ja Kortesniemi olivat olleet alkuaan kruunun maata, koska ne ovat samalla numerolla ja kylän vanhimpia torppia vuodeta 1812.

Pitkäranta on itsenäistynyt jotenkin samoihin aikoihin kuin Peltomäki uudelleen mainittiin eronneena eri tilaksi Hamppulan yhteydessä, 1830 vaiheilla.
Kortesniemi taas itsenäistyi vuosisadan lopulla nro 1. Peltomäki oli jo 1884 jakaantunut kahtia, jolloin toinen osa oli jäänyt vanhalle suvulle, toiseen osaan on tullut Juho Heikinpoika Heikkilä, Lammelan Heikkilästä, s. 1828.
Hän on saanut talosta kolmanneksen. Kortesniemen torppa itsenäistyi vähän myöhemmin ja juuri Kortesniemen osuuden, mikä näkyy tehneen 1/3 Peltomäen talosta, on saanut Juho Heikkilä, jonka jälkeen hänen poikansa
Frans Oskar, on käyttänyt nimenäkin Kortesniemi.

Vanhatalon entiset torpat Taipale, Rikalainen ja Lahnajärvenaho itsenäistyivät jo v. 1874, johon siirtyy talon poikia, kuten se näkyy olleen Vanhatalon suvulla. Vanhatalon Norrgårdista taas itsenäistyy sen alainen Lahnajärvenaho 1870-luvulla.
Lahjajärvenaho taas jakaantuu 1890-luvulla Aho- ja Lahnajärvenaho –nimisiksi tiloiksi.

Myös Rikalasiahon torppa, joka Vanhastatalosta oli itsenäistynyt 1880 vaiheilla jakaantuu vuosisadan lopulla kahtia, toinen osa vävyllä Frans Viktor Rantalalla.s. 1857 ja toisessa Juho Maurits Juhola, s. 1872.
Vanhatalon Norrgårdissa on ollut kaksi palstatilaa: Huhtamäki ja Ollila, jotka kumpikin entisiä torppia. Myös Paulakankaan taloon, joka oli itsenäistynyt Uudesta-Juhalasta v 1870 vaiheilla, tulee vuosisadan vaihteessa uusi suku
edellisen Juho Juhonpoika Mäkitalon tilalle. Kustaa Wilhelmi Rantamaa, s. 1873 Merikarvialla ja vaimonsa Amanda Sofia, s. 1873 Laviassa.

Jos ajatellaan kantatalojen torppia, jotka ehtivät itsenäistyä vuosisadan vaihteeseen mennessä, on niitä verrattain vähän: Rikalaisaho, Lahnajärvenaho ja Taipale Vanhatalosta, Paulakangas Juholasta, Riihiaho Mattilasta ja
Viitalähde Mäkelästä, yhteensä 6. Näin on, edellytettynä, että Pitkäranta ja Kortesniemi katsotaan vanhoiksi kruunun torpiksi, mikä ei seurakunnan asiakirjoista tosin ilmene.
Huomattava on, että itsenäistyneet ovat vanhimpia, vuosien 1808-1840 välillä muodostuneita torppia.

Tietysti voidaan asettaa kysymyksenalaiseksi, onko myöskään Riihiaho alkuaan ollut talon torppa, vai onko sekin kruunun asutustoimintaan liittyvä. Sen otaksuman puolesta, että se on talon, puhuu vanhat maininnat torpan sijaitsemisesta
Mattilan, toisen torpan Heikkilän, maalla. Muta samalla tavalla on Peltomäenkin maalle merkitty Pitkäranta ja Kortesniemi eikä Peltomäkeä kirjoissa ole mainittu kruunun tilaksi. mikäli esim. Riihiahon torpat ovat olleet alkuaan Mattilan,
ja Heikkilän, alaisia, on niiden vero luonnollisesti kuten uusilla asutusalueilla yleensä, ollut rahavero, joka on päätilalle maksettu.

Torppien luonne käytännössä on siis ollut toinen kuin rintapitäjällä, missä torpan asujalle on kuulunut jokaviikkoiset taksvärkkipäivät päätilalle. Torppia on Vanhatalon, numero 3 numerolla ollut vuosisadan vaihteessa,
paitsi edellä mainitut 2 palstaa: Pihlaja, Hakaharju, Pihlajamäki, Anttila, Myllymäki, Niemistö, Lamminpää ja Kuusiniemi.

Myös Tuomikoskesta on vuosisadan vaihteeseen mennessä muodostunut 4 tilaa: Tuomikoski, Peräkoskela, Ylinentalo ja Heitto.

Yleiskuvan tilojen pirstoutumisesta saamme, kun ajatellaan, että v 1850 Lautjärven kylän talojen luku oli 21 ja torppien 31, kun taas v. 1900 oli vastaavasti taloja 44, mutta torppia vain hyvin vähän enemmän kuin v. 1850 eli 35,
täksi luettuna Rantalan kaksi osaa jaettu kruunun verotorppa sekä 8 palstatilaa. Itsenäisten tilojen luku oli siis lisääntynyt 23, joista halkomalla 16 ja torpista 7.

Palstatilat, ilman omaa manttaalia oleva tila, ovat muodostuneet aivan vuosisadan lopulla, jolloin ne olivat: Haavisto, Huhtamäki, Ollila, Haanpää, Hepokoski, Kallioinen, Kuusisaari ja Perälä.
Torppien kasvun huomataan alkavan pysähtyä jo 1850 alkaen. Yllä mainituista vuosisadan loppupuoliskon uusista tiloista muodostui uudistiloille 12, tehden 17 v 1900, v 1850 oli se 5, kasvaen täten yli 3-kertaiseksi 50 v aikana.

Kantatilojen alueelle muodostui tänä aikana 11 uutta tilaa, tehden yhteensä 27, v. 1850 niitä oli 16. Torppia oli v. 1900 uudistilojen alueella 13 ja kantatiloilla 22, v 1950 uudistiloilla 12 ja kantatiloilla 19.
Mitä lopuksi tulee maarekisterinumeroilla 2, 4-7 mahdollisesti olleisiin kruununtorppiin, näyttää se jo siitäkin syystä mahdottomalta, että kyseisten talojen tilusala, 335-460 ha, on yleensä e minimiarvo, mikä tiloille jätettiin,
kun liikamaat kruunulle Kustaa III aikaisen asetuksen mukaan oli luovutettu.

Numeroiden 1 ja 3 kohdalla taas on kokonaan toista, sillä niillä numeroilla olleiden kantatilojen tilusala on yhteensä likimain 2000 ha.

Alakylän koulu rakennetaan, maksoi mitä maksoi. Joku halusi rakentaa jonnekin Kräniin yhden uuden koulun Alakylän ja Sataman koulujen tilalle?

Tuorilan koulua korjataan.

J.H. Mäkipuro kuoli Alakylässä II pääsiäispäivänä 3.4.1961 sydänhalvauksen murtamana. Hän oli tunnettu kunnallismies, kuuluen hän mm kunnanvaltuustoon yhtämittaisesti 24 vuotta.
Kunnanhallituksen puheenjohtajana hän toimi kymmenen vuoden ajan. Hän kuului moniin kunnallisiin lautakuntiin ja muihin elimiin ja toimikuntiin.
Hän oli kirkkovaltuuston jäsen yli 30 vuotta. Merikarvian-Sähkö Oy:n ja Siikaisten-Merikarvian Puhelin Oy:n johtokunnan jäsenyys. Merikarvian Säästöpankin hallituksessa.
Hän sai Maalaiskuntain Liiton hopeisen ansiomerkin

Partiolippukunta Ouran Pojat suoritti jätepaperikeräyksen.

Lammelan koululla arvokas vihkiäisjuhla 16.4.1961, kun uusi koulurakennus valmistui. Entisiä oppilaita ja oppilaita oli paikalla, kaikkiaan yhteensä juhlayleisöä 200 henkeä. Soittokunnan säestyksellä juhla alkoi.
Johtokunnan pj Vihtori Koivumäki lausui vieraat tervetulleiksi kiittäen uudesta ja ajanmukaisesta koulutalosta. Oppilaskuoro opettaja Samuli Sipilän johdolla esitti pari laulua, rovasti Teuvo Innola piti vihkiäispuheen.
Torvisoittoa kuultiin johtajanaan Aarne Uusitalo. Tohtori Jarkko Vaahtoranta piti esitelmän ja opettaja Anna Juutilainen esitti koulun historiikin, mistä mm selvisi, että tämä 55 vuotta vanhan koulun vaiheissa on
monia mielenkiintoisia asioita. Johtokunta oli ensimmäisessä kokouksessaan päättänyt hankkia koululle miesopettajan, mikä päätös tosin toteutui vasta vuosi sitten Sipilän tullessa koulun opettajaksi.
Ensimmäisen koulutalon hankkimisessa meni kahdeksan vuotta ja tämän uuden koulutalon suunnittelussa ja toteuttamisessa 9 vuotta.
Ensimmäisten viiden kouluvuoden aikana oli koulussa kolme eri opettajaa, kunnes vuonna 1911 koululle valittiin opettajaksi Hilma Elomaa, joka oli Lammelan koulun opettajana 39 vuotta.
Vapaan sanan aikana opettaja Elomaa muisteli ja onnitteli lammelalaisia uudesta koulusta. Kunnanvaltuuston pj Paavo Lehtinen toi kunnan tervehdyksen ja kunnanhallisuksen puheenjohtaja
Eino Siltanen luovutti koulun koulupiirin haltuun ja käyttöön. Opettajayhdistyksen kukkakorin toivat Leo Veromaa ja Jussi Pitkäranta.

Merikarvian partiolippukunnat Ouran Pojat ja Ouran Tytöt järjestivät Yrjönpäivänäperinteisen partiojuhlan käymällä kirkossa, jossa uudet partionuoret antoivat partiolupauksen.
Illalla oli juhla yhteiskoululla arvokkaine ohjelmineen. Kolkkapojat ja Ouran tyttöjen kvartetti esiintyivät.
Aamulla kokoontui yli 100 partiolaista kirkkoon, jossa saarnasi pastori Allan Sutinen. Jumalanpalveluksen jälkeen tuotiin Suomen lippu kirkkoon kunniavartion saattamana.
Lippu ja lippuvartio sijoittui alttarin vasemmalle puolelle 25 tyttöpartiolaista ja 6 partiopoikaa antoivat partiolupauksensa. Partiojohtajat Karin Lindblad ja Aarno Stauffer sitoivat partiohuivit
lupauksen antajille. Illalla kokoonnuttiin partiojuhlaan yhteiskoululle, jossa jaettiin ensimmäiselle merikarvialaiselle partiolaiselle II luokan Mannerheimsolki. Sen sai partiojohtaja Harri Huhtinen, joka on
innokkaasti osallistunut partiotoimintaan Ouran pojissa sen perustamisesta alkaen. Kolkkapojat esiintyivät, samoin Ouran tyttöjen kvartettilaulua kuultiin. Erkki Näsin piti juhlapuheen.
Martat tukivat partiotoimintaa erityisesti tyttölippukuntaa.

Satamaoikeudet saatiin 19.4.1961 sisäasianministeriön päätöksellä, kun se vahvisti kunnanvaltuuston 6.3.1961 hyväksymät satamajärjestyksen, satamamaksutaksan ja liikennemaksutaksan.
Samalla tuli vahvistetuksi sataman vesialue, joka käsittää varsinaisen sisäsataman ja Tynnyrikarin lastauspaikan. Sisäsataman alue alkaa Jukolan niemen luoteiskärjestä kiertäen Sillgrundin
länsi- ja pohjoispuolelta Brändön lounaiskulmaan, edelleen Brändön etelä- ja itärantaa kivisillalle, siitä tietä myöten mantereen puolelle, jatkuen satamalahden itä-, etelä ja länsirantaa Jukolan
niemen kärkeen lähtökohtaansa. Sisäsatamana siis on koko Krookanlahti Sillgrundin saari mukaan luettuna.

MeLun sisähyppymestaruuskilpailuissa huhtikuussa 1961 suoritettiin 3-otteluna, korkeus, pituus ja 3-loikka lajeina. Sarjojensa parhaat olivat Voitto Tarkkio, toinen Jouko Elevaara.
16-17v. paras oli Olavi Rikalainen, 14-15v paras oli Kalle Toivonen, 12-13 v. paras oli Pentti Vanhatalo, toinen Jouko Vanhatalo ja kolmas Heikki Saarinen. Alle 11v paras oli Asko Ahola.

Satamakapteenin virka julistettiin haettavaksi 25.4.1961. Satamakapteeniksi valittiin äänestyksen jälkeen ahtaustyönjohtaja, metsäteknikko Martti Pietilä 10 hakijasta.

Ouran pojilla pyöräsuunistuskilpailu. Sen voitti alle 15 v. sarjassa Antti Aitasalo ja Ismo Pohjola joukkue. Yli 15v. sarjassa paras joukkue oli Markku Pietilä -Ari Elovaara.

Kauppias Kalle Häyrinen kuoli lähes 75 vuoden iässä. Hän oli syntynyt Vesannolla 3.7.1886. Hän osti vuonna 1932 Ylikylästä isohkon sekatavarakaupan.

Sataman laulava ja soittava koulu
Merikarvialaisilla on jälleen 12.5.1961 Sataman koululla klo 19 kuulla sataman koulun nuorison esityksiä. Vuosi sitten sarjansa valtakunnallisen voittanut koulu esittää aherruksen tuloksia
Kuorolaulua, nokkahuiluorkesteri sekä musiikkinäytelmä Paimenpoika ja prinsessa.

Kansallispankin Merikarvian konttorin esimieheksi valittiin valtiotieteen kandidaatti Raimo Arvo Antero Olofsson pankin Porin konttorista.

Ouran Poikien pyöräsuunnistuskisan parhaat olivat Antti Aitasalo – Ismo Peltolan joukkue sekä Markku Pietilä-Ari Elovaara pari. yli 15 -vuotiaiden sarjassa.

Ensimmäiset valkolakit yhteiskoulusta toukokuussa 1961.
Ensimmäiset valkolakin saajat olivat Heikki Hakosalo, Helena Holmi, Seppo Itäpuro. Marja-Leena Lehtinen, Marja-Liisa Nevala, Päivi Ratala, Jouko Stenvalla,
Kosti Sundelin, Pertti Vaarna ja yksityisoppilaana Leena Koivisto. Maija Anttila ja Lauri Hakosalo valmistuivat ylioppilaiksi syksyllä 1961, sillä molemmat reputtivat keväällä äidinkielessä.
Kunta lahjoitti kaikille ylioppilaslakit.

Maatalousministeri Jaakkola vieraili kunnassamme.

Agrologi Pentti Sipilä valittiin Merikarvian Osuuspankin johtajaksi. Hän tuli Jalasjärveltä. Eira Koskenniemi siirtyi Hausjärven Osuuspankin johtajaksi.

Sodanaikainen II/JR 15 kokoontui 18.6.1961 Porissa 20-vuotismuistojuhlaan.
Juhlassa kannetaan Itä-Kannaksen ristiä. Frans Mäntymäki oli yhdysmiehenä juhlaa varten.

Ouran Pojat saivat lipun
Lipunnaulaus ja lipun vihkiminen. Lipun lahjoitti Mannerheimliiton Merikarvian osasto. Keskuskansakoululla klo 16. Opettaja, lippukunnan varajohtaja Erkki Näsi lausui tervehdyssanat. Naulauspuheen piti osuuskassanjohtaja Eira Koskenniemi, joka oli Mannerheimliiton Merikarvian osaston puheenjohtaja, joka myös sai kunnian naulata ensimmäisen naulan. Lipun oli suunnitellut Aihe Lastu. Ensimmäisen partiolippukunnan edustaja vuodelta 1919 Kosti Kouhi myös naulasi lipun, Vanhempainneuvoston pj Viljo Yli-Kertula, Ouran Tyttöjen vanhempainneuvoston pj Senja Kouhi naulasi, Ouran tyttöjen edustajana Maija Anttila naulasi, Kolkkapoikien johtaja Margit Rosqvist. Viimeiseksi naulansa löivät lipputankoon Arno Stauffer, srk:n edustaja rovasti Teuvo Innola. Lipun vihki rovasti Innola. Lipun luovutti puheella Eira Koskenniemi ja sen vastaanotti Aarno Stauffer.

Jorma Venho valittiin nuoriso-ohjaajaksi kesän ajaksi elokuun loppuun asti 1961.

Kouluhallitus ei hyväksynyt valtuuston päätöstä koulupiirijaosta.

Kirjoitus pitäjälehdistä.

Vihdoinkin ulkovalot kirkonkylään
Merikarvian Sähkö Oy:n kanssa kunnanhallitus teki urakkasopimuksen kirkonkylän tievaloista 1961. Valot tulevat paistamaan syksyllä aina Värenmäeltä satamaan saakka ja urakkahinta on 905.000 mk.
Edesmenneen mv. Pauli Peltolan tilalle kunnanhallitukseen valittiin Lauri Laurila.

Nuorisoseurojen 80-vuotisjuhlassa Porissa Merikarvian nuorisoseuran Soittokunta johtajanaan Aarne Uusitalo voitti, samoin nuorisoseuran Sekakuoro voitti johtajanaan Reino Rannikko.
Kauko Nummelin sai kunniamaininnan. Veikko Siulo sai hanurinsoitossa II palkinnon. Huuliharpunsoitossa sai III palkinnon Heikki Lähteenmäki.

Vären liike laajentunut
Kauppias Ensio Vären ostaessa paikkakunnalta muuttaneen kauppias Mäkisen liiketalon vastapäätä vanhaa kiinteistöään on Väre korjauttanut ja sisustanut Mäkisen vanhan liikehuoneiston uudelleen
ja muuttanut osan liikkeestään sinne, toiselle puolelle tietä. Liike avattiin 11.7.1961. Rautapuoli tulee tähän liiketilaan.

Kirjoitus hautausmaista.

Selma Maria Näsi os. Isotalo täytti 70 vuotta. Hän on syntynyt Siikaisten Pyntäisissä. Urho A. Näsi haki Selmansa vaimokseen Iso-Näsin tilalle vuonna 1921.
Pidetty ja touhukas ihminen hän on merkkipäivänäänkin.

Yleisurheiluottelu Isojoen Urheilijat-Merikarvian Lukko suoritettiin 6.8.1961 Lukon kentällä ja se päättyi Isojoen voittoon 111-88. Tuloksista mainittakoon Merikarvian kaksoisvoitto 3000m juoksussa, jonka voitti A. Mäntylä
ja toinen oli H. Lähteenmäki. Pituuden paras oli Jorma Venho hienolla tuloksella 645, toinen Esko Kylvö myöskin hyvällä tuloksella 633. Kolmiloikan voitti Kalevi Liutala 13,23. ja toinen oli Matti Nieminen 13,15.
Naisten pituuden voitti Sylvi Haanpää 430. Alle 15 v, 60 m juoksun voitti Ari Elovaara 8,1.

Kunnan väkiluku 1.1.1961 oli 6 428.

Kunnan yleisurheilumestarit saatiin selville elokuussa 1961 keskusurheilukentällä. 100m juoksun voitti Jorma Venho hienolla ajalla 11,3. Venhon paras urheiluvuosi oli juuri vuosi 1961.
Toinen oli Kauko Välimaa ajalla 11,6 ja kolmas Touko Kylvö 11,7. Samoin Venho voitti 300m ajalla 38,3. Pituuden voitti Jorma Venho 641, toinen Touko Kylvö 627 ja kolmas Kauko Välimaa 607.
Kolmiloikan voitti Kari Vihervaara 13,06. Vihervaara hyppäsi korkeutta 180. Matti Nieminen voitti seiväshypyn 300. Paavo Hirsimäki voitti kuulan ja kiekon ja oli keihäässä toinen.
Alle 18 v. sarjassa Pentti Tiittanen voitti 100m ja 800m juoksut sekä kuulantyönnön. Alle 16 v. pituushypyn voitti Aimo Juhola 598, toinen Teuvo Hyrskylahti 576 ja kolmas Olavi Rikalainen 572.
Alle 14v. pituushypyn voitti Reijo Rantala 471, toinen Pentti Hyrskylahti 471 ja kolmas Jukka Koski 450.

Lukon piirikunnallisissa kisoissa 21.8.1961 400m voitti Veikko Tarkkio 60,3, toinen Voitto Tarkkio 62,4, kolmas Jouko Elevaara 65,8 ja neljäs Esko Alakangas 70,1.
Yleisen seipään voitti Jouko Elevaara 310, kolmas Voitto Tarkkio 290. 18-20v korkeuden voitti Veikko Tarkkio 155, toinen Olavi Rikalainen 155 ja neljäs Jouko Elevaara 155.
16-17v pituudessa Olavi Rikalainen oli toinen 504.

Innon mestaruuskilpailuissa syyskuussa 1961 saatiin mm seuraavat tulokset: 100m Esko Kylvö 12,0, toinen Touko Kylvö 12,0 ja kolmas Kalevi Liutala 12,1.
Pituushyppy Esko Kylvö 641, toinen Touko Kylvö 619 ja kolmas Matti Nieminen 609 ja neljäs Kalevi Liutala 609. Kolmiloikka Kalevi Liutala 13,03, toinen Matti Nieminen 13,03.
Alle 17 v. pituus 592, toinen Eero Peltola 573. Hienoja tuloksia, sanoo Lauri Hakosalo tätä kirjoittaessaan.

Anomus Tuorilan öljysorastuksesta.

82 uutta oppilasta yhteiskouluun.

Kansanedustajia käynnillä kunnassamme.

Kauppias K.G. Häyrinen avasi ruoka- ja siirtomaatavaraliikkeen.

Merikarvian yhteiskoulun urheilukilpailut pidettiin 3-ottelussa massakilpailuna. Jorma Venho voitti (7,5, 13,93 ja 605). Tyttöjen 3-ottelussa Marja-Leena Kalaranta hyppäsi pituutta 410, toinen Anneli Ylitalo 390
ja kolmas Anita Westerlund 390. 60m Anneli Ylitalo 8,9, toinen Hellevi Leutonen 9,1 ja kolmas Marja-Leena Kalaranta 9,4. Pallonheitto: Marja-Leena Kalaranta 62m, toinen Kaisu Sohlström 50,5 ja
kolmas Marja-Sisko Tarkkio 49,5. Poikien mestaruuskilpailuissa Jorma Venho juoksi 100m 11,6, toinen Tapio Juutilainen 12,1 ja kolmas A. Juhola 12,1. Pituushyppy Jorma Venho 617, toinen A. Juhola 580.
Keihäänheitto Jouko Elevaara 44,70. Seiväshyppy Jouko Elevaara 321. Alle 15 v pituus H. Vanhatalo 511, toinen R. Rantala 486 ja kolmas A. Kalliomäki 485.
Alle 13v 60m Jukka Koski 8,8, toinen Mikko Salmi 8,8 ja kolmas Heikki Niemi 8,9. Pituus Jukka Koski 450, toinen P. Rajajärvi 417 ja kolmas Heikki Niemi 414.

Kuka omistaa Alakylän järven vesijättömaan? kysyi jako-osakkaat.

Merikarvian historia on painossa, näin kertoi lehti 21.9.1961.
Martti Santavuorelta myös uusi romaani tänä syksynä. Hissipoika.

Lankoski voitti kansakoulujen kisat.

Syyskäräjät alkoivat. Kihlakunnantuomari T. A. Aalto-Setälä ja syyttäjänä Reino Valkama. Käräjät kestivät 9 päivää.

Siis ensi tilassa historian tilaus toimeksi. Näin lehti kehotti 5.10.1961.

Maanviljelijä Kalle Johannes Taimi kuoli 46 vuoden iässä Lammelassa.

Tapiontie vauhdilla kuntoon. Kustannukset noin 120 000mk.

Arava-anomuksia on jätetty 5 kpl.

K.V. Lehtojoki kirjoitti Merikarvian historiasta. Hän muisteli, ettei historiahanke ole meillä äskeisen teeren poika.
Allekirjoittanutkin siis Lehtojoki on yksityisiä suunnitelmia kehitellyt jo opettaja Aksel Hakosalo- vainajan kanssa. Akseli Hakosalo kuoli 1930.

Öljysora satamatielle.

Seurakunnan nuorilla 15-vuotisjula.

Kaulushaikara vieraili Merikarvialla. Vierailu oli harvinainen, kertoi lehtori Olavi Tiitinen.

Kirjailija, everstiluutnantti evp. Martti Santavuori täytti 60 vuotta Helsingissä.

Salmen sahan kauppa tontteineen ja tarha-alueineen Merikarvian kunnalle huutokaupassa 5.900.000mk. Ja sitten heti Urho ja Pekka Salmelle
5.910.000mk kauppahinnasta.

Helluntaiherätyksen 50-vuotisjuhlat Mieslaulajaintalossa marraskuussa 1961.

904 eläkkeensaajaa on Merikarvialla.

Merikarvian Sekakuoro on 60-vuotias. Perustaja opettaja Tyyne Raassina vuonna 1901. J.J. Pahkala, Heikki Vaihinen, Reino Rannikko.

Kontion laiturin ruoppaus maksaa 6.250.000 mk.
Satamaa ei ruopatakaan. Kunnanhallitus on jättänyt pois talousarviosta.

Rauno Ruissalolle Sisu-stipendi. Rauno joutui isänsä kuoleman johdosta jo 16-vuotiaana ottamaan vastuun maatilan hoidosta ja jättämään yhteiskoulunkäynnin kesken.

Joen perkaus esillä kunnanhallituksessa.


Terveisin Virpolasta Simon päivänä 28.10.1961.

Koonnut Lauri Hakosalo.

Paljon vuonna 1961 tapahtui Merikarvialla tämän lehden kirjoittamana.

Yhteiskoulun historian opettaja Heikki Anttila kirjoitti kotiseutuasiaa lähinnä Lauttijärven kylästä. Se kannatta ehdottomasti lukea.

Minulle hän oli tärkeä opettaja innostaen minua lukemaan historiaa. Liikuntaurheilu ja historia olivat mieliaineet yhteiskoulussa.
Anttila kertoi oppitunneillaan myös kotiseutuhistoriaa kiehtovasti. Ehkä siitä johtui, että halusin itsekin tutustua oman kunnan historiaan hyvinkin laajasti.
Kirjoitin reaalista laudaturin pitkälti juuri historian kysymyksiin vastaamalla. Historian opiskelu auttoi myös valintaani juristiksi, jossa piti tenttiä laajoja kokonaisuuksia ja kerralla
jopa tuhannen sivun luettava tenttiaineisto. Tässäkin yhteydessä haluan muistaa Heikki Anttilaa lämmöllä.

Vuosi 1961 oli minulle sikäli kohtalokas, että epäonnistuin kirjoittaessani uskonnollisesta aiheesta kevään ylioppilaskirjoituksissa ja sain hylätyn arvosanan.
Syksyllä palasin kirjoittamaan historiallisesta aiheesta. Kirjoitin Espanjan vapaustaistelusta ja sain arvosanaksi C:n ja minusta tuli MYK:n ensimmäinen syksyn ylioppilas.

Vietin koko kesän 1961 valmistautuen syksyn kirjoituksiin Joensuussa äitini isän Sergei Matsisen maatilalla, jonne hän Karjalan siirtolaisena muutti Suojärven kunnasta sodan jälkeen.

Loppuvuodesta 1961 aloin sotapalveluksen Upinniemessä ja sitten aliupseerikoulussa Hämeenlinnassa.

Minulle urheileminen yhteiskoulussa Nastan urheiluseurassa, jonka sihteerinä toimin oli tärkeä ja samoin Lauttijärven Lukon urheiluseurassa urheileminen oli mukavaa.
Jorma Venho oli tuon aikainen urheilutoverini. Kisasimme samoissa lajeissa ja kilvoittelimme yhteiskoulun 3-ottelun mestaruudesta lukioluokilla tasapäisesti, Onnistuin voittamaan lukio-
luokilla joka vuosi mestaruuden siitä johtuen, että ostin itselleni 3,6 kg kuulan, jota harjoittelin työntämään mahdollisimman pitkälle eli Jorman tulosta paljon pitemmälle. Olimme molemmat
pikajuoksijoita, parhaimmillamme juoksimme 60 metrin juoksun aikaan 7,2. Pituudessa pääsimme yli 6metrin hyppyjä.

Jorma Venho asuu Tuusulassa ja viettää siellä eläkepäivään. Aina tavatessamme nämä urheilumuistot käydään sopivalla tavalla uudelleen.
Jorma pääsi ylioppilaaksi 1962. Hänestä tuli TV-kuvaaja, joka kuvasi monia urheilukisoja.

Minun urheiluni päättyi syksyllä 1960. Jorman paras urheiluvuosi oli 1961, jolloin hän hyppäsi pituutta jo noin 650 ja juoksi 100 metriäkin noin 11,0 aikaan.
En siis olisi enää Jormaa voittanut minulle rakkaassa 3-ottelussa.

Merikarvian satama sai satamaoikeudet ensimmäisenä maalaiskuntana, toisena ne sai Kalajoen kunnan satama.

Martti Santavuoren Merikarvian historia oli yksi merkittäviä vuoden 1961 kohokohtia Merikarvialla. Martti oli Veikko-isäni hyvä tuttu ja hän usein vieraili syntymäkodissani Varpolassa,
olivathan he jo nuorena tutustuneet Merenpoikien partiolaisina.

Minullekin vuosi 1961 jatkui Ouran Pojat lippukunnassa partiojohtajana Heikki Hakosalon, Jorma Venhon ja Raimo Nurmisen kanssa.

Lähdin Merikarvialta siinä vankassa uskossa, etten enää koskaan palaa pysyvästi asumaan Merikarvialle.
Olin kiitollinen siitä ajasta, jonka sain elää syntymäkunnassani, joka antoi niin hyvät eväät maailmalle eli se avasi minulle ikkunan, vaikka Eurooppaan…






Päivitetty 24.4.2022 - Tulostettava versio -
 
 
Sivuston toteutus: Hakosalo Innovations OyLisätietoa evästekäytännöstä