Tarinoita
Helli Mellanouran (1914-2004) muistelmat
Erkki Nurmi muistelee isäänsä Esko Nurmea
Rovasti Paavo Lehtisen muistelmat (Alexandra Malmgrenin poika)
Lauri Hakosalon juttuja
Mikko Järvenpää muistelee
Juhani Aallon muisteluita
Mikko Salmela muistelee
Pirjo Koivukorven runoja
Torsti Peltoniemi muistelee
Pertti Kohvakka muistelee
Evakko Paula Penttilä muistelee
Erkki Vanhatalon tarinat
Jukka Uusitalon tarinat
Lauri Tuomisen tarinat
Seppo Haukorannan tarinat
Aku Tieran kirjoitukset
Veikko Heikkilä muistelee
Värem päreet ja muita kirjoituksia (Antti Mikonpoika Väre)
Finnish at heart / Arnold Toivosen tytär Karin Bauser
Kaljaasi nimeltään Faakerin Anna
Antti Yliknuussin tarinoita
Matruusi Jukka Anttilan merimiesmuistoja
Tarinoita > Lauri Hakosalon juttuja > Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1966

Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1966


Lauri Hakosalo

Pärske, Merikarvian kunnallislehti 1966


Merikarvian osuuskassa 40 vuotta:

Osuuskassanjohtaja Pentti Sipilä ja Lauri Laurila laskivat seppeleen sankarihaudalle ja entisten osuuskassanjohtajien Jussi Viertolan ja Heimo Vuorelan haudoille.
Mieslaulajain talossa juhlittiin.

Kahvitarjoilu, torvisoittokunta A. Uudentalon johdolla esiintyi, tervehdyspuhe Viljo Yli-Kerttula ja Sataman koulun nokkahuiluorkesteri Jussi Pitkärannan johtamana esiintyi.

Tiernapojat esiintyivät sekä Annikki Poskiparta lauloi kansanlauluja. Juhlapuheen piti apulaisjohtaja Auno Tannerma.

Mieslaulajat esiintyivät Reino Rannikon johdolla.
OKO:n ansiomerkit Kosti Kouhille, Erkki Itäkylälle ja Julius Viertolalle.
Pellervo-seuran hopeiset Gebhard-mitalit Lauri Laurilalle.
Osuuskassatoiminnan pronssinen ansiomerkki Anneli Santavuorelle.
sekä osuuskassajärjestön viirit Viljo Yli-Kerttulalle, Lauri Anttilalle, J. Lehtojoelle, Arvo Lahdenvaaralle, Tuomas Toivolalle,
Frans Laineelle, Jalmari Vettenrannalle ja Jalmari Viljaselle.
Elisa Leutonen lauloi juhlassa.

MeLun hiihtokilpailujen parhaat hiihtäjät: yleinen sarja: Tuomo Ylinen, Olli Korpunen.
Ikämiehet: Heikki Lähteenmäki. Alle 16-17v Onni Aalto. Alle 13v Ahti Rantaneva.

40 vuotta osuuskassatoimintaa Merikarvialla:

2.5.1966 täytti Merikarvian Osuuskassa 40 vuotta. Mainittuna päivänä 1926 tehtiin ensimmäinen tilivienti Osuuskassan tilikirjoihin.

Pitäjässämme oli noihin aikoihin jo kaksi rahalaitosta Merikarvialla. Maanviljelijät ja erityisesti pienviljelijät kaipasivat omaa rahalaitosta,
myös kalastajat halpakorkoista lainaa. Yli- ja Alakylän maanviljelijäin ja kalastajien piirissä halu omasta rahalaitoksesta, jonka kautta saataisiin
halpakorkoisia lainoja kalastusvälineiden hankintaa varten koneiden ostossa ym.

Kalastaja Oskari Rimpiranta ryhtyi toteuttamaan ajatusta kirjoittaen Pellervo Seuralle ja pyysi siltä neuvojaa Merikarvialle osuuskassan perustamisessa.
Konsultiksi saatiin Eino Ervelä, sittemmin talousneuvos ja pitkäaikainen Porin Seudun Osuuskassa johtaja.

Osuuskassa perustava kokous pidettiin Alakylän kansakoululla 19.6.1926 ja sinne saapui runsaasti oanottajia ja Osuuskassa perustettiin Ylikylään
ja sen toiminta-alueena on Merikarvian kunta lukuun ottamatta Lauttijärven ja Honkajärven kyliä.

Jäsenmaksuksi tuli 2 mk. Heti liittyi 15 maanviljelijää, 9 kalastajaa, yksi opettaja ja 1 työmies. Hallitukseen valittiin maanviljelijät Uuno Koskenkorva,
Vihtori Murtomaa, Juho Slutbäck, Jussi Yliknuussi ja kalastaja Herman Uusimäki sekä varajäseniksi mv Paavo Haanpää ja mv Urho Näsi.

27.10.1925 pidettiin ensimmäinen osuuskunnan kokous, jossa jäsenille esitettiin Osuuskassojen Keskuslainarahasto ja
osakeyhtiön OKOn yleiset luotonmyöntämisperusteet sekä hyväksyttiin Pellervo-Seuran laatimat mallisäännöt hallituksen ohjesäännöksi
ja noudatettaviksi.

Samassa kokouksessa myönnettiin Jussi Yliknuussile ero omasta pyynnöstä ja tilalle valittiin maanviljelijä ja kunnallislautakunnan esimies Jussi Viertola.

Osuuskassa varsinainen liiketoiminta aloitettiin vasta seuraavana vuona 2.1.1926.
10.1.1926 valittiin hallituksen pj mv Jussi Viertola, vpj. mv Vihtori Murtomaa.
Keskuslainarahasto myönsi 21.12.1925 1.000 mk luoton lainattavaksi edelleen osuuskassan jäsenille.

Osuuskassan toiminta alkoi kovin vaatimattomasti vuokrahuoneistossa.
Kassa toimi ensin muutaman kuukauden kauppias Toukolan talossa (Häyrinen), josta se muutettiin autoilija Ojalan V. Ojalan taloon ja sieltä edelleen
25.2.1928 silloisen osuuskassan hallituksen pj, mv Jussi Viertolan taloon, jossa se oli vuoteen 1944 kesäkuun 15. päivään saakka.

Sitten se muutettiin paremmalle liikepaialle kauppias Onni Koskivuon taloon, jossa se oli, kunnes oma toimitalo saatiin.

Kassan ensimmäisenä kirjanpitäjänä oli rouva Irene Kyläkoski, mutta hänen erottuaan jo ensimmäisenä toimintavuotena valittiin hänen tilalleen
27.10.1926 rouva Alma Ojala, jossa toimessa hän oli 13.2.1929 saakka.
Osuuskassan hoitajaksi valittiin hallituksen pj, mv Jussi Viertola, jota tointa hän hoiti erittäin tarmokkaasti ja tunnollisesti kuolemaansa saakka.

Lainoja myönnettiin ensimmäisenä toimintavuonna 699,75 mk. Tallettajia oli ensimmäisen tilivuoden päättyessä 1 ja hänen säästönsä 50 penniä.
Mainitun talletuksen teki 30.12.191926 kassan hallituksen jäsen, mv Juho Slutbäck tyttärensä Saara Slutbäckin tilille.

Tilien lukumäärä oli jo toisen toimintavuoden päättyessä 7. Kolmannen toimintavuoden päättyessä kassan jäseniä oli jo 125 ja lainasaatavat heiltä
10.415 sekä talletukset 2.201,15 mk.
20.11.1930 osuuskassa muutti sääntöjään siten, että se saattoi ottaa talletuksia muiltakin kuin jäseniltään. Tuli pula-aika, joka näkyi kasvun vähäisyytenä.

Ensimmäinen talletusmiljoonaa saavutettiin vasta 18 vuoden kuluttua 20.4.1944.

Varsinainen nousukausi alkoi, kun kassan aukiolot järjestettiin jokapäiväisiksi 1.3.1944

Hallituksen toimesta 6.12.1948 pidettiin osuuskuntakokous, jossa hyväksyttiin uudet säännöt, jossa kassalla on hallituksen lisäksi hallintoneuvosto,
johon kuuluu 12-18 jäsentä.

Hallintoneuvostoon valittiin: Arvo Tarkkio, Eino Uusitalo, Leevi Peltomäki, Aarne Lahdenvaara, Antti Muurinen, Erkki Salminen, Erkki Itäkylä,
Tuomas Toivola, tehtailija J.A. Salmi, kalastajat Frans Laine, Jalmari Veneranta, piiriasiamies Jaakko Lehtonen vai Lehtojoki? ja piiriasiamies Lauri Nieminen,
työmies Jalmari Viljanen ja metsätalousneuvoja Viljo Yli-Kerttula. Sen säännöt vahvistettiin 18.11.1948.

19.12.1948 se kokoontui I kerran. Pj Viljo Yli-Kerttula, vpj Erkki Itäkylä. Se valitsi toimitusjohtajaksi, osuuskassanjohtaja mv Heimo Vuorelan ja hallituksen jäseniksi
Lauri Laurilan, Lauri Anttilan, Kosti Kouhin, Herman Mäkilehdon sekä varajäseniksi Oskari Rimpirannan ja Frans Purosalon.
Pj Lauri Laurila ja vpj. Kosti Kouhi.

30.11. 1949 valittiin hallintoneuvostoon lisää 3 jäsentä siirtoväestä. He olivat Toivo Hannukainen, Edvard Anttalainen ja August Putus.
Näin hallintoneuvostoon kuului 18 jäsentä. 28.11.1956 valittiin jälleen kolme jäsentä: Selma Ala-Knuussi, Aini Varheenmaa ja
Lauri Koskenkorva?

27.11.1958 valittiin vielä 6 jäsentä: Erkki Juhola, Viljo Erkkilä, Antti Koivula ja Juhani Kantola sekä työmies Lauri Laaksonen ja urakoitsija Taisto Elovaara.
Siitä lähtien on osuuskassa hallintoneuvostoon kuulunut 27 jäsentä.

40-vuoden aikana osuuskassa on kehittynyt pienestä ja vaatimattomasta alusta huomattavaksi rahoituslaitokseksi, jota käyttävät kaikki kuntalaiset.

Kansakoulujen ohjesääntö palautui kouluhallitukselta takaisin valmisteluun.

Opettaja, kunnallis- ja kotiseutumies Erkki Näsi kertoo:

Merikarvian kunnallishallinnon historiaa
Kun vuoden 1865 asetus annettiin, sallittiin siinä kunnille 3 vuoden toteuttamisaika. Tarkkaan esi-isämme tämän ajan käyttivätkin, sillä ensimmäinen kuntakokouksen
päiväys on 1.12.1868 ”Pöytäkirja kuntakokouksessa Merikarvian Emäkirkon seurakunnassa pidetty Iso-Näsin Talossa Ylikylässä Joulukuun 1 päivänä 1868”.

Läsnä olivat: Kunnanhallituksen Esimies Tehtaan omistaja Anders Ahlström, allekirjoittaja Kirkkoherran viran toimittaja, joka pyydettynä on luvannut ensimmäisenä
wuonna olla kunnanasioissa awullinen, ja joka myös pöytäkirjan kirjoitti, waraesimies hallituksessa Johan Norrgård, niin myös Esimies lautakunnassa Johan Kuggi
sekä waraesimies Johan Ahlström.
Tämän jälkeen luetellaan eri kylien edustajat ja mainitaan, että suuri joukko seurakuntalaisia oli kokoon tullut. Luettakoon tässä vielä tämän emäseurakunnan ensimmäisen
kuntakokouksen ensimmäinen pykälä: ”Sitten kun tarkoitus tämän kokouksen kanssa vielä nyt oli kerrottu ja tiedoksi annettu, että nimittäin järjestää Kunnan asiat, erittäin
Waiwais hoitoon kuuluvat seikat, tulevaksi vuodeksi1869, nimetyt turvattomat lapset seuraaville henkilöille welwolliseksi kasvattaa ja hoinnattaa
yhdeksi vuodeksi” Sitten seuraa 17 lapsen ja 50 kiwulloisen, iällisen eli muuten puutteenalaisen luettelo ja heille määrätyt huoltajat.

Nämä kunnan vaivoiksi ja viheliäisiksi mainitut lähimmäiset antavatkin kuntakokouksille ja varsinkin sen esimiehille eniten työtäja päänvaivaa,
etenkin kun monet kuntalaiset näyttävät laiminlyöneen tämän yhteiskunnallisen velvollisuutensa. Parastaan nämä vastuussa olevat kuitenkin pyrkivät tekemään,
sillä nuhteita annetaan laiminlyönneistä, kuten 24.2.1869: Edesmenneen nikkari Sjöblomin leski Gränin kylästä ei ole saanut ruuan apua ruotitaloista, niin päätettiin,
että tämä asia on aina oleva ruotitalollisten häpeeksi. Pian määrättiin myöskin 2 mk:n sakko tämän velvollisuuden laiminlyömisestä.

Parastaan he varmaan silloin yrittivät, mutta keinoista olemme nyt ehkä hieman eri mieltä.
Kun mielisairaat tai ruumiillisesti vajaat määrättiin päivittäin tai viikoittain kiertämään seurakuntaa talosta toiseen, oli tietysti tarkoituksena rasitusten tasaus,
mutta emme kai ihmettele erään kuntakokouksen toteamusta: ”Niin tavoin on usein mainittu Frans Henrikin poika kiertänyt ympäri melkein koko seurakunnan,
jonka kuljettamisen alla pojan viheliäisyyden tila on pikemminkin pahentunut kuin parantunut” Väljiä olivat ohjeet myöskin siitä, miten vanhuksia on kohdeltava.
Kun talo suostui ottamaan vanhuksen hoidettavakseen, annettiin ohjeeksi: ”Isäntä saa palkaksi nauttia hyötyä vanhuksen pelloista ja niityistä ja paitsi tätä myös vaatia
työtä niin paljon kuin hän jaksaa tai muutoin kohtuus on”. Ilmeisesti puutteita sosiaalisessa huollossa havaittiin, koska silloin tällöin tehtiin parannusehdotuksia,
mutta tuloksetta, kuten 11.12.1882 pidetyn kokouksen 9 §:ssä todetaan: ”Keskusteltiin ja äänestyksellä ratkaistiin kysymys, olisiko vaivaisasioita kunnassa järjestettävä
uudelle kannalle”?

Äänestyksessä voitti vanhan järjestyksen puoltajat suurella enemmistöllä. Alun perin ei vaivaisten hoidolla ja terveydenhoidolla ollut mitään eroa. Jos kanssaihminen
tuli työhön kykenemättömäksi, oli hän ruotuvaivainen, josta ns. lukuruotu piti huolta. Vaikka jo 1848 oli kuntaan perustettu yleinen terveyskomitea, eivät asiat mitenkään
entisestään muuttuneet, vaan yleensä asiasta keskusteltaessa enemmistö oli sitä mieltä, ettei minkäänlaisia kustannuksia tehdä sen asian tähden.

Mutta aina uusien ratkaisujen eteen jouduttiin. Helmikuussa 1873 puhutaan kätilön virasta: ”Kätilöimen Kristiinan kaupungista Karolina Henrika Öhgrenin pyyntöön saada
kätilöimen virkaa kunnassa, antoi kunta sen lauseen, ettei kunta voi sitoutua häntä erinäisesti palkkaamaan: toivoo kuitenkin, että K.H. Öhgren, jos hänen vaatimuksensa
ovat kohtuulliset, tulisi kunnassa saamaan kyllin työansiota hyvinkin toimeen tullaksensa, jonka vuoksi hän olisi tervetultua kuntaan, jos niin tahtoo”

Emme kai ihmettele, miksi ei Karoliina Öhgen tullut. V 1879 kunnalta kysyttiin: ”Suostuisiko kunta hankkimaan tarpeellisia huoneita lääkärille, jos kunnan tekisi mieli
saada tänne lääkäri” Kokouksessa yltyi keskustelu kuitenkin asian kannattajien ja vastustajien välillä niin kiivaaksi, että puheenjohtajan täytyi keskeyttää käsittely
ja jättää asia sikseen.

Jo v. 1872 kyselee Lääkintä toimen Yli-hallitus kunnalta rupulin istuttamisasiaa, johon kuntakokous asiasta keskusteltuaan ja tuumailtuaan päättää suostua.
”Ei tässäkään asiassa ilmeisesti tapahdu muutosta, ennen kuin v. 1888”, jolloin rokonistutus määrättiin pakolliseksi.

Rokottajan tointa haki entinen lukkari Björkroth, josta piirilääkäri antoi lausunnon, ettei tämä maineensa vuoksi sovi tehtävään. Kunta valitsi hänet kuitenkin
ainakin vuodeksi, joten ei ainakaan rohkeutta puuttunut. Lääkärikysymystäkin pohdiskellaan ja ratkaisuun päästään samoin v 1888, kun siikaislaiset yhtyvät
tuumaan ja rokonistuttajan virat yhdistetään, saadaan sekin asia järjestykseen.

Sitten siirrymmekin pitkälle vuosisadan vaihteen yli, ennen kuin tällä alalla tapahtui merkittävämpää. Sairaalan rakentamisesta päätetään v 1919 ja lääkärin
asunnosta 1920.

Nyt oli kuitenkin päästy vauhtiin ja niinpä sitten kunnalliskotikin päätettiin rakentaa palaneen Harjun tilan päärakennuksen paikalle v. 1921.
Tämän jälkeen tällä sektorilla niin kuin melkein kaikilla muillain kunnalliselämän aloilla seuraa hiljainen aika, sillä kunnallismiesten voima ja tarmo
kuluu ankarien puolue- ja vaalikamppailujen merkeissä. Kun 1940- luvun puolivälissä annetaan laki kunnallisista äitiys- ja lastenneuvoloista sekä
monista muista terveydenhuoltoon liittyvistä asioista, nousee v 1951 yhteiskoulua vastapäätä uusi terveystalo. Viisi vuotta myöhemmin korjaillaan
kunnalliskotia ja viime vuonna peruskorjattiin sairaala, Kuitenkin velvollisuudet kunnan tällä toimialalla ovat lisääntyneet, niin etteivät nämä
laitokset korjauksistaan huolimatta liene ajan vaatimuksia vastaavia.

Kun kehityksen vauhti on niin rajua, kun se meidän aikanamme on, ei ole lainkaan ihme, jos vauhdissa ollaan jäämässä jälkeen. Paljon yritetään tehdä,
mutta kuitenkin saadaan huomata, että vielä enemmän on tekemättä. Toivorikkaina päätellään, että kun nämä asiat on tehty, ovat pahimmat rasitukset voitettu.

Mutta ei – veroja me olemme saaneet maksaa jo aikojen alusta, milloin minkin kieliselle vaatijalle. Mutta vaikkei vaatijana aina ollutkaan vieras,
tarvittiin yhteisten tarpeiden tyydyttämiseen yhä enenevässä määrin varoja.

Kun aikaisemmin mainitsemassani ensimmäisessä kuntakokouksessa oli tehty vaivaisten ja turvattomain lasten luettelo, jouduttiin heti seuraavassa
6.2.1869 pidetyssä kokouksessa toteamaan, etteivät kruununvoudilta ylöskannetut vaivais-takseerausrahat riitä näihin menoihin, niin päätettiin,
ensimmäinen takseeraus.
Seurakuntalaisille määrättäisiin ja heiltä ylöskannettaisiin, nimittäin 60 penniä jokaiselta miehiseltä henkeltä ja 40 penniä joka waimoihmiseltä
kuin henkirahaa maksaa.

Varsinaisen kunnallisverotuksen alkamisena Merikarvialla voidaan pitää 24.3.1869 pidetyn kuntakokouksen 9 §:n päätöstä:
Alla nimetyt Sääty-persoonat päätettiin maksaa takseerausrahaa Kunnan Kassan hyödyksi, sekä tänä vuonna että joka vuosi eteenpäin niin kauvan
kuin he kunnan piirissä asuvat, kuin seuraa: Leski Pruustinna Amalia Korsman 12 mk. Allekirjoittanut v.t. Kirkkoherra 8 mk Maakauppias Emil Nordström
kauppaliikunnostansa 10 mk. Maakauppiaan leski Josefina Orell kauppaliikunnostansa 5 mk. V.t. Kruunun nimismies O. Pettersson 5 mk. Siltavouti G.R. Berg 3 mk..
Lukkari A. Björkroth 3 mk. Kirkon-wartia H. Nordlund 1 mk.
Nämä maksot on suoritettava Warastonhoitajalle wuosittain Mittumaarin aikaan.
Takseeraukset sahoista, tehtaista, myllyistä ym. maksetaan asianomaisilta vuosittain, niin kuin on tähään asti suostuttu, siksi kuin toisin määrättään.
Nämä verot olivat ns. suostuntaveroja, joista neuvoteltiin osapuolten kesken. Tämän jälkeen pöytäkirjat kertovat pitäjäläisten avustamista, vahingonapua,
yhteisten peltojen ja niittyjen raivausta tai teitten rakentamista varten suoritetuista keräyksistä

Erkki Näsi jatkaa…

Kauppalahanke

Nykyään kuulee usein sanottavan, että meiltä merikarvialaisilta puuttuu yrittämisen halua. Historian lehtiä selaillessaan joutuu kuitenkin huomaamaan,
että aikoinaan sitä on ollut riittävästi, jopa yli sallittujen rajojenkin. Mihin se lienee sitten hävinnyt? – onko polvi pojasta huonontunut?

Maakauppa oli kielletty aina vuoteen 1859 saakka, mutta kuitenkin moninaiseen kaupankäyntiin viittaavia seikkoja liittyy meidän historiaamme.

Nimi Kuggi viittaa aina 1300-luvulle, saksankivi 1600-luvun saksalaiskauppiaihin, ja 1700-luvun alkupuolen asiakirjat todistavat porilaisten suuren huolestuneisuuden
Merikarvian markkinoille tulleiden uusikaupunkilaisten ja turkulaisten kilpailusta.

Tilanne muuttui hyvin kärjistyneeksi vuoden 1747 valtiopäivillä, kun turkulaiset tekivät aloitteen kauppalan perustamisesta Merikarvialle.

Kauppalan piti suunnitelman mukaan jäädä Turun käskyvaltaan. Tätä suunnitelmaa kiirehtivät tietenkin porilaiset kiivaasti vastustamaan, mutta mm maaherra
Lillienberg kannatti ajatusta, kun sen sijaan Porin pormestari Sacklen vastusti sanoen, että siinä tapauksessa voitaisiin Pori repiä maahan eikä se ansaitse
kaupungin nimeä.

Kun sitten kunnianarvoisa Kauppakollegio asettui vastustavalle kannalle, hylkäsi kuningas ehdotuksen 1752.

Kauppalan perustaminen tuli esille jälleen virallisesti kuntakokouksessa 1.5.1877, jolloin Kuvaskankaan lasitehtaan isännöitsijä
nimismies Otto Pettersson teki siitä esityksen. Kuntakokous totesi, ettei kunta kysymyksessä olevassa seikassa tahdo mitään vastusta
panna vaan saakoot halulliset omalla kustannuksellaan hakea kauppalan perustamisen oikeutta.

Kesäkuun kokouksessa oli jo esillä maamittari A. Wahlroosin tekemä kauppalan kartta, jonka mukaan se olisi sijoitettu Brandin ja Kunsbackan tilojen alueelle.

Asianomaiset omistajat kieltäytyivät kuitenkin myymästä maitaan mistään hinnasta ja niin hanke tälläkin kertaa raukesi ehkä tarkoitukseen sopivan alueen ja
varojen puutteeseen.

Eräs voimakkaaseen yritteliäisyyten viittaava tilasto liittyy tämän kuntakokouksen pöytäkirjaan.
Siitä pari poimintoa: Yli- ja Alakylän asukasluku on noin 2500 henkeä. Eri lastauspaikissa lastaa yhteensä noin 170 laivaa.
Pitäjän oma purjelaivasto käsitti noin 1300 tn ja 30hv höyrylaivan.
Pitäjässä oli höyrysaha, 6 vesisahaa, lasitehdas, paperi-, olut-, ja kaakelitehdas.

Mitä meillä nyt on?
- Näitten tapahtumien jälkeen saammekin siirtyä aivan meidän päiviimme, ennen kuin em. suunnitelmiin liittyviä tapahtumia löydämme.

Kuntamme rakennuskaava pantiin alulle 1956 ja se lienee nyt vahvistamista vailla. Siihen liittyvä rakennusjärjestys, vesihuoltosuunnitelma 1961
ja kaava-alueitten tiet ovat vain toteuttamistaan odottamassa ja toteutetaankin lähiaikoina. Onhan pitäjän keskustaan saatu osittainen valaistus,
muta näkyvin viime vuosien tuloksista lienee teitten rakentaminen, mikä onkin asia, joka on ollut kunnanisien harrastuksen ja ehkä harminkin kohteena
jo vuosisataisen ajan.

Kylien välisiä kulkuväyliä oli korjailtu vähitellen, sitä mukaan kuin kanssakäyminen lisääntyi ja kulkuvälineet kehittyivät.

Mutta erityisen kehuttavia tiet eivät 1700- luvun puolivälissä varmaankaan olleet, mikäli porilaisten väitteisiin on luottamista.
Tuohon aikaan, juuri kauppalariidan vaiheilla Porin porvarit pyrkivät lopettamaan Merikarvian markkinat ja siirtämään ne
Harjavaltaan onnistuenkin puuhassaan.

Varmistaakseen asiansa toivottuun ratkaisuun, anojat korostivat Merikarvian syrjäistä sijaintia, jonne oli vaikea päästä,
koska mikään maantie ei vienyt sinne.

Mutta 6.2.1869 pidetyn kokouksen pöytäkirjasta saamme lukea: Koskeva Uuden Maantien rakentamista Ylikylästä Riispyyn kylään suostuttiin:
Että sannan ajaminen on toimitettava vielä tänä talvena Kasalasta Slaagin siltaan asti, johonka saakka taas Ylikylästä päinkin.

Köörtilän tiehen päätettiin anoa valtion avustusta 3.3.1870 perin nöyrin sanakääntein: Että apua Armolliselta esivallalta alamaisuudessa
ja nöyryydessä pyydettäisiin ja Kuvernöörin harrasta suositusta nöyrimmästi anottaisiin:

Ylikylästä Annalammin kautta Kuvaskankaalle vievän oikotien porrastamisesta päätettiin 1869.

Myös Tuorilan tie eli kirkkotie Pärlan torpasta kirkolle ulos tarjottiin urakalla ja seurakunnan taloista maksetaan susirahain kanssa yhdessä.

V. 1876 lopussa puhutaan uuden tien rakentamisesta Tuorilan yksinäisestä talosta Siikaisten kirkolle, joka ilmeisesti saadaankin aikaan vähin riidoin.

Sitä samaa ei voida sanoa suuren postitien nykyisen Pori-Vaasa tien kunnostamisesta ja myöhemmin muiden teiden hoidosta.

Niin kauan kuin teiden ja siltojen rakentamisesta ja kunnossapidosta on, neuvotellaan siikaislaisten kanssa näyttää yksimielisyyttä olevan
ja yhteistoimintaa, muta kun asioista keskustellaan oman kodon kesken riidat ovat mitä kiivaimmat, asioista annetaan vääristeltyjä tietoja ja vastustajat
leimataan valehtelijoiksi ja tyhjän loruilijoiksi.

Ainakin kuntakokous 12.4.1884 kuvernöörille antamassaan selityksessä joutuu toteamaan mm näin: Walittajat ovat väittäneet, että heidän
voimassapitämänsä tiet ovat leveämmät kuin muiden ja sopimattomalla maalla--- ja että heidän kunnossapitämänsä tie 22 virstaa pitkä, vaikka se
todellisuudessa on ainoastaan puolet siitä pituudesta ja muutoinkin valitus on arvotointa lorua. jonka tähden heidän väitteensä tuli kokouksessa
naurunalaiseksi.

Kun 1888 tulee asetus tienpidosta, jossa hoitokustannukset lasketaan manttaalin mukaan, saadaan asiat vähin osin jonkinlaiseen järjestykseen,
kun kunta ensin on antanut vastineensa lukuisiin valituksiin.

V. 1895 lähetettiin edustaja Kauhajoelle rautatiekokoukseen, mutta hänen terveisensä eivät ole rohkaisevia, koska päätettiin, ettei kunta halua
rautatiekustannuksia missään muodossa eikä rautatiekokoukseen Poriin otettu edes osaa1898.

Tieasiat tulevat näkyvimmin esiin työttömyyden nimissä 1927.
Rantatietä on useaankin kertaan yritetty saada valtiolle, mutta turhaan.

Hätäaputyönä suoritetaan 1931 Tuorila-Satama tien rakentaminen II lk. tieksi. Kustannusarvio on yli miljoona markkaa.

Sama summa käytettiin näihin aikoihin väylän syventämiseen. Uuden tielain tultua osittain voimaan aloitettiin meillä paikallisteitten
rakentaminen 1950.

Varoja tähänkin on käytetty yli miljoonan markan, valmiita valtiolle luovutettuja ovat: Rantatie, Strikantie, Pooskerin, Lauttijärvi-Siikainen.
Lauttijärvi-Leppijärvi, Lammelan ja Filppulan tiet, Pohjoinen tie, Koittankosken tie ja Ruohomäen-Rajajärven tie.

Aina on tiedetty, että mitä enemmän, mitä parempaa ja mitä kauempaa tänne juontavia maanteitä saataisiin aikaan, sitä paremmat
elämisen mahdollisuudet meillä satamamme ansiosta olisi.

Satama on kautta aikojen merkinnyt merikarvialaisille erittäin paljon, niinpä kunnallismiehet ovat alun alkaen toiveikkaina tähyilleet merelle.

V 1909 laadittiin erikoinen satamajärjestys maksutariffeineen, mutta tämä järjestys kumottiin valituksen johdosta: -- ei kunta,
vaan yksityiset omistavat satama-alueen.

Seuraava vaihe onkin em. väylän syventäminen, mistä toimenpiteestä ei ihme ja kumma kukaan aikanaan valittanut?
Yksityisten yrittäjien toimesta satamaa on vuosien kuluessa hieman kohennettu, kunnes kunta taas 1950-luvulla ryhtyi
pontevampiin toimiin.
19.4.1961 sai Merikarvian satama ensimmäisenä maalaiskuntana maassamme satamaoikeudet
Varastotilojen ja laitureiden rakentamiseen on näinä vuosina käytetty 700.000 mk ja väylään noin 400.000 mk.

Kun jo pari sataa vuotta oli väestöämme sakkojen, jalkapuun ja kuulutusten estämisen uhalla pakotettu lukemisen opetteluun, alettiin 1800-luvun puolivälin
jälkeen vasta todella puhua kansanopetuksesta ja kansakoulusta.

Merikarvialla päätti kunta 9.2.1870 nöyrimmästi pyytää Senaatilta 600 mk Kansa -_Koulun Opettajain palkkaukseen, sitten kun koulu on saatu, josta ajasta
toisten vielä likemmin suostutaan, niin kuin kouluhuoneista ja muista.

Mutta kun tästä asiasta sitten likemmin aiottiin suostua, niin huomattiin, ettei tuo kauniilta tuntuva päätös tainnut olla oikein vilpitön.
Sillä 31.3.1871 päätetään: Kunnassa ei otettu kansakoulua vastaan, siitä seuraavaisten kustannusten ja rasitusten tähden.
Mutta sitten puuttui itse Antti Ahlström asiaan.
V 1873 hän lahjoittaa Anttilan tilan kouluksi luvaten ylläpitääkin koulun tiedustelee samalla, jos kuntalaiset yhdistäisivät itsensä perustamaan ja ylläpitämään
koululaitoksen tyttöjä varten—kysyttiin, miten kuntalaiset tässä asiassa päättäisivät tehdäksensä. Asiasta tuumailtua päätettiin enemmistöllä,
että asia toistaiseksi lykätään, siksi kunnes nähdään poikakoulun hyödyllisiä hedelmiä.

Ahlströmin koulu aloitti toimintansa 11.10.1874. hitaasti kypsyivät poikakoulun hedelmät, koska vasta 1896 pohditaan koulukomitean mietintöä.

Tämän mietinnön pohjalta kunta jaetaan 5 koulupiiriksi:
Köörtilä, Lammela, Lauttijärvi, Riispyy ja Ylikylä.

Sitten tahti kiihtyy, sillä kouluja perustetaan ja rakennetaan vilkkaassa tahdissa.
Ylikylä 1897
Alakylä 1902
Köörtilä 1904
Riispyy 1907
Honkajärvi 1908
Lauttijärvi 1910
Lammela 1914
Tuorila 1918
Satama 1924
Kasala 1930
Koittankoski 1934
Kuvaskangas 1939
Peippu 1948
Lankoski 1951
Yikylä-Pohjoinen 1957
Keskuskoulu 1958

Näyttää siltä, että ikimuistoisista ajoista lähtien ollaan meillä uudistuksista puhuttaessa ensin oltu sitä mieltä, että ollaan vanhallaan
ja vasta tulikivenkatkuisten riitojen jälkeen jotenkin onnistettu uudistuksia aikaan saamaan. Näin on tapahtunut useimpien koulujenin kohdalla.

Näin näyttää olevan edelleenkin, jopa niin, että tässä suhteessa on polvi pojasta parantunut.

Korkeimmillaan käynevät erimielisyyksien laineet nyt, kun valtuuston 23.10.1965 pidetyn kokouksen päätöksellä aiotaan muutoksia tehdä.

Ollaan vanhallaan –periaate elää.

Tarkastellessamme kunnallishallinnon 10-vuotistaipaletta joudumme toteamaan kunnan tehtävien lisääntyneen ja monipuolistuneen.

Ensimmäisen kuntakokouksen murheena oli vaivaisten hoito, mutta pian tulivat työllisyysasiat, tiet, koulut, jne.- likimalkainen silmäys
nykypäivän kunnalliselämään jo antaa kuvan tehtävien moninaisuudesta. On lakimääräisiä toimialoja, kuten terveydenhoito, opetustoimi,
sosiaalinen huolto, ja työllisyyden hoito.
On vapaaehtoisia mutta toteutettaessa lakijohteisia, kuten vesihuolto, vesien suojelu, tiet rakentaminen muutamia mainitakseni. On vapaaehtoista
vain kunnan intresseistä riippuvaisia, niin kuin teollisuus ja sen edellytysten luominen, muuttoliikettä rajoittavat keinot, viihtyisyyden lisääminen,
harrastustoiminta, vapaaehtoisten opintomahdollisuuksien lisääminen… niin – tämä on sektori jolle vain mielikuvitus ja kunnan varta asettavat rajat.

Kuvaavaa lienee myöskin kunnioitetun kunnallismiehen K.V. Lehtojoen sanomaksi väitetty ihmettely kunnantoimiston jatkuvasti lisääntyvän
henkilökuntamäärästä:
”Hyvin asiat ennenkin hoidettiin, eikä meitä ollut kuin Hemmu ja Minä”.


Merikarvian reserviupseerit ry:n vuosikokous pidettiin 26.1.1966 Rannikolla. Puheenjohtajaksi valittiin edelleen Leo Veromaa ja sihteeriksi Olavi Tiitinen
ja jäseniksi Aarni Vuola, K.G. Häyrisen tilalle Risto Kouhi, vj Huhtinen ja Anttila, rahastonhoitajaksi Pentti Sipilä, urheilu-upseeriksi Risto Rantala
ja Kauko Välimaa. ampumaupseereiksi Kalliovuo ja Näsi, kerhomestariksi Rannikko ja ampumaradan isännäksi vänrikki Raimo Rekola ja vpj Reino Niemi.

Jaettiin harrastusmerkit: I lk. Paavo Huhtinen, Häyrinen, Rantala, II lk. Juhani Aitasalo, Reino Rannikko III lk. Kalevi Tuomisaari.

Kuntomerkit I lk. Yrjö Salmela, Kauko Välimaa II lk. Erkki Näsi III lk. Raimo Aalto, Pekka Alastalo, Harri Huhtinen, Ilmo Kalliovuo,
Veikko Kiianmies, Frans Mäntymäki, luutnantti Jussi Pitkäranta Reino Rannikko Leo Veromaa Olavi Tiitinen.

Naisten puheenjohtajaksi Pirkko Veromaa, rahastonhoitajaksi Salme Alastalo ja sihteeriksi Sirkka Tiitinen ja kerhoemännäksi Eeva Häyrinen.

Köörtilän Kirin vuosikokous 26.1.1966 ja se valitsi puheenjohtajaksi Antti Koivula ja jäseniksi Leo Vainio, Eino Suonpää, Onni Veneranta,
Pentti Ylitalo, Erkki Vanhatalo varajäseniksi Pekka Alastalo, Mikko Vanhatalo ja lisäjäseniksi Reijo Ostamo ja Samuli Sipilä.
Seuran sihteeri kertoi toiminnan vain mennen hurjalla tavalla eteenpäin.
On ostettu Maamiesseuralta talo ja vuokrattu kenttä 50 vuodeksi.

Merikarvian Lukon vuosikokous pidettiin Kuvaskankaan kansakoululla. Puheenjohtajaksi valittiin Heikki Mattila ja jäseniksi
Aimo Kunnasmaa, Tapani Peltola, Jouko Kunnasmaa, Vilho Pihlava, Raimo Lehtimäki, Antti Karipalo, Kalevi Tuomisaaari,
Arvo Saari, Eero Tarkkio, Tenho Ruonela ja Lea Nummelin.

Merikarvian Mieslaulajat: vuosikokouksessa Kuoronjohtajiksi valittiin Reino Rannikko ja opettaja Samuli Sipilä.
Puheenjohtajaksi Yrjö Salmela, varapuheenjohtajaksi Erkki Näsi, jäseniksi Matti Koskenkorva, Toivo Lehtinen, sihteeri Simo Pukkila,
taloudenhoitajaksi Mikko Väre ja isäntä toimii Kauko Lounasvaara.

Naisvoimistelijat osallistuvat Suurkisoihin
Vuosikokous pidettiin keskuskoululla. Puheenjohtajaksi Margit Rosqvist, sihteeriksi Hilkka Ojala, rahastohoitajaksi Anneli Vuori,
ja jäseniksi Leila Sipilä, Maila Näsi, Sirkka Lindgren sekä varajäseniksi Maija Valli-Jaakola ja Pirkko Kohvakka.

Kunnan hiihtomestarit: Yleinen Pentti Tiittanen, Lauri Rintamäki, Pertti Fager ja Lasse Länsitalo.
Ikämiehet: Väinö Sundelin, Arvo Hirvonen Antti Myllykallio. Alle 18v Aulis Ranne, Hannu Heikkilä.
Alle 16v Kalervo Vuorinen, Pertti Aarnisaari, Ismo Juhantalo.
Alle 14v Tapio Ranne, Pekka Santanen, Raimo Heino.
Naiset Kaija Saari
Alle 15v Anna-Liisa Mahlamäki, Sirkka Tuuli, Annukka Vuorinen.

Yhteiskoulun Ukko-Pekka hiihdot: 12.3.1966: Parhaat pojat: Pertti Fager, Reijo Syrjäsalo, Aulis Ranne,
Tytöistä: Terttu Ylikahri, Ritva Ylikahri. Merja Juhala, Arja Källi, Paula Sarjonen, Pirjo Lehtonen

Englannin kieli valittiin vieraaksi kieleksi kansakouluihin.

Merikarvian Yhteiskoulun Tuki ry.: 15.4.1966 tuli Puheenjohtajaksi Reino Rannikko ja jäseniksi Kaija Aitasalo, Leila Säynäjärvi,
Ali Lammi, Kosti Kouhi, Gunnar Häyrinen ja Pentti Sipilä.

Pappilan ympäristö muuttui, kun Koiviston vanha talo myytiin huutokaupalla pois siirrettäväksi ja pappilan
liiterirakennus myös myytiin

Innon sisähyppymestaruuskisoissa Olavi Rikalainen hyppäsi korkeutta 156 ja voitti 3-ottelun, toinen Jukka Koski, joka hyppäsi korkeutta 136 ja kolmiloikkaa 933
ja kolmas Altti Leutonen.
Reijo Syrjäsalo hyppäsi 3-loikkaa 13,50 ja kymmenen oppilaan keskiarvo oli peräti 12,67, joola tuli kolmas sija Suomen oppikoulujen kotiratakilpailussa.

Viertosen lapset menettivät näkökykyään surullisessa räjähdysonnettomuudessa Krookassa.

Innon jäsentenväliset yu-kisat kesäkuussa 1966: 3-loikka 13,59 ja pituus Jukka Koski 583 ja alle 17v pituus Reijo Syrjäsalo 608

Innolla 70v juhlittiin juhlakilpailuilla keskusurheilukentällä: Torvisoittokunta esiintyi.
Innon veteraanijäsenet: Eelis Uusitalo, Kustaa Louhi ja Lennart Viertomaa toivat kentälle Innon vanhan lippustandaarin ja luovuttivat senseuralle. .
Tervehdyspuheen piti Erkki Näsi. Pojat alle 20v korkeus Hannu Rikalainen ja Reijo Rantala 175.
3-loikka Reijo Syrjäsalo 13,48 ja Jouko Elevaara 13,25
Reijo Syrjäsalo sai Merikarvian kunnan kunniapalkinnon.

Innon kisoissa elokuun lopulla 1966 hyppäsi Hannu Rikalainen korkeutta 180 ja Reijo Syrjäsalo pituutta 620 ja Jukka Koski 592.
400m Touko Kylvö 54,1 ja 3-loikkaa Eero Peltola 13,06.

Kunnan yleisurheilumestarit:
100m Heikki Niemi 11,8. Kiekko Torsti Peltoniemi 33,20. 3-loikka Reijo Syrjäsalo 13,55 Jukka Koski 13,16.
Alle 17v kuula Reijo Syrjäsalo 12,79 ja Kari Tarkkio 12,25. 400m Jouko Elevaara 53,6, Hannes Peltomäki 54.6.
Korkeus Hannu Rikalainen183 Pituus Jouko Elevaara 642, Jukka Koski 608. Keihäs Torsti Peltoniemi 45,91.

Kansa laajentaa Ylikylän myymälää vuonna 1966:
Vanha nykyinen varasto ja asuinrakennus puretaan. Kansan purettavan vanhan rakennuksen eteen tulee,
rakennetaan vielä talli kahdelle autolle. Vanhan rakennuksen paikalle muodostetaan viheralue.

Yhteiskoulun massakilpailun tuloksia:
Antti Kalliomäki juoksi ajan 7.0 uusi koulun ennätys. Osanottajia oli 400. Parhaat tulokset: Antti Kalliomäki, Jukka Koski, Tapio Lindroos,
Antti Salo, Reijo Syrjäsalo, Mikko Peltovirta, Pertti Fager, Kalevi Saarinen, Esko-Pekka Tulonen ja Hannu Rikalainen.
60m Antti Kalliomäki 7,0 Tapio Lindroos 7,3. Pituus Antti Kalliomäki 634 Antti Salo 633, Jukka Koski 630, Reijo Syrjäsalo 604, Tapio Lindroos 579
kuula Antti Kalliomäki 17,50, Jukka Koski 16,06, Reijo Syrjäsalo 16,06
Tyttöjen paras oli Margit Pöysti, Irma Renfors, Paula Viertomaa, Anna-Liisa Stenvall. Elisa Leutonen,
Kirsi-Maria Aalto, Anitta Laine. Helena Väliaho, Sisko Syrjälä ja Helena Raekallio.

Merikarvian LC Verokalenteri julkaistiin, Sillä leijonat keräsivät rahaa hyväntekeväisyyteen.

Leijonat: asvatettiin Ingströmin huutokaupasta ostettu mullikka ja hoidettiin metsänraivausta.
Lahjoitettiin kunnalliskodille 2 kuulolaitetta ja MePalle jääkiekon maalivahdin varusteet.
Kauden presidenttinä oli Pekka Alastalo.

Yhteiskoulun mestaruuskilpailujen parhaita tuloksia: Hannu Rikalainen korkeutta 180 sivusi koulun ennätystä.
Seiväs Jukka Koski 345.

KOP 50-vuotta:

Perustettu 3.11.1916. Lehdewssä oli kuva Fabian Peltolasta, esimies 1916-29.
Perustettiin 1910 kuntakokouksen toimesta, joka valtuutti Fabian Peltolan ja Herman Virtapuron hoitamaan KOP perustamisasiaa.

Elin Pettersson, hänellä oli huumorintajuinen olemus. Oli pankin palveluksessa v 1938 saakka ja kuolemaansa saakka 1944 pankin valvojana.

Maatalousteknikko Aarre Salonkari. Lauri Jortikka Kannakselta, otti myös osaa karjalaseuran rientoihin.
Valtiotieteen maisteri Olofsson
1.1.1965 lähtien Yrjö Salmela. Valvojina ovat toimineet Elin Pettersson, Fredrik Kouhi, kunnanlääkäri Artturi Mikkonen, mv Julius Aitasalo,
mv H.A. Ylinentalo, mv J.O. Rikalainen, opettaja Pekka Kyläkoski, kauppias N.V. Rantala, mv Arvid Tommila, kauppias Juho Merimaa,
mv Eenokki Raujas, piiriesimies Yrjö Ojantakanen ja metsäteknikko Yrjö Salmela.
V 1966 siihen kuuluvat Juhani Aitasalo, Veikko Kiianmies, Kosti Kouhi, mv Aarno Pitkäranta, apteekkari K.K. Ritakari,
kauppias Heimo Sevio, mv Kauko Tommila ja pankinjohtaja W.H. Vaihinen. Kuva KOP:n rakennuksesta oli lehdessä.

Kunnan 4 opettajan virkaa lakkautettiin vuonna 1966:
Lauttijärven koulun viimeisen opettajan Lyyli Mattilan virka lakkautettiin, Riispyyn koulusta toisen opettajan Leo Verimaan virka,
Köörtilän koulusta toisen opettajan virka eli Pekka Alastalon virka, Ylikylä-Ahlströmin neljännen opettajan Maila Näsin virka.

Oppilaita Lauttijärvellä on 12, Riispyyssä 24, Köörtilässä 22 ja Y-A 88.

Innolla 70-vuotisjuhla. Arvokas juhla. Kirkossa kirkkoherra Paavo Sillanpää saarnasi. Seppeleet laskettiin sankarihaudalle
ja entisen pj Akseli Hakosalon haudalle Kirkkokahville yhteiskouluun kokoonnuttiin.
Seuran historiikin esitti Erkki Näsi.
Seura on Satakunnan toiseksi vanhin urheiluseura.
Sauvavoimistelua esitti 4 miestä Risto Rantalan johdolla.
Henry Granfors piti juhlapuheen. Mieslaulajat lauloivat Raimo Aallon johdolla.
Kustaa Louhi sai SVUL:n hopeisen ansiomerkin, hopeisen plaketin saivat Eelis Uusitalo, Risto Rantala, Erkki Itäkylä.

Merikarvian Säästöpankki on yhtynyt Porin Säästöpankkiin vuonna 1966.
Porin Säästöpankin isäntiin on valittu 6 jäsentä Merikarvialta: Paavo Huhtinen, Frans Mäntymäki, Jorma Rinne, Eino Tammiranta
Leo Vainio ja Antti Veikkola.
Hallitukseen valittiin Aulis Haapanemi.

Kunnanjohtajaa ei tarvita. Ei perustettu, äänestämällä syntyi tämä päätös. Oudolta tuntuu tämän koosteen kirjoittajasta.


Virpolasta tervehtien.

Erkki Näsin katsaus oli kotiseutuasioista kiinnostuneesta suorastaan erinomainen.
Myös vuoden urheilijat esiintyivät edukseen.
Yhdistykset toimivat ansiokkaasti.
Tämän kirjoituksen kokoaja vietti Helsingissä häitään, kun kirjailija Ilmari Kiannon poika Otso Kianto vihki minut ja vaimoni
Alppilan kauniissa kirkossa 8.10.1966.

Päivitetty 24.4.2022 - Tulostettava versio -
 
 
Sivuston toteutus: Hakosalo Innovations OyLisätietoa evästekäytännöstä